Mitä tapahtuu?

Tällä hetkellä en tiedä, mitä tapahtuu ja samalla niin paljon. Hetkessä avaan ruudun ja hetkessä sammutan sen. On sanottavaa, mutta ei sanoja.

Arki tapahtuu

Ainakin arki pyörii. On lasten harrastuksia, on upeasti lukemaan oppiva eskarilainen ja on kavereita keräävä päiväkotilainen. On vauva, joka sotkee tarjoittimen, nukkuu päiväunet ja leikkii taas sillä samalla lelulla, joka laulaa jotain apinamusiikkia. On hetkessä heitetty pusu ja väsynyttä menoa illalla. Tämä on arki, jota me kuljemme. Se arki on hyvää, mutta kaipaan myös jotain sen päälle.

Sisältä puristaa

Aina välillä olen kokenut elämässäni samaa puristuksen tunnetta. Kuvittelen sisuskaluni, jotka kutistuvat pieneksi ja aiheuttavat sen olon, kun vatsalaukku putoaisi kovaa vauhtia alaspäin. Se on tiedoton tila, jota kai ahdistukseksi kutsutaan. Pahinta on, etten tiedä, mikä ahdistaa ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Tunne ei ole jatkuvasti läsnä, vaikka se hiipii välillä taas kummittelemaan.

Onko se..?

Onkohan se väsymystä? En tunne itseäni uupuneeksi, koska vauva nukkuu hyvin eikä lasten kanssa ole sen isompia haasteita. Onko se henkistä väsymystä? Olen kieltämättä koko äitiysloman painanut töitä enkä sallinut itselleni levon hetkiä missään vaiheessa. Moni ajattelee, että somettaminen on helppoa, mutta se on ilon lisäksi yksi stressaavimmista töistä, joita olen tehnyt. Onko kyse muutoksenhausta? Väkisin hetkittäin pyörii päässä ajatus, että oliko tämä sitä, mitä elämältä halusin. Olisikohan pitänyt tehdä enemmän tai vähemmän? Onko vierellä oikea ihminen, vaikka hän sielunkumppanilta ja turvalliselta tuntuukin?

Blogikin kriisissä

Blogi on kriisissä enkä tiedä, mitä sille tapahtuu. Sometyö on yksi epäkiitollisimpia töitä, joita tiedän. On liikaa kirjoitusvirheitä / aiheet ei toimi / kirjoitukset tylsiä. Pitäisi ennemmin etsiä ne blogit sieltä omasta genrestä eikä jumiutua toistuvasti arvostelemaan. Enemmän kuitenkin mietityttää, mistä enää kirjoittaa. Loin blogin aikanaan syvällisen pohdinnan sekä itsetutkiskelun takia. Seuraajia oli vähemmän ja kommentteja enemmän. Halusin kirjoittaa tunteista, vaikeuksista ja kriiseistä, koska se oli omaa terapiaani. Nyt kaikki vedetään väärin ympäri somea ja tuntuu, että koko blogimaailma tekee kuolemaa. Onko myös tämä blogi käymässä loppuun?

Hyvä ja ei niin hyvä

Samaan aikaan on hyvä olla, mutta samaan aikaan ahdistaa. En tiedä, mitä tulisi tehdä. Koen valtavia tunnemyrskyjä pääni sisällä, että en ole riittävän hyvä. En ole tarpeeksi hyvä ystävä. En ole tarpeeksi hyvä hänen vierelleen. En pärjää enää tässä somessa. Jostain on tullut päähäni ajatus, että en osaa mitään tai ole mitään. Ja samalla taas vaan teen ja pärjään hyvin. Nautin elämästä, mutta en usko sen olevan omaa ansiotani. Sekavaa? No siltä tuntuu omassa päässä myös.

Onko siellä ketään enää lukemassa, joka tunnistaa vaiheen, jossa elän? Ihmistä, jolla ristiriitaiset ajatukset poukkoilee päässä? Ilmianna itsesi ❤