sormustin - Banneri

Jo alkusyksystä noteerasin päiväkodin ohjelmassa olevat Halloween-naamiaiset. Silloin kävin itseni kanssa pohdintaa naamiaisasuista. Vain yhtenä päivänä puettavat vaatteet tuntuvat aika epäekologisilta. Eikö olisi paljon parempi, jos asu olisi koottavissa ja purettavissa niin, että sitä voisi käyttää arkenakin? Tällöin käyttökertoja asulle tulisi paljon enemmän ja vaatteet olisivat ekologisemmat. Toinen vaihtoehto olisi tehdä asu kierrätysmateriaaleista. Vanhasta kylpytakista pari vuotta sitten tehty kissa-asu, on muuten meillä edelleen käytössä – lue asusta täältä. Lapsi toivoi olevansa dinosaurus! Siispä ompelukoneen paininjalan alle pääsi naamiaisasu, jota voi käyttää arkenakin.

dinosaurus naamiaisasu

Dino-huppari oli hitti

Tein viime talvena Aalle dinosaurus-hupparin. Tavallisen hupparikaavan voi muokata helposti dinohuppariksi tällä tekemälläni ohjeella. Koska Aa oli jo kasvanut ulos tuosta kyseisestä dinosaurus-hupparista (tai siis Gozilla-paidasta, kuten hän itse paitaa nimittää), oli aika tehdä uusi. Kankaan olen ostanut jo viime talvena, en enää muista, mistä (ehkä Kimmiltä). Käytin hupparin kaavana Salty Wind -hupparikaavaa Ottobre-lehden numerosta 4/2017. Housut tein Paapiin kaavakirja lapsille -kirjan kaavalla, samasta kankaasta totta kai.

dinosaurus naamiaisasu

Kynnet! Tarvitaan kynnet!

Ajattelin, että asu olisi riittävä housuina ja hupparina. Edellisenä iltana kuitenkin Aa alkoi puhua, että eihän tämä ole asu eikä mitään, koska häneltä puuttuu dinon kynnet! Siispä työn touhuun: Piirsin Aan jalan ääriviivat kaavapaperille ja lisäsin kaavan kärkeen kolme ”kynttä”. Leikkasin kappaleet tekonahkasta jalkapohjaan (jotta tossut eivät olisi liukkaat) ja collegesta päälle. Collegekappaleen takaosaan tein jalanmentävän aukon, johon kiinnitin resorin. Kynnet eli dinon jalat hyväksyttiin ja näin asu oli kokonaisuutena hyväksytty.

dinosaurus naamiaisasu

Tässä kohtaa iloitsen, että naamiaisasua ommellessa ompelin samalla hupparin sekä housut, jotka tulevat arkikäyttöön. Kyllä nuo dino-tossutkin ovat olleet useita kertoja jalassa leikeissä ja muutenkin.

dinosaurus naamiaisasu

Millaisia arkikäytössäkin toimivia naamiaisasuja teiltä löytyy?

 

Anni

instagram / facebook

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X