sormustin - Banneri

Marraskuu on minulle jouluun valmistautumisen aikaa. Keino selvitä pimeästä, märästä ja ankeasta marraskuusta on siis kääntää katseet kohti joulua. Lasten kanssa on hyvä kääntää joulumoodi päälle hyvissä ajoin, jotta varmasti kaikki askartelut valmistuvat ajallaan. Selailin erilaisia jouluaskarteluideoita useammassa eri askartelu- ja jouluryhmässä ja törmäsin monesti pilttipurkeista tehtyyn lumilyhtyyn. Sellainen oli tehtävä myös itse – askartelimme lyhdyn yhdessä kolmevuotiaani kanssa! Tosin tämä lumilyhty on sellainen, että purkit saa helposti takaisin käyttöön tai kierrätykseen, mikäli lyhtyä ei halua säilyttää kaapissa ensi joulua varten.

lumilyhty askartelu

Lumilyhty valmistuu näin

Tarvitset

6 pilttipurkkia

Piimää

Siveltimen

Jämäkkää kaksipuoleista teippiä

Pitsinauhaa

Jouluvalot

 

Maalaa pilttipurkit sisältä piimällä. Anna kuivua hyvin. Piimäkerroksen on hyvä olla melko ohut, sillä se valuu helposti reunoilta pohjalle. Jos piimää tulee reilumpi kerros, on purkkia hyvä pyöräyttää kuivumisen aikana muutaman kerran.

piimä maalaus

Kiinnitä vahvalla kaksipuoleisella teipillä purkkeja toisiinsa, ensin kolmen purkin alarivi. Sitten kahden purkin keskimmäinen ja lopuksi viimeinen purkki päällimmäiseksi. Käytin Clas Ohlsonilta ostamaani kaksipuoleista teippiä, joka muistuttaa ilmastointiteippiä. Se on napakkaa, mutta sen saa kuitenkin myös irti.

lumilyhty askartelu

Lopuksi pyöräytä pitsinauha lyhdyn ympäri rusetille. Laita lyhdyn sisään led-valot, jotka ei kuumene käytettäessä.

lumilyhty askartelu rusetti

Jos haluat purkit takaisin käyttöön, irrota purkit toisistaan ja pese piimä pois!

 

Tämä lumilyhty ilahduttaa jo olohuoneessa. Se on talvinen, mutta ei niin kauhean jouluisa, joten se sopii vuodenaikavalaisimeksi oikein mainiosti!

Jos kaipaat lisää ideoita jouluisiin askarteluihin, katso lisää jouluaskarteluohjeitani täältä!  Nyt voisi hyvin pyöritellä vaikka lastenkin kanssa uusia mehiläisvahakynttilöitä tai tehdä sieviä jouluenkeleitä!

 

Anni

Kommentit (2)

Eihän ala lumilyhty vihertää tai haista…?

Sen verran ohut on tuo piimäkerros, etten usko noin käyvän, käytetäänhän piimää myös ikkunoiden maalaamisessa. Mutta toki jos haluaa pelata varman päälle, voi maalata lyhdyn ihan askartelumaaleilla. Minä haluan vielä nuo purkit takaisin käyttöön, niin siksi piimä 😀

Vastaa käyttäjälle Kristiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X