sormustin - Banneri

Neuloin Aalle tässä talven aikana somat kettusukat, joiden ohje löytyy vuoden viimeisestä Suuresta Käsityölehdestä 11/2019. Yleensä teen molempia sukkia samanaikaisesti, mutta nyt tein poikkeuksen. Neuloin ensin yhden. Sitten toisen. Ennen toisen sukan viimeisenä neulottavaa kirjoneuleosiota käänsin ensimmäisen sukan ja kauhistuin. Kolme rivillistä eri värisiä kettuja nenineen. Jokaisella värialueella oli langan alku- ja loppupää pääteltävänä. Lisäksi sukassa oli pari ylimääräistä langanpäätä, kun lanka loppui kesken ja sitten vielä sukan aloitus ja lopetus. 16 pääteltävää lankaa. En tajua, miten en kettukuvion nenälankoja edes sitonut taakse ja siirtänyt seuraavan ketun kohtaan, vaan todella olin leikannut kaikki langat pääteltäviksi. Ajattelin, että tässä täytyy olla helpompi keino. Muistelin joskus jonkun puhuneen lankojen päättelemisestä neuloessa ja mietin, että miten ihmeessä. Päätteleminen piti ottaa haltuun heti, sillä en todella kaivannut tuplamäärää pääteltävää.

 

sukat päättelemättä

Suhtauduin aluksi neuloessa lankojen päättelyyn hieman varauksella – pitäisikö lanka todella siellä silmukoiden välissä. Olen kuitenkin päätellyt lankaa aina pitkän matkan, joten olen alkanut uskoa tämän päättelytavan pitävyyteen. Miten se sitten tapahtuu? Nostan pääteltävän langan sormelle neulottavan langan viereen. Kuvassa valkoinen lanka on pääteltävä lanka ja oranssi neulottava lanka. Neulon ensin silmukan pääteltävän langan yli. Seuraavan silmukan neulon pääteltävän langan ali. Lanka jää silmukoiden taakse ja väliin. Usein neulon yhden tai kahden puikollisen (tai niin kauan kuin pääteltävää lankaa riittää) verran lankaa silmukoiden väliin. Jos pääteltävä lanka pilkistää silmukoiden välistä, nykäisen hieman langan päästä lankaa suoremmaksi, jolloin se häviää silmukoiden taakse paremmin. Jos epäilyttää, että pitääkö tämä päättelyketju, saatan seuraavalla kerroksella päätellä lankaa ”takaisin päin” silmukoiden väliin.

 

päätteleminen neuloessa

Neulo ensin silmukka pääteltävän langan yli.

 

päätteleminen neuloessa

Sitten neulo silmukka pääteltävän langan ali.

Tältä kettusukat näyttivät valmiina. Ketut on neulottu luonnonvärjätyillä langoilla – jos en väärin muista, niin ruskea keltasipulinkuorilla, oranssi sipulinkuorien jälkivärillä ja keltainen koivunlehdillä. Näistä tuli hyvin sympaattiset hyvän mielen sukat. Nyt onkin puikoilla toiset kettusukat esikoiselle.

Kettusukat

Päätteletkö sinä langat lopuksi vai päätteletkö neuloessa?

 

Anni

 

PS. Jos kaipaat pientä välipala-neuletyötä, kurkkaa tämä pikkupupusen ohje!

Kommentit (4)

Päättelen langan neuloessa aina kun on mahdollista. Päättelen työt muutenkin heti kun valmistuvat, nuorempana jätin vaan ja ajattelin, että päättelen sitten kun otan käyttöön. Ei se niin mennyt, sujautin päät vain nurjalle. Sitten päätin että työt eivät ole valmiit ilman viimeistelyä ja pitäähän minulla sen verran itsekuria olla että teen muutaman minuutin homman heti. Näin olen tehnyt jo kymmenisen vuotta.

Kiitos, hyvä vinkki ! Ns kuvioneuleet eivät kuulu suosikkeihini (en saa siistiä jälkeä) mutta tätä konstiahan voi käyttää myös esim. raitaneuleissa.

Joo raidoissa tämä onkin hyvä. Vielä kun päättelee sen langan värinvaihtokerroksella, niin pääteltävä lanka ei näy sieltä juurikaan.

Näin se tahtoo mennä, jos ei päättele heti, niin sitten koko homma jää tekemättä… Hyvä, jos on löytynyt toimiva systeemi!

Vastaa käyttäjälle Mirja Männikkö Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X