operaatio äiti - Banneri

Olen käynyt läpi neljä sektiota. Olen ollut sektiosalissa kahdesti kiireellisenä ja kahdesti suunniteltuna. Kolmen ensimmäisen sektion kohdalla en saanut vauvaa syliin salissa. Mitä tapahtui neljännen kanssa?

Vauva sektiosalissa sylissä

Kiireelliset sektiot vaikeampia kokemuksia

Se, kun makaat sektiosalissa aivan yllättäen, on aivoille järkyttävä tilanne. Toiset pystyvät prosessoimaan muuttuvia tilanteita nopeammin ja toisille muutokset luovat mieleen kasvupaikkoja möröille. Esikoisen kohdalla shokki oli kaikista pahoin, koska olin vain haaveillut siitä vaaleanpunaisesta pumpulista synnytyksen ympärille. Siihen kuului esimerkiksi vauvan saaminen syliin syntymän jälkeen. Toisen sektion kohdalla repesi istukka rv 35+2 ja en osannut edes olettaa saavani vauvaa syliin.

Suunniteltu sektio mahdollistaa asioita

Suunniteltuun sektioon on mahdollista ujuttaa enemmän omia toiveita. Olen kuullut, että vauvan saaminen rinnalle sektiosalissa on yleistynyt. Olen riskiodottaja, joten raskaudet on purettu aina todella ajoissa. Kolmannella kierroksella salissa vain todettiin, että rv36 syntynyt viedään suoraan lastenlääkärille varmuuden vuoksi. Ajattelin, ettei asialla olisi väliä, koska kaikki muutkin sektiot on menneet samalla tapaa. Kolmannen vauvan sain vierihoitoon ja huomasin, että kiintymyssuhde tuli paljon nopeammin kuin edellisten kanssa, joiden luota jouduin kotiutumaan yksin tyhjään kotiin. Vauva-aika oli edellisiä helpompi.

Neljännessä sektiossa avasin suuni

Neljännen sektion kohdalla avasin suuni ja saliin astuessa kysyin piipittäen pelosta, että voinko millään saada vauvaa syliin salissa. Ihana ihminen lupasi tehdä kaikkensa tämän eteen, jos vain millään vauvan kunto sallisi tämän. Niin kuului pieni itku ja hetkeä myöhemmin häntä vilautettiin. Isä nousi hoitamaan vauvaa ja sai ensimmäistä kertaa ikinä leikata napanuoran. Odottelin hämmentyneenä leikkauspöydällä pohtien seuraavia tapahtumia, kunnes lämmin käärö laskettiin syliini. Shhh, shhh.. ei mitään hätää. Äiti on tässä. Pian vauva vietiin lääkärin kautta vauvateholle, jossa hän sai aikaisten viikkojen takia hieman happitukea sekä sokeritipan.

On helpompi jaksaa olla erossa, kun pääsee ensikosketukseen nopeasti

Väitän, että neljännen kohdalla sairaala-aika oli helpompaa, koska olimme saaneet tavata jo heti alussa. Äidin ja vauvan ensikosketus käynnistää prosessin, jossa tajuaa tulleensa äidiksi. Siksi mielestäni olisi tärkeää kiireenkin läpi pyrkiä siihen kohtaamiseen esimerkiksi, kun äitiä siirretään osastolle. Täytyisi tunnistaa ne tärkeät asiat, joilla helpottaa vanhemman ja lapsen tulevia päiviä.

En tiedä onko se kokemus aiemmista lapsista vai sektiosalissa syliin saaminen, mutta olen silti kokenut tämän vauvanvuoden todella eheäksi. On helppoa tunnistaa olevansa äiti ja rakastaa vaikeidenkin hetkien läpi. En koe esimerkiksi katkeruutta sairaala-ajalta. Minkälaisia ajatuksia teillä muilla on aiheesta?

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit (2)

Synnytin virhetarjonnan vuoksi suunnitellulla sektiolla, joka komplisoitui niin kovasti, että itse lähdin leikkuusalista suoraan teholle. Siinä välissä sain kuitenkin lapseni rinnalleni ja se oli kyllä tärkeätä.

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X