operaatio äiti - Banneri

Vauva-arjessa nousee tärkeään asemaan se, miten varaudut yllättäviin tilanteisiin. Hoitolaukkuun sujautettu varatutti tai varavaatteet voivat olla suuri pelastus. Näiden lisäksi on muitakin hyödyllisiä varajuttuja, jotka kannattaa huomioida arjessa vauvan, taaperon tai lapsen kanssa.

Arjen pelastus semper

Kun kiinteitä alkaa menemään

Kiinteiden syömistä seuraa hoitolaukun täyttäminen uusilla tavaroilla. Ruokalappu on liikenteessäkin pelastus, koska sen myötä vaatteiden jatkuva vaihtaminen vähenee. Syöminen on silti joskus sotkuista, joten varavaatteet ja kosteat rätit kuuluvat vakiovarusteisiin hoitolaukussa. Muita juttuja laukussa on lusikka, likaiselle lusikalle minigrip-pussi ja itse ruoat tietenkin.

Parhaaksi todetut ruoat 

Meillä on kotona syöty välillä ihan itse väsättyä ruokaa ja välillä kaupasta valmiita juttuja. Se, että ei tarvitse kaikkea tehdä itse, on ollut arkeni pelastus. Lasipurkeissa olevat soseet ovat hyviä kotosalla, koska niistä on riittänyt toistaiseksi parillekin aterialle ja ne on helppo säilyttää jääkaapissa. Semperin uusissa luomuruoissa on lisänä kasvisperäisiä proteeininlähteitä, kuten hernettä, papua ja linssejä! 

Lasipurkkien kantaminen hoitolaukussa käy hieman työlääksi, joten olen kokenut, että smoothiepussi on arjen pelastus liikenteessä.

Smoothiepussi

Kannan aina ainakin yhtä pussiruokaa mukanani liikenteessä. Vauvan nälkätarpeita on yllättävän vaikea näin alussa seurata kellosta, joten se laukkuun sujautettu pussi on ollut pelastus. Olen joskus ruokkinut vauvan bussimatkalla, lenkillä, leikkipuistossa ja myös kahvilassa, jossa ei ole ollut tämän ikäiselle mitään tarjolla.

Meidän vauvalla oli alussa haasteita totutella kiinteisiin, koska lusikka aiheutti kieltäytymisen eikä ruoka uponnut sormiruokanakaan. Imeminen on ollut hänelle ominainen tapa totutella kiinteiden maailmaan ja smoothiepussista annostelu on todettu meillä hyväksi tavaksi ruokkia. Semperin luomusmoothieissa ei ole lainkaan lisättyä sokeria eikä makeita mehutiivisteitä, joka on valtavan iso plussa! Olen myös tyytyväinen niiden rakenteeseen, sillä kaura tai quinoa tuovat soseeseen rakennetta ja vauva selkeästi pitää siitä. Uskon, että sellaista on helpompi työstää suussa kuin vetistä sosetta!

Erityisesti omena, mansikka ja quinoa -smoothie on meillä sellainen hitti, että suosittelen sitä kokeilemaan, jos arvot makujen kanssa lastenruokahyllyllä! 

Retki ja vauvan eväät 

Retkeillään paljon luonnossa ja pakkaan retkille aina mukaan puuroja, jotka ovat tuollaisessa pussissa. Puuro uppoaa kylmänäkin vauvalle ja se pitää nälän hieman pidempään. Tässäkin tapauksessa ruokapussukka ei vie hirveästi tilaa ja on helppo kantaa repussa muiden eväiden joukossa! Puurot sisältävät paljon eri marjoja, kuten puolukkaa, ruusunmarjaa, vadelmaa ja mustikkaa! Meillä selkeä suosikki on Päärynä & Puolukka.

Pelastus retkellä

 

Nyt voit osallistua arvontaan, jossa kolme onnekasta voi voittaa itselleen Semperin lastenruoka-aterioita sekä välipaloja. (Arvo 35€) Osallistu arvontaan kommentoimalla lapsesi suosikkimakuyhdistelmä sekä jättämällä sähköpostiosoitteesi. Voit osallistua 21.11. klo 23:59 saakka ❗

Kaksplussan arvonnan säännöt ja Otavamedian tietosuojaseloste.

MYÖS INSTGRAMISSA ON ARVONTA MENEILLÄÄN :  @operaatioaiti

Kommentit (77)

Kaikki maut ovat kelvanneet!

Semperin lasagne yksi suosikeista, samoin kana couscous. Nämä löytyy aina hoitolaukusta. Täytyy noita smoothieita testata myös!

Vielä ollaan vasta muutamassa maistelu kerrassa mutta uskoisin että mango tai päärynä voisi olla hyvä!

Mansikka banaani on pojan lemppari puuro

Kaikki menee hyvin monipuolisesti 👌🙂

Meillä menee kaikki smoothiet, mutta puuroista lemppari on pääerynä-mango..

Kaikki päärynäinen maistuu.

