operaatio äiti - Banneri

Kuten aiemmin kerroin, tämä meidän nykyinen kotimme on myynnissä ja tarkoitus myydä ennen kesää. Löysin hieman sattumalta aivan ihanan uuden vuokra-asunnon meille. Tässä postauksessa on alkuesittelyssä uusi koti. 

Uusi koti

Uusi koti ja sijainti

En aio kertoa toistaiseksi uuden kodin sijaintia rauhoittaakseni ihmistä, joka on todella pakkomielteisesti meidän perheen kimpussa. Voin silti kertoa, mitkä asiat olivat tärkeitä kotia valitessa. Meille aivan ehdottoman tärkeä puoli asuinalueessa on luonto sekä sen läheisyys, koska lapset sekä koirat nauttivat metsässä liikkumisesta. En osaisi meidän koirien kanssa muuttaa ihan ydinkeskustaan. Muita tärkeitä asioita on kauppa lähellä, hyvät yhteydet, sopiva matka lasten kouluun ja lähellä kiva leikkipuisto. Lyhyt matka uimaankin on aina plussaa!

Valittiin kolmio

Meille tarjottiin neliötä, mutta otettiin hirveä tsemppi päälle ja valittiin edelleen kolmio. Säästö on lopulta yllättävän iso, kun näin pienten lasten kanssa kuitenkin pärjää siinä pienemmässäkin. Teinien kanssa omaa tilaa varmasti kaipaa enemmän, mutta se on sitten sen ajan murhe. Asunto on suunnilleen samankokoinen kuin nykyinenkin, mutta siinä ei ole hölmöä pohjaa. Nykyisessä jää turhia koloja ja seiniä sekä ahtaita kohtia, jotka ärsyttävät arjessa.

Koti

Valoisa ja tilava

Asunnossa on paljon ikkunoita ja se on todella tilavan oloinen. Nautin paljon luonnonvalosta ja arvostan korkeita ikkunoita, joita asunnossa on muutama. Näkymäkin on ainakin toiseen suuntaan hyvä, kun vastassa on metsä. Eniten odotan tilavaa eteistä, johon koko perhe mahtuu kerralla. Nykyisessä joudutaan aina jakautumaan kaikki eri huoneisiin ja eteinen on aina aivan tukossa! Uudessa asunnossa on paljon säilytystilaa ja pieni vaatehuonekin.

Uusi koti jännittää

Saatiin avaimet tänään ja lähdin asunnolle katselemaan paikkoja tarkemmin. Alkuinnostus muuttui ahdistukseen, kun asunto oli aika sotkuinen. Löysin samalla muutamia harmillisia asioita, vaikka samalla rakastin sitä kaikkea tilaa asunnossa. Olen huomannut, että sopeutuminen on aina asteen haastavaa, kun muuttaa uuteen kotiin. Osaisipa sitä ottaa yhtä rennosti kuin lapset osaavat.

Uudessa kodissa on siis kaksi makuuhuonetta, tilava olohuone (johon tulee meidän sänky), vaatehuone, vessa, kylpyhuone sekä keittiö. Uskoisin, että lapset saavat tahtonsa läpi ja pääsevät nukkumaan samaan huoneeseen. Keittiönpöytää olen taas kaavaillut olohuoneeseen. Meidän tavarat ei ole ehkä mitoitettu tuohon asuntoon, joten säätämiseksi menee alussa. Hiljaa hyvä tulee ja muutto hoidetaan rennosti tämän kuun aikana.

Koti kolmio Vuokra koti esittelyssä

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X