Esikasvatus DIY-meiningillä - sanomalehti-ruukut ja jäätelötikku-merkit
Lumet ovat vihdoin sulaneet pihalta! Mielessä on monta ideaa pihaa varten. Viime vuonna mylläsimme kotipihaa oman näköiseksi, siirsimme kukkapenkkejä ja istutimme nurtsia. Valoin betonilaattoja poluiksi – katso vinkkini täältä. Viime vuonna aloitin hyötykasvien kasvattelun ja niiden opettelemisen. Olen aivan tumpelo kasvien kanssa, mutta haluan opetella. Olen teinistä asti haaveillut jonkinasteisesta omavaraisuudesta, siitä, että mahdollisimman paljon tekisin itse ruokaa myöten. Nyt tämä teiniajan haave on alkanut kasvaa mielessä ja haluan opetella kasvimaajuttuja entisestään – olisi aika mieletöntä, jos edes päivän pystyisi elämään ihan itse kasvatetuilla ja kerätyillä luonnon antimilla tai ottaa edes mini-askelia sitä kohti. Viime vuonna kylvin erilaisia juttuja opettelemismielessä kasvulaatikoihin. Nyt aion valmistautua jo ennen varsinaista kesää, joten oli aika ottaa esikasvatus haltuun.
Taimiruukut itse
Sain hyvät vinkit esikasvatuksen aloitukseen täältä. Koska haluan ostaa uusia asioita mahdollisimman vähän, en lähtenyt shoppailemaan taimiruukkuja, vaikka ne näyttivätkin helpoilta ja kivoilta. Taimiruukut pyörittelin itse sanomalehdestä tällä ohjeella. Istutimme lasten kanssa auringonkukan siemeniä, jotta saisimme ihania kukkia maljakkoon ja lehtikaalia, jota meillä viime vuoden perusteella kuluu paljonkin. Toukokuun esikasvatuksia olisi sitten kesäkurpitsat ja kurkut. Herneet, pavut ja retiisit menee ilman esikasvatuksia suoraan maahan. Voi kunpa ehtisimme perustaa myös porkkana-, peruna- ja naurispenkin!
Merkit kasvimaalle jäätelötikuista
Viime vuonna askartelimme lasten kanssa kasvimaamerkit sanomalehden kirjaimista ja jäätelötikuista. Valitsemani lakka ei ollut kestävää ja kirjaimet tipahtelivat tai lakka halkeili loppukesään mennessä. Parin vuoden takaiset merkkiprikat ovat myös hävinneet kuin tuhka tuuleen. Naputtelin uudet merkit esikasvatus-laareihini jäätelötikuista. Käytin motonetistä vuosia sitten ostamiani kirjain-punsseleita merkkien kirjaamiseen. Hyvä syy käydä jätskiostoksilla, jos kaipaa tikkuja kasvimaalle 😉
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Esikasvatus on antoisaa ruokakasvatusta lapsille
Esikasvatus on jännittävää lasten kanssa puuhattavaa. Lapset suorastaan kiistelivät, kuka saa laittaa seuraavaksi multaa. Mukavaa sorminäppäryys-askarointia oli myös siementen asettelu multaan. Tosin en ehtinyt vahtia siementen laittoa kahteen laariin, niin voi olla, että yhteen pottiin tulee 10 taimea ja johonkin ei yhtäkään… Näitä ruukkuja nyt seuraamme yhdessä ja loppukesästä saamme (toivottavasti) iloita yhdessä kasvatetusta ruuasta.
Paljon on vielä kasvimaajutuista opittavaa, mutta hiljalleen ja askel kerrallaan. Viime vuonna omasta maasta sain lautaselle aina vähän salaattitarpeita, katsotaan, saisiko tänä vuonna jo vähän enemmänkin.
Perustatko sinä tänä vuonna kasvimaata?
Anni
Jaa oma kokemuksesi