sormustin - Banneri

Tämän talven ehdoton neulehitti on ollut kaarrokeneuleet. Kaarrokeneuleita on näkynyt siellä täällä jo pitkään, mutta tänä talvena tuntuu, että niitä näkyy ihan joka tuutissa – ja sehän ei ole ollenkaan huono asia! Itseäni viehättää kaarrokeneuleissa kirjoneule-kaarrokkeet. Toki hurmaavalta tuntuu myös työjärjestys ylhäältä alas ja suljettuna neuleena pyörönä neulottava sujuva neulominen. Kirjoneulesukat ovat olleet tähän asti lempparineulottavaani, mutta sukkia alkaa olla jo jonkun verran, ehkä siitä on muillakin kuin minulla luonnollista siirtyä neulepaitaan, jossa on kirjoneuletta. Olen vältellyt isoja neuletöitä, sillä pelkään, että ne jää kesken tai niistä tulee väärän kokoisia. Vaan niinpä minunkin puikoilleni päätyi kaarrokeneule.

kaarrokeneule altheda

Kaarrokeneule on kaunis – tässä lempparini

Kun aloin etsiä puikoille sopivaa neuletta, päädyin jatkuvasti Jennifer Steingassin ravelry-sivuille. Hänellä on minun visuaalista silmää ilahduttavimmat kirjoneule-kaarrokeneule-mallit. Päädyin ostamaan ohjeen Altheda-paitaan, jota aloin neuloa Dropsin Lima-langasta. Mallista on kaarroke jo tehty, sitten pitäisi vaan tikuttaa vartalo ja hihat valmiiksi!

Olen ihastunut myös Neuloosiskon Romola-malliin, jonka ohje löytyy täältä heidän facebook-sivuiltaan ilmaiseksi. Kannattaa tsekata näiden siskosten ihana kaarrokeneuleiden täyteinen instagram-profiili!! Katsotaan, olisiko mulla seuraavaksi puikoilla Neuloosiskon ohjeella tehty paita – nimittäin uusi ohjekin on heiltä tulossa piakkoin.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Laura & Liisa (@neuloosisko) jakama julkaisu

Käsityökekkerit piti tänä talvena Hnetur-kaarrokeneuleen yhteisneulonnan, joka oli aivan hitti! Moni sellainen, joka ei ole ennen neulonut villapaitoja, päätti osallistua yhteisneulontaan mukaan. Yhteisneulonta oli ilmainen, mutta nyt se on ohi, joten valmis Hnetur-paidan ohje tulee myyntiin myöhemmin Käsityökekkereille.

 

On niitä villapaitoja ollut ennenkin puikoilla

Suhtaudun hyvin suurella jännityksellä villapaitojen neulomiseen, sillä mallitilkkujen neulomisesta huolimatta onnistun aina tekemään väärän kokoisia paitoja. Ihan ensimmäinen tekemäni kaarrokeneule oli onnistunut Loki. Silloin yritin tehdä paidasta isoa, mutta siitä tulikin passeli.

Loki-villapaita

Seuraava kaarrokeneule oli sitten liian iso, reilusti. Klompelompen Kvalavåg-neuletakki on jo kolmatta vuotta liian iso. Ehkä ensi vuonna se pääsisi jo käyttöön?

neuletakki kirjoneule

Tänä talvena valmistui myös Ankers-villatakki itselle. Siitäkin tuli liian iso. En tajua, miten arvioin aina ihan pieleen, vaikka yritän laskea tiheydet tarkasti. Onneksi tätä takkia voi hyvin käyttää, vaikka se on vähän reilu. Ei siis ihme, että villapaitaprojektit jännittää aina vähän koon puolesta.

neuletakki ankers

 

Joko sinä olet neulonut kaarrokeneule-villapaidan tai -villatakin? Mikä on sun suosikki-kaarrokeneule-malli?

 

Anni

Kommentit (2)

Olen itsekin vältellyt suurempia neuleprojekteja. Jotenkin sitä aina aliarvioi omat taitonsa. Projektina villapaita kuulosti aina todella vaativalta, vaikka todellisuudessa neuloinkin sitten alkuun päästyäni kahdessa viikossa viisi aikuisten kaarrokeneuletta.

Wow, sullapa oli mieletön tahti! Mutta joku noissa kaarrokeneuleissa vaan viehättää, ne tuntuu helpommalta kuin muut!

Vastaa käyttäjälle 🧶 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X