sormustin - Banneri

Ihailen monia ihmisiä. Haluaisin välillä olla kuin he. Ainakin he ilmentävät niitä asioita, joita haluaisin itsessäni kehittää. Esimerkiksi ihailen Paula Vesalan teen-mitä-haluan-anarkistisuutta, leikillisyyttä ja syvyyttä (joojoo minäkin sorruin viimein Vain elämää -sarjaan, tähän asti olen vastustellut). Ihailen Modernin perheen Glorian naisellisuutta. Ihailen Rachel Zoen pohjatonta tyylikkyyttä ja Heidi Klumin huumoria (okei, mulla taitaa olla tosi-tv-ongelma..). Ihailen myös Riikka-ystäväni positiivisuutta, Marilyn Monroen olemusta, Audrey Hepburnin kaunosieluisuutta ja Magdaleenan huolettomuutta. Siis sen Magdaleenan, joka on pikkuinen tyttö, jolla on pupuja pöydän alla, joka kylpee yhdeksän pilven alla ja jolla on sukat makkaralla.

Nyt voin olla ainakin vähän Magdaleena, sillä tein makkaralla olevat sukat! Neuloin ne viime keväänä liukuvärjäämästäni 7 veljestä -langasta (lisää langanvärjäyksestä täällä). Aloitin sukat kärjestä ja lanka asettautui hauskoiksi spiraaliraidoiksi. Toisen sukan aloitin langan toisesta päästä ajatellen, että spiraali menisi päinvastaiseen suuntaan, mutta sehän näytti vain epämääräiseltä mössöltä, joten purin ja aloitin sukan samasta langan suunnasta kuin ensimmäisen.

Makkarat sain aikaan neulomalla muutamia silmukoita kerrosten päästä yhteen ”nykyisen” kerroksen silmukoiden kanssa. Parhaat makkarat tuli, jos yhteenneulottavat silmukat oli yli viiden kerroksen takaa. (Kuvassa sukan vartta oikealta ja nurjalta puolelta.)

Noni, onnistuhan se postaaminen puhelimellakin. Nyt jatkamaan lomaa makkaralla olevien voimien innoittamana huolettomampana ja hupsumpana!

Anni

Kommentit (15)

Kiitos makkaraideasta! Tuollaiset sukat on kivannäköiset.

siistit makkarat! en ole tajunnut, että noin voisi tehdä! aina sitä oppiikin uutta!!

Kävit sitten fb:ssa itkemässä muille bloggaajille että joku spämmäsi blogissa. Olipa mukava että sain huomiota. Kiitos, olen otettu. 🙂

Hirveen kauheen kamalasti itkinkin. Hehe.

Oon niin rakastunut sun energisyyteen ja tekemäsi käsityöt ja muutkin touhut on aivan valloittavia! 🙂 t.Miia

Voi kiitos! Ammennan itse voimaa käsillä tekemisestä ja se on minulle usein hyvin terapeuttista,

Muista kertoa kavereille niistä ominaisuuksista, joista pidät! Sä oot huippu!

Itsepä olet myös, oot niin tehokas ja luova ja sinnikäs ja mieletön persoona <3 Yritän muistaa kertoa muillekin 😉

Ompa törkeä kommentti tossa yläpuolella! 😮 kauniit on sukat, hyvät värit langassa! Millä värjäsit langan..? 🙂

Siis lisäsin jälkeenpäin sen linkin 🙂 Eli ei mitään, et voinutkaan huomata, kun sitä ei ollut. Suosittelen kyllä kokeilemaan, se on hauskaa hommaa!!

Enhän mä tuota linkkiä huomannut, sori! Mulla on haaveena kokeilla värjäystä, ehkä joku päivä vielä kokeilenkin. 🙂

Juu, kommentti haiskahti provosoinnilta. Halusin kuitenkin vastata kommenttiin enkä poistaa sitä, jotta voisin säilyttää blogissani läpinäkyvyyden.

Värjäsin langan Telonilla, enemmän värjäysprosessista lukee täällä http://sormustin.blogspot.fi/2014/04/dipattua-lankaa.html (linkkasin tämän myös tekstiin)

Kiitos, tykkään itsekin värityksestä 🙂

Kuvat vois olla parempia. Ja aika eloton blogi. Miksi ees bloggaat tällasta paskaa?

OK. Sanoin vaan ääneen sen mitä moni aattelee mutta ei kehtaa sanoa. Kiva kun vastasit. Jatka samaan malliin jos se sulle riittää….

Kiitos palautteestasi! On aika ihailtavaa sinnikkyyttä, että jaksaa nähdä kommentoimisen vaivan antaakseen negatiivista palautetta ilman perusteluja. Mielelläni kuulisin, mitä muuta käsityöblogista haluaisit lukea kuin käsitöistä?

Kuvat tässä postauksessa oli kamerakännykällä – kuten mainitsinkin – ja ymmärrettävästi aika huonolaatuiset. Muutoin pienennän kuvat n. 500 kt:n kokoon, jotta puhelimellakin huonossa yhteydessä saa ne ladattua. Itse luen usein blogeja puhelimella ja siksi pidän tällaistakin seikkaa tärkeänä. Alkuperäiskoko, n. 3 mt, on usein heikoille yhteyksille raskas.

Bloggaan tällaista paskaa, koska pidän itse siitä. Saan paljon iloa käsitöistäni, haluan tallentaa ne jonnekin ja kommenteista päätellen muutkin nauttivat niistä ja saavat ideoita omiin töihinsä. Onneksihan tänne ei kenenkään ole pakko klikata itseään.

Mukavat syksyn jatkot!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X