sormustin - Banneri

Joskus vuosia, vuosia sitten innostuin koruhartsista ja jaksoin tehdä hartsikoru-kokeiluja muutaman kuukauden. Viime keväänä sain paljon verkkokurssimainoksia koskien Domestikan käsityökursseja. Yksi kesäilta napsautin ostoskoriin koruhartsikurssin ja samalla ostin omakoru-verkkokaupasta koruhartsia ja silikonisia muotteja. Ihan en siltä istumalta saanut koruja aikaiseksi, sillä vasta nyt helmikuussa olen saanut ensimmäiset korut valmiiksi – pitkä prosessi. Mutta tämä opintomatka saa kestääkin vähän pidempään ja oppia tulla pikkuhiljaa. Koruhartsi on materiaali, jolla voi tehdä vaikka mitä upeuksia, mutta kaikessa on omat jujunsa. Niitä otan hiljalleen haltuun.

koruhartsi koru

Näemmä erilaisten materiaalien valaminen on alkanut innostaa enemmän – viime vuonna syntyi askartelubetonista näitä kauniita lintuja sekä kierrätettyjä maljakoita.

Koruhartsi sopii kukkakoruihin

Innoituksenani koruissa oli värjätyt harsokukat, joita ostin aikoja sitten Neiti Neilikan kukkakaupasta ja jotka lopulta kuivasin. Päätin tehdä itselleni korvakoruja, joissa hyödyntäisin noita kuivaneita harsokukkia. Hartsikorut syntyvät hartsista ja kovetteesta, joita sekoitetaan pakkauksen ohjeen mukaan (tässä paketissa 1:2). Hartsin kanssa saa olla varovainen, sillä hartsi on syövyttävä aine ja sehän tarrautuu kaikkeen (paitsi silikoniin). Hartsia työstäessä pitää käyttää kumihanskoja ja suojalaseja. Totuuden nimissä myönnettäköön, että silmälasit ajoivat suojalasien virkaa ja kumihanskat repäisin käsistä, kun liian isoihin hanskoihin meni hermo. Se kuitenkin kadutti, sillä käteen osunut hartsi ei meinannut millään lähteä käsistä. Parhaaksi työskentelyalustaksi osoittautui lasten silikoninen ruokailualusta, joka ei ole ollut enää ruokailukäytössä. Siitä hartsipisarat saa pyyhityksi kuivattuaan helposti.

koruhartsi välineet

Hartsi ja kovete sekoitetaan tasaiseksi massaksi ja annetaan olla muutaman minuutin ajan – tällöin ilmakuplat nousevat massasta ylös. Ilmakuplia kannattaa nostaa hartsista vaikkapa hammastikulla, sillä ne jäävät muuten korun keskelle kuplaksi tai pintaan kuopaksi.

hartsikorut

Hartsikoru syntyy erissä

Lähdin tekemään koruja silikonimuotteihin. Ne on hyvä pestä ennen käyttöä. Jos koruissa käyttää kevyitä kukkia, tulee valaminen tehdä erissä, koska kukat nousevat hartsin pintaan. Tein siis niin, että levitin koruhartsia muotin pohjalle. Sekoitin tai asettelin tässä vaiheessa kukat muottiin. Jos halusin koruun kokonaisen kukan, laitoin pienen tipan hartsia kukan sisään ennen hartsiin upottamista, sillä näin vältyin ilmakuplaiselta kukalta. Kun kukat olivat kohdallaan, jätin korun kovettumaan. Koruhartsi on 6 tunnin päästä pintakuiva, jolloin voi levittää uuden kerroksen ja 24-48 tunnin päästä täysin kuiva. Kun korujen pinta oli hieman jo kovettunut, levitin uuden kerroksen hartsia. Tähän kerrokseen sekoitin näiden korujen kohdalla myös hieman ekoglitteriä, jota oli jäänyt saippua-askarteluista jäljelle. Koruhartsia voisi myös värjätä esimerkiksi mica-jauheilla tai alkoholimusteilla, mutta itse tykkäsin tällä kertaa näistä keveistä, kirkkaista versioista.

hartsikoru

Helpoimmalla koruhartsin kanssa pääsee, kun pyrkii tekemään priimaa kerralla ja minimoimaan hiomisen ja huolittelun tarpeen. Erehdyin yhteen koruun koskemaan hyvin hienolla hiomapaperilla. Noh, nyt se koru odottaa pitkää hiomis- ja kiillottamisoperaatiota.

Koruhartsitarvikkeet odottavat edelleen työpöydälläni, jotta tekisin muutaman korun loppuun ja innostuisin tekemään lisää. Hartsikorut vievät mennessään, mutta ne vaativat myös aikaa ja malttia odottaa kuivumista, joten sitä ei hätäisessä mielentilassa voi tehdä! Samalla käytän ahkerasti pinkkejä kukkakorviksiani ihan jo siksi, jotta näen, miten ajan kanssa kukkien väri haalenee vai haaleneeko laisinkaan.

Onko koruhartsi sinulle tuttu materiaali? Millaisia koruja tai muita askarteluita olet koruhartsista tehnyt?

 

Anni

facebook | instagram

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X