Taistele tai pakene ihmissuhteessa

Kutsuisin tilaa taistele tai pakene -tilaksi, mutta termitys ei osuisi täysin kohdalleen. ”Tästä syystä meille on kehittynyt pakene tai taistele -reaktio. Se reaktio, jossa mieli tulkitsee ympäristöä, tekee uhka-arvioita ja hermosto ohjaa elimiä valmistautumaan jompaankumpaan. Tässä tilassa verenpaine nousee, sydämen syke kiihtyy, kipukynnys nousee ja kognitiiviset kyvyt heikkenevät.” 

Tila, jossa kaikki kaatuu

En kuitenkaan keksi yhtäkään parempaa termiä kuvaamaan oloa, joka joskus iskee. Olen introvertti ihminen, joka väsyy helposti ja tarvitsee taukoja. Olen myös äärimmäisen herkkä ja tulen tulkinneeksi muita niin, että oma keho väsyy. Kannan mukanani myös vikaa, joka lähtee sisältäni, mutta muut osuvat ”uhriksi”.

Tunnelukko ei taistele 

Epävarmuus ja pelko, jonka kanssa on vaikea elää. Onneksi kyseinen tunnelukko ei ole läsnä elämässä jatkuvasti. Se hiipii kylään aina välillä ja silloin on päätettävä seuraava siirto. Taistele vai pakene? Ihmissuhteissa tulee vaikeita hetkiä aina. Vanhemman, ystävän tai kumppanin kanssa. Vaikean hetken iskiessä minä en taistele. Elimistööni on rakentunut viallinen tunnelukko, joka saa kääntämään selkänsä ja juoksemaan lujaa toiseen suuntaan.

Tunnelukko ei ole syy nauraa 

Arvaan melkein täysillä prosenteilla, että joku ottaa tämänkin postauksen hilpeydellä vastaan. Johonkin ihmistyyppiin kuuluu nautinto siitä, että toinen makaa maassa menetettyään jotain. Puhumalla henkilökohtaisista asioista avoimesti ääneen, tarjoan näille ihmisille teräviä aseita itseäni kohtaan. En silti jaksa olla hiljaa. Haluan kirjoittaa, puhua ja avata suuni. Tunnelukko on nimittäin tie sisäiseen kärsimykseen, josta on vaikea astua ulos.

Heippa sulle!

Olen elämäni aikana kärsinyt valtavista tunnelukoista. Kun tämä kyseinen lukko iskee, kävelen ulos ihmissuhteesta. Joku pieni mörkö saa näkemään tilanteen yllättäen toisella tapaa ja silloin iskee puolustusreaktio päälle. Käännyn kannoillani enkä taakseni katso. Joku joskus oikein nauroi, että olen säälittävän yksinäinen. Olinkin vuosia täysin omassa kuplassani, koska tunnelukko tökki kyynerpäällä jokaista, joka kuplaan yritti. Syy on tavallaan minussa itsessäni, vaikka en voi asialle mitään. Aivoni eivät käske; taistele! 

Taistele vai pakene? 

Tilanne on omituisesti tullut siihen, että kuukausi sitten kaikki tuntui selkeältä ja hyvältä. Olo oli rakastunut, vaikka parisuhteessa oli arjen kuoppia. Kuopat on ihana käydä yhdessä läpi, jos matkustaa samalla aallonharjalla. Nyt tilanne onkin se, että elimistössäni on syntynyt selittämätön tarve paeta. Levottomuus siitä, että en pysty, kykene ja jaksa. Mitään ei ole tapahtunut, mutta oma kroppa on mennyt lukitukseen.

En näe ulospääsyä, elimistöni ei taistele 

Se alkaa lipumisesta pois. Asia kerrallaan ei jaksa välittää. Yleensä olen hyvin äärimmäisen herkkä ja saatan jäädä murehtimaan ja vähän itkenkin, jos heipaksi tarkoitettu pusu jää antamatta. Voi kuulostaa tyhmältä, mutta herkkyyttä on vaikea selittää, jos sitä ei tunne sisällään. Yhtäkkiä sitä herää päivään, jolloin ei enää välitä. Sitten ei välitä toisesta asiasta ja sitten kolmannesta. Ihminen tarvitsee taistelutahtoa selviytyäkseen vaikemmista kausista, koska ilman sitä kukaan ei taistele.

Syytä ei tarvitse olla 

Aina ei ole syytä, koska mikään ei ole vaikeaa tai toinen ei ole tehnyt mitään. Kaikki on hyvin ja sitten ei olekaan. Voi olla rakkautta, kauniita sanoja ja tasaista arkea. Tunnelukkojen vaikeus on siinä, että niiden syntyperää on vaikea tunnistaa.

Yhtäkkiä sitä vain huomaa, että elimistö ei enää taistele, vaan haluaa paeta niin kovaa kuin pääsee. Ikinä en ole onnistunut tuota reaktiota vastustamaan. Saa nähdä onko meillä tätä kokoonpanoa enää jossain vaiheessa, koska prosessi on päällä enkä löydä keinoja pysäyttää sitä.