Itsetunto voi rakentua uudelleen

Kun olin nuori, tunsin olevani outo. Outo sillein hyvällä tapaa, ei yhtään negatiivisesti. Outouteni oli vahvuuteni, mutta kaikille se ei sopinutkaan. Itsetunto on haavoittuvaisimmillaan nuorena, kun ihminen alkaa rakentua omaksi itsekseen.

En kuulunut joukkoon

”Älä ole aina niin pöhkö. Miksi et voi olla normaali? Onko sun pakko olla tuollainen.” Tyttöjen maailmassa elämä oli sitä, että piti olla jotakin. Jotakin tiettyä, joka vallitsi sillä aikakaudella parhaiten. Muistan, että omassa nuoruudessani olin ihmisten mielestä typerä, kun en tunnistanut Vero Modan kassia ja vaatteistani paistoi kirpparivaatteen nypyt. Olin aina ymmärtänyt tavaran kierron päälle ja olin enemmän innoissani pyöräretkestä Lähderannan kirpparille kuin shoppailureissusta kauppakeskukseen. Ainoa uusi, jota omistin oli mummin joka syksy hankkima Adidaksen tuulipuku, mutta ongelma oli siinä, että Adidas nousi uudeksi hitiksi vasta 2000-luvulla. Omaa riemuani en peittänyt, kun onnellisena avasin paketista punaisen tuulipukusetin, jonka reunaa koristi kolme raitaa, mutta koulussa putosin pois massasta. En kuulunut joukkoon – koska pukeudun eri tavalla.

Itsetunto romahti

Hiljalleen huomasin vetäytyväni syrjään. Heiluttelin jalkojani istuessani lämpöpatterin päällä siinä kohdassa, josta opettajat kulkivat ohitse. Toivoin, että joku huomaisi surullisen hymyni taakse. Päässä jyskytti ajatus siitä, että muut nuoret pyörivät porukoissa, joihin en itse uskaltanut soluttautua. Entä, jos taas puhutaan uusimmasta muodista? Entä, jos kysymys koskee meikkejä? En tiennyt mistään mitään ja sisimmässäni asui uusi Anette, joka huusi ja moitti vanhaa minää. ”Vaadi itsellesi uusia vaatteita. Opettele meikkaamaan. Älä ole tuollainen luuseri.” Mutta enhän minä vaatinut. Oma siskoni oli meistä aina se muotitietoisempi, joka ei kelpuuttanut kaikkia äidin ostamia vaatteita. Pelkäsin, että tämä pahoittaisi hänen mielensä, joten minä otin aivan kaiken vastaan. Enkä tarkoita, että vaatteissa olisi ollut vikaa.. vika oli sen hetkisessä muodissa ja siinä, että toisin pukeutuvia katsottiin aivan kieroon.

Nuoruuteni virheet

Tein virheitä paljon siinä noin yläasteiässä. Varastin esimerkiksi rahaa korvatakseni viikkorahan puutteen. Ostin sillä rahalla paketillisen jäätelöä ja pari uutta vaatetta. Halusin jo epätoivoisesti mukautua koulumaailmaan. Olen aina ollut todella syyllisyydentuntoinen ja tunnollinen eikä mennyt aikaakaan, kun paljastin tekoni itse ja korvasin jokaisen euron myöhemmin lahjaksi saamistani rahoista. Korvissa jyskytti, kun istuin suljetun huoneeni ovea vasten. Ei edes kuukauden televisiokielto tuntunut missään, vaan olin vihainen itselleni. Miksi pitikin mennä kadottamaan itsensä. Itsetunto mureni lopullisesti ja en enää halunnut olla hauska, näkyvä tai kuulua porukkaa. Päätin vetäytyä syvälle sisimpääni ja vetää päälleni asian, jota kutsuin aina maskiksi. ”Tämän takaa minua ei tunnisteta.”

Niin yksinäinen

Jopa kymmenen vuotta olin yksin omassa sisäisessä maailmassani, jossa tasapainoilin sen ajatuksen kanssa, että pitäisi mukautua ympäristöön. Yritin ensin olla tietynlainen ja sitten muokata itsestäni uudenlaisen. Olin hetken päästä ollut niin paljon kaikkea, etten ollut enää aito versio itsestäni. Olin selityksiä, valheita, esittämistä ja piiloutumista. Oksensin vihasta, kun katsoin peilikuvaani ja katkoin ystäväsuhteita, koska uskoin niiden katkeavan muutenkin. Itsetunto on ihmisen turva. Jos se turva viedään pois, ei lopputulos ole hyvä.

Huono itsetunto sai voimaan pahoin

Voin pahoin vuosia. Muistan, että yritin tuhota itseni. Muistan, että syytin itseäni. Keikuin kaiteella ja väitin, ettei kukaan tällaista roskaa kaipaa. Olin ruma, lihava, inhottava, erilainen. Näistä vuosista on jäänyt paljon henkisiä ja fyysisiä arpia, joita kannan mukanani merkkinä siitä, että kaikesta voi päästä ylös. Tämän blogin alkuvaiheissa seilasin vielä myrskyisillä vesillä ja moni muistuttaa näistä ajoista edelleen. Se on kuitenkin fakta, että myös eksynyt laiva voi löytää takaisin satamaan. Ihminen ei ole loputtomasti se, joka oli ehkä vuosia sitten.

Itsetunto rakentui uudelleen

Aloin hokemaan itselleni peilin edessä, että olen ihana, kaunis, rakas ja hyvä sellaisena. Alkuun syljin ne sanat niin, että sylkipisarat jäi valumaan peiliä pitkin. Vihasta tuikkivat silmät pehmenivät ajan kuluessa ja pian huomasin oikeasti pitäväni itsestäni. Kaikki alkoi fyysisen olemuksen hyväksymisestä ja lopulta oli aika etsiä henkinen yhteys itseensä uudelleen. Kuka minä olisin, jos en antaisi kenenkään muun määrittää itseäni?

Se näkyy teille ruudun läpi. Joku tulkitsee sen epäaitoutena tai sellaisena, että väännän väkisin. Se ei ole kumpaakaan näistä, vaan sitä, että opettelen uskaltamaan olla minä myös muiden edessä. Ulkomaailma näkee jäykän, vakavan ja paskantärkeän tytön, vaikka kotona pelleilen, hölmöilen ja nauran. Tiesittekö, että vuosia sitten pelkäsin nauramista ääneen ja pidättelin naurua elokuvateatterissakin? Elin peläten, että joku huomaisi olemassaoloni. Nykyään teen sen, mitä haluan tehdä enkä välitä enää muiden sanoista.

Älä varasta toiselta, vaikka sua sattuisi

Toiselta ei saa varastaa rahaa, vaikka haluaisi kuulua joukkoon ostamalla uusia vaatteita. Toiselta ei saa varastaa niin tärkeää asiaa kuin itsetunto vain sen takia, että suhun sattuu sisälle. Itsetunto on jokaisen oikeus omaan itseensä ja siihen, että saa kulkea tämän maan kamaralla ylpeänä omasta kehostaan ja olemuksestaan. Mielipiteeksi kutsutaan asiaa, jossa kaksi ihmistä puhuu jostakin asiasta omien näkemystensä kanssa. Kiusaamista ei voi piilottaa mielipiteen taakse. Aina voi olla hiljaa ja aina voi opetella hyväksymään erilaisia persoonia ympärillään ❤

SEURAA MYÖS  INSTAGRAM  @operaatioaiti