operaatio äiti - Banneri

Ehkä eniten meidän reissun aikana kyseltiin lentokoneessa matkustamisesta lapsen kanssa, joten aion jakaa seuraavaksi vinkit tähän. Mitä ottaa huomioon pienen lapsen kanssa lentokoneessa?

Mieti tarkkaan lennot

On oikeasti tärkeä, millaisella lennolla menee, jos tähän voi vaikuttaa. Koko perheen kanssa matkustaessa suosimme suoria lentoja, koska ison ”lauman” ylimääräinen liikuttaminen tuntuu aina haastavalta. Kun lähdettiin pelkän 1-vuotiaan kanssa, joka ei jaksa olla paikallaan, valittiin vaihtolento. Yhden lapsen kanssa lennon vaihtaminen ei tuntunut työläältä. 1-vuotias sai lentojen  välillä hyvän tauon lentoasemalla, jossa oli helppoa syödä, jaloitella sekä vaihtaa vaippa.

Myös lentojen ajankohta on tärkeä. Koko perheen kanssa kovin myöhäinen lento voi olla haastava, koska kaksi aikuista ei kanna neljää nukkuvaa lasta mitenkään pois koneesta. Yhden lapsen kanssa aikainen ja myöhäinen lento olivat hyvät valinnat, koska hän nukkui paljon lennolla.

Vauva lentokoneessa

Eväät kuntoon

Nälkäinen lapsi on kiukkuinen, tylsistynyt lapsi evästää mielellään ja kuumissaan oleva lapsi kaipaa vesihörppyä. Käsimatkatavaroihin saa ottaa pienelle lapselle eväitä ja meillä olikin smoothiepusseja, keksejä, taaperon naposteltavia sekä oma pillipullo. Olin pakannut ne helppoon paikkaan, jotta olisi mahdollisimman yksinkertaista tarjoilla niitä lapselle. Isommille lapsille olen ottanut mukaan eväsrasiat, joissa on ollut kaikenlaisia kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, keksejä ja kuivia murojakin joskus. Näitä on helppo napostella ja tekemistä riittää pidempään.

Mitä tehdä koneessa?

Tällaisen vilkkaan tyypin kanssa sai käyttää mielikuvitusta. Meillä oli mukana äänikirja, joka oli ihan hitti. Muuten hän lähinnä heitteli ohjeita istuimesta ja isi nosteli, kävi ylimääräisellä vaipanvaihdolla, katseli ikkunasta ja leikki hassuja leikkejä. Leikittiin esimerkiksi, että istuimen nuppi on nappi, josta tulee hassu ääni painaessa.

Isommilla lapsilla on ollut mukanaan luettavaa, Oppi&Ilo tehtäviä, tablettiin valmiiksi ladattuja ohjelmia sekä pelejä ja muita tehtäväkirjoja. Jostain syystä isompien kanssa matkustaminen on sujunut aina tosi hyvin!

Lentokoneessa tekemistä

Käsimatkatavarat

Käsimatkatavaroita ei kannata olla kamalasti, koska voi olla haastavaa kantaa niitä, kun kädet on täynnä lapsia. Toisaalta meillä kävi kerran niin, että laukut tulivat 2 päivää myöhässä lomalle ja oli tuskaa olla lentovaatteissa pari päivää. Nykyään pakkaan käsimatkatavaroihin yhden setin vaatteita (kohdemaan lämmön mukaan) sekä mahdollisen uimapuvun sekä lääkkeet. Vaihtovaatteet on hyödylliset myös silloin, jos joku lapsista sattuu oksentamaan itsensä tai vanhemman päälle.

Vaatteiden lisäksi on hyvä olla ne eväät sekä lääkkeet. Migreenistä kärsivänä särkylääkkeet tulee usein tarpeeseen juuri siellä, missä ei osaa migreeniä odottaa. Laukussa kannattaa olla myös puhdistusliinoja, tekemistä lapsille ja käteistä kortin lisäksi. Olen joskus ollut lennolla, jossa kelpasi pelkkä käteinen ja toisella lennolla pelkkä kortti… Meillä oli käsimatkatavaroissa myös rintareppu, koska 1-vuotiasta oli helpompi kuljettaa siinä. Jotkut matkarattaat mahtuvat myös käsimatkatavaroihin ja meidän Yoyot olivat sellaiset.

Lentokoneessa rattaat

Korviin sattuu, apua!

Joillain lapsilla kipu korvissa nousun ja laskun aikana on sietämätön. Aikuisille suositellaan usein purkan pureskelua tai haukottelua, jos korvat uhkaa mennä lukkoon. Lapsille toimivia keinoja on imetys, pillillä juominen tai erään lennon aikana sain vinkin antaa imeskellä tikkaria. Oltiin myös joskus tyttöjen kanssa koneessa, kun joku neuvoi painamaan mukit kummallekin korvalle, ettei korvissa tuntuisi niin pahalta. Ainakin silloin se auttoi hyvin.

Vauva lentokoneessa

Hyvää positiivista mieltä

Lentäminen lapsen kanssa voi olla jännittävä juttu, mutta kannattaa asennoitua siihen hyvillä mielin. Aika usein lapset jaksavat koneessa todella hyvin ja kaikki sujuu, vaikka kriisitilanteita tulisikin eteen alkaen oksentamisesta. Jotkut lapset itkevät herkästi ja tästäkään ei pidä ottaa stressiä. Yrittää pysyä itse rauhallisena, vaikka hankalaahan se voi olla. Törkeästi kommentoivia matkustajia voi joskus osua eteen, mutta niitä me ei saada kumitettua pois maanpinnalta, joten yrittää jättää sellaiset omaan arvoonsa.

Lentokoneessa lapsi vauva

Lentokenttävinkit

Lentokentällä suosittelen aamulennon suhteen aikaisin saapumista kentälle. Oltiin vähän ennen 2h koneen lähtöä kentällä eikä siellä ollut ollenkaan jonoja. Myös lentokenttähotellit on tosi suosittuja lapsiperheiden kesken, koska silloin on helpompi nousta ja lähteä lennolle. Monessa paikassa meidät ohjattiin jonojen ohi, koska meillä oli vauva. Ensin hävetti etuilla, mutta kiitollisena otettiin tarjous vastaan. Kokemus lentokentästä oli tosi positiivinen ja odottelua oli muutenkin aika vähän. Laukut olivat esimerkiksi saapuneet jo siihen mennessä, kun oltiin päästy laukkuhihnoille. Kaukalon sai ottaa ilmaiseksi sylimatkustajalle ainakin Lufthansalla.

Lapsi lentokoneessa

Muuta sanottavaa matkasta

Jos nostan vielä muutaman asian esille, niin huutelen mukavien vaatteiden perään, jotta koneessa on kiva olla ja esimerkiksi helppo imettää. Lääkkeille taas kannattaa apteekissa tulostaa todistus, jonka sujauttaa lääkkeiden kanssa minigripiin. Kertaakaan ei esimerkiksi omista neuloista kylläkään kysytty. Millään lentokentällä ei ollut enää maskipakkoa ja aika harva niitä käytti, mutta koneeseen ei päästetty sisälle ilman maskia. Koronapassia ei kysytty Suomessa eikä Saksassa, mutta Ranskasta Saksaan kysyttiin. Riitti, että sitä näytti kännykältä.

Jos tulee jotain kysyttävää lapsen kanssa lentämisestä, kysykää ihmeessä!

Lentokoneessa maskit

Lentokoneessa

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X