Askartelujoulukalenteri tarjoaa yhdessäolon hetkiä
Rakastan jouluvalmisteluja ja joulun odottamista. On ihana pukea kotia jouluun, sytyttää jouluvaloja ja laittaa esille pieniä koristeita pikkuhiljaa. Tykkään myös askarrella kaikenlaista ja erityisesti lasten kanssa. Niinpä heräsi ajatus joulukalenterista, jossa yhdistyisi (lasten kanssa) askartelu ja joulun odotuksen pienet joulukoristeet. Niin syntyi askartelujoulukalenteri!
Voit ostaa 7€ hintaisen Askartelujoulukalenterin
tai laittamalla minulle instagramissani yksityisviestiä!
Näpertämistä ja yhdessäoloa
Alun perin tarkoitus oli koota vanhoista ohjeistani askartelujoulukalenteri vain omille kummilapsille joululahjaksi, mutta ajatus lähti kasvamaan! Sain ystäväni Kukka Kalinin mukaan kalenterin tekoon ja niin syntyi ihana joulukalenterikokonaisuus, mikä saatiin myyntiin viikko sitten. Minä vastaan ohjeista ja Kukka piirroksista, kaavoista ja taittamisesta.
Askartelujoulukalenterissa on pieni askartelu jokaiselle päivälle. Kalenterin lopussa on lisäksi neljä muutakin askartelua, jos jonkun päivän askartelun haluaa vaihtaa toiseen. Kohderyhmä kalenteria suunnitellessa oli alakouluikäiset lapset, mutta moni askarteluista sujuu pienemmiltäkin, jos aikuinen on apuna ja tukena. Noin puolet ohjeista on julkaistu edellisjouluina täällä sormustin-blogissa, loput ovat uusia ohjeita.
Itse toivon, että kalenteri tarjoaisi yhdessä olon hetkiä aikuiselle ja lapselle – tai ihan minkä ikäisille ystävyksille tahansa! Tätä kalenteria monet ovatkin ostaneet lahjaksi eri ikäisille kummilapsille tai lapsenlapsille.
Kierrätetään pahvit ja kartongit
Monessa askartelussa on päämateriaalina jokin kierrätysmateriaali. Minusta on tärkeää, että askartelu onnistuu tarvittaessa vähistäkin tarpeista. Kuitenkin kiva on myös kokeilla erilaisia materiaaleja, joten muitakin materiaaleja tarvitaan – joskin monia löytynee jo valmiina monista kodeista. Tarvittavat materiaalit löytyvät kunkin ohjeen alusta, mutta lisäksi myös joulukalenterin alusta tarvikelistasta.
Tulostettava askartelujoulukalenteri oli aluksi myynnissä vain omassa instagramissani, mistä se oli tilattavissa yksityisviestillä, mutta nyt myös ihana Kässä Kirppu otti joulukalenterin myyntiin. Eli siis:
Voit ostaa 7€ hintaisen Askartelujoulukalenterin
tai laittamalla minulle instagramissani yksityisviestiä!
Ihanaa joulun odotusta!
Anni
Jaa oma kokemuksesi