sormustin - Banneri

Neulomismaailmani mullistui, kun kuulin ensimmäistä kertaa lankadominanssista! Lankadominanssi astuu kuvioihin, kun tehdään kirjoneuletta. Ennen sähelsin lankojen kanssa ja pyörittelin niitä neuloessa miten sattuu. Lankadominanssin idea on valita toinen kirjoneuleen väreistä dominoivaksi väriksi. Dominoiva väri tulee esille vahvemmin.

kirjoneulesukat

Lankadominanssi muodostuu lankojen järjestyksestä

Lankadominanssi on perusidealtaan simppeli. Kun pidät useampaa lankaa sormella, valitse dominoiva väri ensimmäiseksi, kämmenenpuoleiseksi langaksi sormelle. Neuloessasi toista lankaa, nosta silmukka aina dominoivan langan yli. Lankojen järjestyksessä pitämistä helpottaa myös se, että dominoiva lanka kiertää etusormen ympäri ja toinen  lanka etu- ja keskisormen. Tällä lankojen järjestyksellä ja lankadominanssin huomioimisella kuviot erottuvat kauniisti ja lisäksi kirjoneuleen nurja puoli näyttää kauniilta.

lankadominanssi

Lue lisää: Neulottu solmupanta – katso ohje!

Sukan pohjassa olevissa väriraidoissa lankadominanssi erottuu selvästi. Sukan kärjessä pinkki lanka oli dominoiva, keskellä keltainen ja alaosassa valkoinen. Väri on aivan eri näissä pinkki-valkoisissa osissa, jossa toisessa dominoi pinkki ja toisessa valkoinen.

lankadominanssi

Dominoivan värin valinnassa saa olla tarkkana

Olen ollut tarkkana lankadominanssin suhteen jo vuosia, mutta välillä tulee lipsahduksia. Aloin tehdä kirjoneulesukkia – kirjoneulekuviot ovat Hyvän mielen villasukat -kirjasta Rakkaussukat-mallista otettuja, muokkasin sukkamallin vain lyhyemmäksi. Ajattelin ensimmäisessä kuviossa, että toki keltainen väri on dominoiva väri, kun valkoinen on pohjaväri. Vasta kun kuvio oli valmis, tajusin, ettei keltaisen keskellä olevat valkoiset kuviot näy juurikaan. Eli tässä valkoisen tulee olla dominoiva väri, muuten kuvio ei erotu. Muualla sukassa värillinen lanka oli kuitenkin dominoiva. Kuvassa vasemmassa sukassa keltainen lanka oli dominoiva, oikeanpuoleisessa valkoinen.

lankadominanssi

Kirjoneulesukkien päätteleminen on muuten tylsää hommaa. Siksi pyrin päättelemään mahdollisimman paljon langoista neuloessa. Vaikka aina tuntuu tuskastuttavalta käydä päättelemään hyvän neulomisflown vallassa, kiitos seisoo lopussa.

Lue lisää: Näin päättelet langat neuloessa

 

Oliko lankadominanssi sulle tuttu juttu?

 

Mukavia neulehetkiä!

Anni

Kommentit (2)

Dominanssi on tuttu juttu ja olen silleen neulonut kirjoneuleeni. Mulla vaan tahtoo aina tulla liian tiukkaa vaikka neulon kirjo-osuudet isommalla puikollakin. Eli langanjuoksua on vielä harjoiteltava.
Oikein hyvin näissä sun esimerkeissä tulee esille mitä dominanssi oikeasti vaikuttaa. Kiva kun näytit ja toivottavasti moni näkee tämän.

Mulla taas ongelma on päinvastainen – mulla tulee kirjoneuleesta uskomattoman löysää… Taitolaji tuo kirjoneuleenkin teko!

Vastaa käyttäjälle KristiinaS/ https://kristiinansilmukat.blogspot.com/ Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X