operaatio äiti - Banneri

Maailmantilanne on jo hetken näyttänyt huonolta. Ensin pandemia ja sitten sota. Vaikutukset ovat laajoja ja yksilötasolla se näkyy esimerkiksi siinä, että kaikki kallistuu. Miltä tulevaisuus näyttää?

Onneksi ei omaa asuntoa

Joku pieni ääni huhuili korvaan viime talvena, kun saatiin lainalupaus asunnolle. Entä, jos korot nousisivat hurjasti? Entä, jos töissä ei menisi rahallisesti hyvin? Entä jos? En osannut edes ajatella, että bensan hinta ja sähkötkin voivat nousta roimasti.

Nyt olen iloinen siitä, että asutaan pienessä asunnossa. Täällä esimerkiksi sähkölasku jää toistaiseksi vielä pieneksi eli 20-30 euroa kuussa. Hirvittää hieman joulukuu, kun pitää solmia uusi sopimus. Säästetään todella paljon sähkössä ja ollaan aina opetettu lapsille sähkön järkevää käyttöä.

Yksityisautoilu vähenee

Varmasti monella muullakin, mutta ainakin meillä tehtiin se päätös, että auto seisoo yhä useammin parkissa. Olen jo aiemmin yrittänyt ajaa tottumuksia siihen suuntaan, että julkisia käytettäisiin enemmän ja nyt myös perheen toinen aikuinen on luopunut ylimääräisestä auton käytöstä. Käydään vielä retkillä, kaupassa ja esimerkiksi harrastuksissa autolla esimerkiksi aikataulupaineen vuoksi, mutta muuten auto seisoo parkissa. Näin säästyy rahaa huomattavasti.

Erilaisia ruokakokeiluja

Myös ruoan puolella on hinnat nousussa. Ollaan vaihdettu totuttuja merkkejä halvempaan, jätetty jotain ostamatta ja kokeiltu myös vahvemmin kasvispainotteista ruokaa. Mulle kasvisruoka on aina hyvä vaihtoehto, mutta kaikki ei meillä siitä pidä. Kallistuvien jauhelihapakettien vuoksi ollaan otettu yhdessä tavoite kokeilla kaikenlaista uutta! Tämä on kyllä piristänyt ja tuonut vaihtelua ruokapöytään.

Rahan käyttö arveluttaa

Voin sanoa, että tällä hetkellä arveluttaa käyttää rahaa juuri mihinkään. Harkitsen ainakin 2 x pidempään ennen ostamista. Ehkä sitä voisi ajatella positiiviseksi käyttäytymismalliksi.

Miten kallistuva maailma on vaikuttanut teidän kulutustottumuksiin tai arkeen? Ahdistaako, kun kaikki kallistuu?

Kaikki kallistuu

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X