operaatio äiti - Banneri

Kun hänet synnärillä vilautettiin, iski mieleeni ensimmäisenä vahva muisto muutaman vuoden takaa. Tunsin olleeni tässä tilanteessa jo aiemmin. No, olihan tämä neljäs lapseni, mutta hänessä oli silti jotain niin samaa kuin edellisessä. Olen paljon pohtinut, että näyttääkö meidän sisarukset selvästi toisiltaan?  Postauksessa ajatuksia aiheesta.

Lue myös : Sektio, jossa moni asia meni pieleen

Neljäs on kuin kolmas

On helpointa vertailla tätä neljättä vauvaa edellisiin, koska hänen kauttaan muistot luonnollisesti palautuvat mieleen. Näin vanhemmalla iällä sisarukset näyttävät kukin omanlaisiltaan, mutta vauvana on ollut selkeää samankaltaisuutta jokaisella. Eniten tämä uusin muistuttaa mielestäni meidän kolmatta lasta. Heissä on vain todella paljon samaa piirteissä ja kiinnitin tähän huomiota jo leikkaussalissa. Alkuun huomasin, että isälläkin meni sekaisin koko vauva tästä syystä ja tulihan sitä itsekin kutsuttua neljättä kolmannen nimellä.

Sisarukset

Toisen lapsen samankaltaisuus yllätti

Olin aivan varma, että toinen lapsista olisi täysin eri maata tuoreimman vauvan kanssa. Tytötkin ovat nykyään ulkonäöltään kuin yö ja päivä. Siksi yllätti, kun vauvakuvia kaivellessa löytyi hänestäkin täysin samoja piirteitä nuorimman kanssa. Sisarukset voisivat ainakin vauva-ajan perusteella olla hyvinkin samannäköiset.

Sisarukset ulkonäkö

Ekalla on eri isä

Ensimmäisen vauvakuvista huomaa, että hänellä on eri isä. Yritän verrata häntä tähän nuorimpaan ja aina välillä tulee kuva, johon kiinnitän huomiota tuttujen piirteiden vuoksi. Luulen, että myös pojissa on sitä samaa näköä, mutta kyllä eniten myös eroavia piirteitä. On mielenkiintoista nähdä, miten tämä vielä muuttuu tulevaisuudessa.

Sisarukset

Näyttääkö sisarukset toisiltaan?

Näyttääkö sisarukset teidän mielestänne toisiltaan? Jos olisi pakko valita yksi, niin kuka muistuttaisi nuorinta eniten? Onko teillä sisarukset samaa näköä vai aivan eri puusta veistettyjä?

Söpö vauva

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit (4)

Meillä on hauskasti ensimmäiset kaksi poikaa ihan eri näköisiä. Ja sitten syntyi kolmas poika, jossa onkin molempien piirteitä! Ja nyt veljessarja on ”kokonainen”! 😍😂

Meillä kaikki 4 lasta niin samannäköisiä,. Sekalaisista kuvista välillä vaikea erottaa kuka on kukin, vaatteista sen sitten yleensä tunnistaa, 3 poikaa ja 1 tyttö.
Nelosta (2kk vauva) myös tulee kutsuttua kolmosen nimellä, he ovat kaikista eniten samannäköisiä (poikia).

Ihana 😊❤

Hauska! 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X