sormustin - Banneri

Itse tehdyt matot ovat ihania. Tykkään siitä, että oma kädenjälki näkyy lattioilla. Olen virkannut monia mattoja, mm. tämän kuusikulmioista muodostuvan maton, kutonutkin yhden ja yksi matto on kangaspuissa kesken. Virkatuissa matoissa on se kiva, että työ on korissa hollilla ja otettavissa vaikka autoon tai mökille mukaan. Mattoa virkatessa kuitenkin kädet väsyvät ainakin minulla kovasti. Virkatut matot tuntuvat myös syövän kudetta valtavasti ja ovat usein painaviakin, ainakin omaan makuun. Siksipä olen usein miettinyt, voisiko maton neuloa! En löytänyt mieleistä valmista ohjetta neulotulle matolle, joten tein sellaisen. Tuo tekemäni matto-ohje löytyy

t ä ä l t ä.

mosaiikkineuleella neulottu matto

Tämän ontelokuteesta neulotun maton idea on mosaiikkineuleessa. Kirjoneulekuvio ei siis synny perinteisellä kirjoneuleella, vaan värejä pidetään työssä yksi kerrallaan mukana ja edellisen kerroksen silmukoita nostetaan pystyraidan kohdalla. Toki neuloessakin matto on ennen pitkää raskas kannatella, mutta koen, ettei työ ollut niin raskas tehdä kuin virkaten. Kerrokset tulivat kuin itsestään ja pian matto olikin valmis.

Onteloneuleesta neulottu matto

Kultaisia auringonsäteitä viikonloppuun toivotellen,

Anni

Kommentit (4)

Kyllä osaa olla kaunis matto!

Onpa se kivan näköinen matto. Ja tuo tuoli on ihana. Minun lapsuuskodissani on saman mallinen. 🙂

Kiitti! Tuo tuoli on tosi ihana, majailee vanhemmillani tämä yksilö 🙂

Voi kiitos <3

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X