operaatio äiti - Banneri

Ihan muutama päivä sitten totesin ääneen, että olisi todella ihanaa lähteä käymään Lapissa. Autolla matkustaminen on parasta, mutta noin 980 kilometriä neljän lapsen kanssa jännitti. 

Lähdetäänkö? 

Melkein kaksi päivää pohdittiin lähtöä. Mietittiin ensin pelkkää Imatraa ja kylpylää, koska sinne hurauttaa autolla nopeasti. Sitten mietittiin Kalajokea, Kuusamoa, Oulua ja Rovaniemeä. Rovaniemi lyötiin lopulta lukkoon, kunnes joku osasi kertoa, että Levillä on kunnon talvi, jos jaksaisi ajaa vielä vähän ylemmäs.

Levi

 

24 tunnissa Helsingistä Leville 

Vaihdettiin talvirenkaat alle ja maanantaina klo 18 lähdettiin ajamaan. Ajettiin yhdellä ruokatauolla suoraan Ouluun saakka. Miksi lähdettiin niin myöhään? Laskin sen varaan, että vauva nukahtaisi yöunilleen ja matka sujuisi paremmin ja olin oikeassa. Hän nukkui matkasta 90%. Yövyttiin Oulussa 120e maksaneessa mökissä ja aamulla lähdettiin heti ajamaan Leville.

Autolla leville lasten kanssa

Tekemistä lapsille 

Joku kysyy vinkkejä lasten viihtymiseen kuitenkin, mutta sanon suoraan, että meillä lapset katsovat autossa lastenohjelmia tai pelaavat ”pädeillä”. Tabletissa on oma riskinsä, koska törmäystilanteessa se on aika kova isku kasvoihin. Haluan tämän kirjoittaa tähän, jos joku miettii onko asiassa mitään riskejä. Vauvalle keräsin ison kassillisen kaikkea rapisevaa ja helisevää lelua, joita sitten jaksasi näpräillä autossa. Myös ranteeseen pujotettu röyhelöpompula on melkoisen kiinnostava vauvan mielestä.

Vauvan kanssa autolla matkustaminen jännitti 

Pelkäsin etukäteen, miten vauva jaksaisi matkustaa. Siksi tosiaan lähdettiin yötä vasten. Seuraavan päivän yli neljä tuntia hermostutti myös, koska se ajettiin päiväsaikaan. Kotona hän saattaa huutaa jopa 15 minuutin matkalla, koska joskus kyllästyy pahasti. Nyt kuitenkin kaikki sujui tosi hyvin ja vauva nukkui edelleen noin 90% matkasta ja muun ajan puuhasi omiaan. En voisi olla yllättyneempi. Kertaakaan ei tarvinnut pysähtyä itkevän vauvan vuoksi.

Vauva autossa

Vinkkejä matkalle 

Autolla ajaminen puuduttaa, joten kannattaa laittaa koko porukalle mukavat pehmeät vaatteet. Itse matkustin villapaidassa, legginseissä ja tossuissa. Eväitä kannattaa ostaa oikeasti reilusti. Meillä oli mukana vettä, vissyä, cokista ja energiajuomat sekä pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, sipsiä, keksejä ja suklaatakin. Näiden lisäksi löytyi hedelmiä ja kunnon ruokaa pysähdyttiin ostamaan. Eväitä tarjosin lapsille aina, kun alkoi kuulumaan levotonta pyörimistä takapenkeiltä. Tankkaaminen kannattaa hoitaa aina, kun tankkia on vielä jäljellä, ettei jää tien poskeen ja Lappiin lähtiessä tarvitsee jo talvirenkaat. ABC:t on siitä hyviä, että niissä on usein leikkipaikka, jotta lapset pääsee jaloittelemaan hetkeksi.

Täällä nyt ollaan ja tämä kaikki toteutui, vaikka en uskonut sitä todeksi 9kk ikäisen vauvan kanssa! Nyt nautitaan ❤

Marimekko villa

 

SEURAA REISSUA MYÖS INSTAGRAMISSA @operaatioaiti ja @operationpapa

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X