Päärynä ja mango

Päärynä, mango, ruusunmarja ja kaura smoothie

Kaikki maistuvat hyvin! Mikä tietty on tosi kätevää, kun voi tarjota mitä vaan. 🙂

Couscouskana on lemppari ruokasmoothie

Omena, vadelma, banaani & mustikka -puuro

Täällä vasta maistellaan, porkkana menee hyvin 😊

Ei olla vielä aloitettu, mutta näitä testattaisiin mielellämme.

Puuroissa lemppari on päärynä ja mango

LUOMU PUURO PÄÄRYNÄ & PUOLUKKA

Nam!

Meillä maistuu kaikki, mutta mansikkaiset välipalat on lemppareita😍

Kaikki menee mutta mansikkaa sisältävät suosikkeja😍

Meillä aloitetaan maistelut vasta myöhemmin kun ikää vasta kaksi kuukautta. Se suosikkimaku löytyy varmasti sitten.

Päärynä-puolukka 👍

Vielä eei olla päästy maistelemaan,mutta ensi kuussa se alkaa 🙂

Marjat maistuu joten ainakin mansikka banaani on herkkua 🙂 Kyllä muutkin ja uusia makuja olisi kiva päästä testailemaan!

Perunaa ja porkkanaa sisältävät maistuvat hyvin.

Omenasose (valkeakuulaasta soseutettua) yhdistettynä päärynäsoseeseen.

Meillä lemppareita ovat päärynä, porkkana, peruna, porsaanliha ja naudanliha 🙂 myös luumu menee ja Valio onnin päärynäpuuro😍

Omena-banaani vasta testattu mutta upposi todella hyvin. 😊

Meidän jäbälle uppoo kaikki smoothiet 🤭🥰

Sanoisin että päärynä ja vadelma 🙂

Meillä päästään aloittamaan kiinteitä kuukauden kuluttua, joten kaikki maut tullaan varmasti käymään läpi 😍

Ihan vielä ei kiinteitä syödä mutta parin kuukauden päästä kyllä. Tämä olisi sopiva aloitus pakkaus siihen hommaan ☺️

Pienimmäinen ei vielä syö kiinteitä. Mutta nuo smoothiet menee välipaloina jopa ekaluokkalsella, joka tykkää päärynän- tai mansikanmakuisista

Vadelma persikka taitaa olla suosikki

Eihän meidän Tirriäisellä vielä lempimakua ole vaan kiinteiden ekat maistelut alkavat vasta ylihuomenna 🤭 uskon että meidän lemppareita tulee olemaan kaikki pusseissa olevat (koska lasipurkkien pesu ja kierrätys tuntuu jotenkin tosi raskaalta muunkin kierrätettävän lisäksi…)

Mango ja päärynä on pikkuiseni lempimakuja tällä hetkellä.

Aprikoosi-päärynäpuuro ja monet muut 🍐🍑

Semperin luumu/päärynä pussipuuro.

Nuorimman suosikkeja ovat smoothie jugurtti, banaani ja mansikka sekä puuro jugurtti, omena ja päärynä. Vanhempi tykkää persikka smoothiesta sekä omena juomasta. 🙂

Kaikki smoothiet uppoo meidän poitsulle, mansikkaa tai banaani kun sisältää; takuu varmasti uppoo 🙏🏻

Me ollaan tytön kanssa maisteltu puuroja, kaikki maut on menny 🤤

Kaikki missä on mansikkaa ☺️😋

Vaikea sanoa suosikkia, ehkä mangosmoothie imaistiin kuitenkin kaikkein nopeiten! Useita ollaan kokeiltu, ja hyväksi todettu. Pidetään aina muutamaa pussia mukana laukussa.

Kaikki missä omenaa mukana 🙂

Semperin puuroista omena&persikka on meillä kolmen lapsen suosikki. Sitä on oltava aina hoitolaukussa.

Kaikki maistuu meillä🤭

Meidän taaperolla maistuu kaikki, ei ole suosikki makua😊

Mango tai trooppinen sose lemppareita!🤭

Kaikki smoothiet, joissa on joko mansikkaa tai mustikkaa tuntuvat olevan meidän lasten lemppreita 😊

Päärynää vauva rakastaa eniten😊Koen itse nuo smoothiet niin helpolsi evääksi ja meillä ne maistuvat isommillekkin, joten nälkäkiukun varalle niitä kulkee aina kassin pohjalla.

Luumu ja banaani makuina lemppareita:)

Persikka ja päärynä lemppareita.

Kaikki puurot maistuvat meidän kaksosille, erityisesti mustikka-omena.

Kaikki missä on mansikkaa 🙂

Me tykätään ostaa Semperin smoothieita kun niihin ei ole lisätty sokeria tai piilosokeria ❤ Yleislempparit meidän vaaperolla on perus mango ja vadelma, niitä syödään jälkkäriksi sekä välipaloiksi ja uusimpana herkkuna on tetrapakkaukset joita maistellaan pitkään ja hartaudella.

Kaikki smoothiet jossa on mangoa menee meidän tytöillä alas aina!

LUOMU SMOOTHIE PÄÄRYNÄ, MANGO, RUUSUNMARJA & KAURA. Nää kaikki Semperin pussiruoat kyllä ihan parhaita. 🙂

Kaikki puurot ja smoothiet menevät

Vastaa käyttäjälle Sini Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X