”On itsekästä tehdä lapsia, jos sinulla on perussairaus”

Tähän lennokkaaseen lauseeseen törmäsin eräällä Facebookin keskustelupalstalla. Myöhemmin joku kysyi minulta kerran, että enkö koe syyllisyyttä, kun tein lapsia, vaikka minulla on perussairaus. 

Tyypin 1 diabeetikko

Olen siis tyypin 1 diabeetikko ja tätä tautia sairastanut jo 24 vuotta. Jo lapsena minulla diagnosoitiin vaikeasti tasapainotettava diabetes, mutta olen tähän mennessä välttynyt vakavilta lisäsairauksilta. Ainut lisäsairaus on lievä retinopatia, joka ei aiheuta toimenpiteitä. Olen ihminen, jolla on perussairaus eikä se sulje pois halua tehdä lapsia.

Estääkö tämä perussairaus äitiyden

Ei estä. Diabeteksen kanssa pitää pyytää lupa raskautumiseen, joka kuulostaa näin sanottuna melko nuivalta. Tämä käytäntö on kuitenkin turvatakseen äidin sekä tulevan lapsen terveys. Luvan saa käytännössä silloin, kun tasapaino on hyvällä mallilla. En tiedä määrittääkö joku muu perussairaus sen, että saako tulla äidiksi, mutta diabetes ei sitä tee.

Onko itsekästä tehdä lapsia, vaikka itsellä on perussairaus?

Olen jäänyt miettimään tuota lukemaani keskustelua ja pohdin usein, miksi se olisi itsekästä? Miksi olisi itsekästä haluta tulla äidiksi? Se, että äiti sairastaa jotakin ei tarkoita, että lapsi sairastuisi siihen myös. Diabeteksen periytyvyys on esimerkiksi ”2–5 prosenttia, jos äidillä on tyypin 1 diabetes. 6–8 prosenttia, jos isällä on. Vastasairastuneista diabeetikkolapsista vain noin 10 prosentilla on lähisuvussaan joku diabetesta sairastava.” Vaikka joku lapsistani sairastuisi diabetekseen, en syyttäisi siitä itseäni.

Ei saa syyllistää

Lasten hankkiminen on täysin jokaisen oma asia. Se ei kuulu ollenkaan muille ihmisille. Mielestäni on ikävää, että lähdetään tällaisella asialla edes syyllistämään, koska kuka muka valitsee sairautensa? Selailin silloin tuota keskustelua ja pohdin surullisena, kuinka moni siellä syyllisti toisten valintoja tässä asiassa.

Mitä mieltä sinä olet aiheesta? Onko sinulla joku perussairaus? Oletko kuullut aiheesta ennenkin?

Perussairaus

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

 

Kommentit

6 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Toisaalta oon hyvä esimerkiksi siitä, että mun ekassa raskaudessa hoitotasapaino oli huono, mutta raskaus meni hyvin. Lopuissa mun hoitotasapaino on ollut ihanne… mutta raskaudet melkoista liitoa. 🙈

Avatar

Kyllä osa perinnöllisistä sairauksista on sellasia, että olis syytä kantaa vastuu ja jättää lapset tekemättä. Jos itse tietää sairastavansa perinnöllistä sairautta, on todella vastuutonta tehdä päätös toisen ihmisen puolesta, että hänkin joutuu elämään kivuliaan sairauden kanssa koko elämänsä. Itselläni on vakava endometrioosi enkä halua olla vastuussa, että antaisin saman sairauden toiselle ihmiselle. Ei ole elämä kivaa tällaisen sairauden kanssa. Sairauden jota ei voi parantaa. Pelkästään yrittää hillitä leviämistä, tehdä kivun hallintaa ja leikkauksia.
Tai entäs EB. En ymmärrä miten vanhempi voi katsoa itseään peilistä, kun tarkoituksella moisen sairauden lapselleen antanut, vain koska ”minä haluan lapsen”.
Lasten tekeminen ei ole mikään ihmisoikeus.

Anette - Operaatio Äiti.

Toisaalta se riski oman lapsen sairastumiseen saman taudin suhteen voi olla prosentuaalisesti pienempi kuin terveellä. Esimerkiksi se, että mun lapsi sairastuis diabetekseen olisi harvinaista. Mieti nyt että reilusti isompi luku sairastuneista tulee perheestä, jonka piirissä ei diabetestä ole.

Avatar

Odotin esikoistani v. 1965. Ensimmäisellä lääkärikäynnillä iäkäs gynekologi
Totesi valkosoluja olevan liian paljon, epäili sen johtuvan raskaudesta, mutta muistutti kontrollista lapsen synnyttyä. Ei kontroloitu. Tunsin itseni terveeksi ja hyväkuntoiseksi. Syntyi kaksi lasta lisää ja elettiin ruuhkavuosia. Jotenkin isoa verenkuvaa ei koskaan otettu.
Olin edelleen terve ja hyväkuntoinen. Vasta eläkkeelle siirtyessäni lopputarkastuksessa huomattiin veriarvot. Lennossa hematologiselle ja diagnoosi Kkl, krooninen lymfaattinen leukemia. Kohdallani se on ollut aina oireeton ja edelleen 79vuotiaana käyn ainoastaan veriarvojen kontrollissa. Mietin usein, jos minulle olisi v. 1965 sanottu, että sairastan leukemiaa olisiko lapset jääneet tekemättä. Kiitän sitä vanhaa gynekologia, joka antoi minun jatkaa onnellista odotusta ilman paineita.
Nimimerkki: Edelleen täyttä elämää.

Anette - Operaatio Äiti.

Avatar

Mä näen tän asian niin, että jos tuolla linjalla ollaan niin syntyvyys olisi todella paljon matalampi. Toisaalta tuntuu myös siltä, että jos isällä olisi se perussairaus (mikä tahansa) niin ei siitä tehtäisi isoa numero, vaikka kyllä ne sieltäkin periytyy. Toki pitää ottaa huomioon, että sairaudessa on saavutettu hyvä hoitotasapaino, eikä raskaus ole vaaraksi äidille. Varmasti suurimmaksi osaksi asiat on mietitty etukäteen ja riskit tiedostetaan. Perussairaudet, kun ei lähtökohtaisesti periydy samalla kaavalla kuin silmien väri.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä