sormustin - Banneri

Tänä vuonna meidän kotiin syntyi piparkakkukatu -talon sijaan (näitä on näkynyt muuallakin, ettei ihan nyt ikioma idea ole). Taloja oli hauska leikellä taikinasta ja taikinasta tuli parempi kuin koskaan. Katu näyttää hellyyttävältä, kun kadun takana loistavat kynttilät loistavat talojen ikkunoista.

Resepti on täältä, mutta muokkasin sen oman suun mukaiseksi mausteiden osalta – mausteita pitää olla paljon. Tässä siis minun piparkakkutaikinani ohjeen:


200 g voita
4 dl siirappia
2 dl sokeria
1 dl
kuohu- tai vispikermaa
2 tl maustepippurijauhetta
2 tl kanelia
2 tl
neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta
2 tl inkivääriä
1 tl soodaa
n. 10 dl
(650 g) vehnäjauhoja

1. Mittaa voi, siirappi, sokeri, kerma ja mausteet kattilaan. Kuumenna sekoitellen ja anna kiehahtaa. Siirrä
levyltä ja anna jäähtyä.
2. Yhdistä sooda vehnäjauhoihin. Lisää
vehnäjauhoja vähitellen ja sekoita hyvin, kunnes taikina on kiinteää.
Peitä taikinakulho ja nosta jääkaappiin kiinteytymään seuraavaan
päivään.
3. Ota taikinaa sopiva pala kerrallaan ja pehmitä sitä
painelleen jauhotetulla pöydällä. Kauli taikinasta ohut, noin 3-5
millimetrin paksuinen levy. Leikkaa taikinalevystä pipareita.
4. Paista 200 asteisessa uunissa koosta riippuen 6-10 minuuttia.

Lunta on toistaiseksi vain piparkakkukadulla, toivottavasti pian myös muuallakin!

Lunta odotellen, Anni

Kommentit (3)

Niin ihana idea että pakko oli tekaista itsellekin tällainen! Olipa helppo ja nopea tehdä verrattuna perinteiseen piparkakkutaloon 🙂

Ihana katu. Niin ihana, että piti meillekin tehdä samaan tyyliin. Alkuperäinen, kunnianhimoinen tavoite oli tehdä karuselli, mutta joulukatu oli viisas ratkaisu lapsien kanssa tehdessä 😉

Karuselli, huh! Joo tästä kadusta tuli niin kiva, että ehkäpä jatkan tätä perinnettä ensikin vuonna. Kiva, että idea poiki sielläkin toisen kadun!

Vastaa käyttäjälle Sippu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X