operaatio äiti - Banneri

Tänään on taas aika kirjoittaa hyvä resepti talteen. Tämä resepti ei ole ”niitä nopeita arkiruokia”, vaan vaatii hieman enemmän keskittymistä kaupassa ja keittiössä. Tällaiset ruoat laitan itse valmiiksi aina edellisenä iltana, kun lapset nukkuvat. Maistuisiko sulle värikäs wokki?

Wokki ainekset:

maustamaton nuudeli
kanasuikaleet
currytahna
kookoskerma
valkosipuli
ruokosokeri
inkivääri

haluamasi kasvikset, esimerkiksi:

porkkana
kesäkurpitsa
herkkusieni
paprika
sokeriherne
kevätsipuli

korianteri
mausteet

Wokki valmistus:

Paistoin kanan airfryerissä todella kuivaksi, mutta sama onnistuu myös uunissa. Laita suikaleet vuokaan ja sekaan öljyä sekä paljon valkosipulijauhetta. Kääntele suikaleita paiston aikana ja lisää tarvittaessa valkosipulijauhetta lisää. Kanoista rulee rapeita, kun antaa olla tarpeeksi kauan.

Suikaleiden valmistuessa leikkaa kaikki kasvikset joko pitkiksi suikaleiksi tai lastuiksi. Sipulin leikkasin rinkuloiksi ja valkosipulin pieneksi silpuksi.

Lisää pannulle öljyä, pari lusikallista currytahnaa sekä valkosipulisilppu. Paista hetki ja lisää sen jälkeen kookoskerma sekä pari lusikallista ruokosokeria. Mausta raastetulla inkiväärillä ~ 1rkl. (Lisäsin myös hieman raastettua sitruunankuorta tuomaan säväystä!) Siirrä valmis kastike odottamaan kulhoon.

Paista samalla pannulla kaikki kasvikset öljyn kera. Kasvisten kuuluu jäädä melko rapeiksi, joten kääntele kasviksia koko ajan. Paistamisen aikana valmista nuudeli. Valmiin nuudelin voit lisätä pannulle kasvisten sekaan, mutta muista valuttaa vesi pois hyvin. Lopuksi lisää samaan kasaan myös valmis kana sekä kastike. Sekoittele hyvin ja heitä päälle korianteria. Nauti!

Värikäs ruoka

Tämä on sellainen värikäs ruoka, jota syö mielellään. Pyrin syömään paljon kasviksia, joten wokki toimii siihen tarkoitukseen hyvin. Tykkäätkö sä wokeista?

Värikäs wokki

 

SEURAA MYÖS  INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit (2)

Tämä on varmasti hyvää. Olen joskus koittanut paistaa pakastettuja wok-vihanneksia, mutta ne eivät vain ole makuuni. Tuoreet vievät voiton!

Tuoreet toimii tosi hyvin! Ja jämät voi hyödyntää kätevästi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X