operaatio äiti - Banneri

Pyörähdettiin viikonloppuna Imatran kylpylässä koko perheen kanssa. Oltiin reissussa pari päivää, koska siinä ajassa ehti hyvin tehdä kaikkea. Miltä kylpylä vaikutti meidän mielestämme?

Imatran kylpylä

Reissussa koko perhe

Koko perhe pääsi reissuun. Esikoisen isä tarjosi mahdollisuuden, että myös vanhin lapsista pääsi mukaan, vaikka oli isän viikot menossa. Siistissä erossa parasta on ollut joustaminen ja helppous sopia mahdollisia muutoksia. Koirat lähtivät myös reissuun, koska kylpylästä oli mahdollista saada eläinhuone, mutta puput jäivät tällä kertaa hoitoon. On kiva, että on mahdollista majoittua myös koirien kanssa.

Imatran kylpylä lapsiperhe

Kylpyläpuoli oli mahtava

Imatran kylpylä oli todella siisti ja sen näköinen, että se olisi vähän aikaa sitten kunnostettu. Arvostin etenkin kylpyläpuolen siisteyttä sekä lämpötilaa. Olen ollut monissa kylpylöissä, joissa joutuu tärisemaan kylmästä, kun nousee altaasta. Myös allaslämpötilat oli miellyttävät eikä tarvinnut kastaa kroppaa vähän kerrallaan irvistellen. Visuaalisesti allasosasto oli upea ja todella laaja. Tilaa riitti hyvin ja meidän lisäksi ihmisiä oli kourallinen eli ei valtavaa tungosta.

 

Imatran kylpylän altaat

Altaita oli useampi. Ihan pukkareiden alussa oli ilmeisesti jokin kuntoallas, jossa moni aikuinen ui kierroksia ja vesijumppasi. Toisella puolella taas oli iso allas, jossa oli pienehkö liukumäki ja monia elementtejä, joissa puuhailla. Kuumavesialtaita oli pari, yksi poreallas sekä kylmävesiallas. Meidän lapsista jokainen (ei vauva) uskaltautui kylmävesialtaaseen! Isompia altaita oli vielä kaksi lisää, joista toinen ulkona (ihana!) ja toinen sisällä sekä yksi ihan pienten lasten allas. Näiden lisäksi oli pitkä putkiliukumäki, jossa lapset pärjäsivät hyvin itse, koska vauhti ei ollut liian päätä huimaava.

Imatran kylpylässä

Ääniefektejä, ukkosta ja vesisadetta

Meidät lumosi järjestetyt ukkosmyrskyt, joihin liittyi kova ukkosen ääni, välkkyvät valot sekä katosta ryöpsähtävä vesisade. Muutenkin altaiden päällä oli näyttöjä, joissa pyörii visuaalisesti upeita videoita. Niitä oli rauhoittavaa katsella, kun kelluttiin vauvan kanssa altaissa.

Kylpylässä vauvan kanssa

Vauvan kanssa kylpylässä

Meidän vauva on helppo kylpylävieras ja Imatran kylpylä oli hänelle sopiva lämpötilojen suhteen. Vauvoille voi tulla herkemmin kylmä uidessa. Jokaisella uintireissulla viihdyttiin kolmisen tuntia ja tuo 10kk ikäinen tyyppi nukahti syliin uima-altaassa, koska uiminen oli hänestä niin rauhoittavaa. Suosittelen pakkaamaan kylpylään lapsille omat kylpytakit sekä Slipstop-uimatossut!! Kellukkeita kylpylässä oli aika hyvin tarjolla.

Imatran kylpylä ruoka

Ruokapuoli laaja

Kylpylän ruokapuoli oli laaja ja buffeteissa oli paljon ruokaa tarjolla. Vähän vierastettiin ruokaa sen erilaisuuden puolesta ja se oli hieman suolaista omaan suuhun. Alkusalaatit oli todella hyviä! Tilattiin ruokaa myös Rossosta ja kylpylän kahvilasta, mutta niille sama tuomio. Paikallisiin ruokapaikkoihin ei tällä kertaa muuten ehditty, koska lapset halusivat olla meidän mukana olleen seurueen kanssa sekä uimassa.

Imatran kylpylä keilaus

 

Muuta tekemistä Imatralla

Olisi ollut kiva tutustua Imatraan tarkemmin, koska paikka näytti ihanalta. Lasten toiveilla mentiin ja jätettiin tällä kertaa paikasta toiseen ajaminen pois reissusta. Muutenkin pakkasta oli niin paljon, että lasten pukeminen joka kerran ulos autosta olisi tuntunut aika työläältä. Me ei siis käytetä toppavaatetta autossa, koska se on vaarallista mahdollisessa kolaritilanteessa. Ulkoiltiin siinä kylpylän lähettyvillä sitten ja pulkkailtiin omilla pulkilla. Kylpylän sisällä oli vähän nuhruinen leikkinurkka sekä keilahalli. Oli kivaa käydä keilaamassa lasten kanssa!

Reissu oli ihana ja Imatralle olisi kiva mennä uudestaankin. Ehkä kesällä?

Visit imatra

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X