Kun selailin ensimmäistä kertaa Lumi Karmitsan Villit vanttuut & vallattomat villasukat 3 -kirjaa, tiesin heti, mitkä ottaisin ensimmäisenä puikoille. Bambit! Kerrassaan maailman söpöimmät lapaset, kertaheitolla. Nyt ne on valmiina syksyä varten, ihanaa! Voin söpöillä näiden kanssa joka päivä!
Nokkoslankaa
Olen pitkään odotellut sopivaa tilaisuutta neuloa jotain nokkosesta. Kesälomareissulla käväsin Joroisten Riikka-Piikassa, ja sieltä löytyi Onion Nettle Sock lankaa, joka olisi aivan täydellistä lapasiin. Langassa on 70% villaa ja 30% nokkoskuitua. Nokkonen tuo kauniin kiillon lankaan. Ja toki onhan se aika kiva ajatus, että tässä langassa ei ole mitään muuta kuin luonnonkuituja.
Lanka oli kiva neuloa, se on kauniin sileäpintaista ja soljuvaa, myös käytössä lanka tuntuu sileältä. Lapasissa valkoinen sekä ruskea lanka on Onion-lankaa, vaaleanpunainen oli omista varastoista löytynyttä.
Lapaset valmistui, vaikka kaaviota piti kytätä
Kirjoneulekaavio oli hyvin yksityiskohtainen, sitä todella piti lukea rivi kerrallaan. Otinkin käyttöön vanhat neuleaiheiset magneetit, jotka tein vuosia sitten vastaavan kirjoneuleprojektin avuksi. Nämä auttoi, joskin olisi pitänyt olla melkein koko lapasten levyinen magneetti käytössä.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Lapaset valmistuivat yllättävän nopeasti. Olen karttanut kakkosen puikoilla tekemistä, sillä se on niin hidasta ja verkkaista, mutta kun työ on pieni, valmistui se melko joutuisasti kuitenkin.
Nämä lapaset on varsinaiset hyvän mielen lapaset – näitä katsoessa ei voi olla tulematta hyvälle mielelle. Se muuten Lumi Karmitsan neulemalleissa on muutenkin ”vikana”, niistä tulee aina hyvälle mielelle. Aika ihanaa!
Oletko neulonut mitään Lumi Karmitsan malleja? Mikä on lempi-neulemallisi?
Anni
Kommentit (2)
Samasta langasta neuloin viime talveksi lapasia. Ihanan tuntuisia, vaikka käytössä tuppasivat nukkaamaan aika lailla.
Itselläni on pienillä puikolla uuden Arabia x Novita -lehden aivan liian hitaat ja aivan liian vaikeat Petronella II -sukat 😅.
Luovuttaminen on käynyt mielessä jo useamman kerran, sillä ohje on juurikin tuollaista rivi ja silmukka kerrallaan ratkottaa. Välillä tekisi jo mieli saada taas jotain valmiiksikin.
Oijoi! Pitää ehkä ottaa puikoille joku joutuisampi välityö? Mutta varmasti kun tulee valmista, lopputulos palkitsee suuresti!