Pinkki eteinen - pika-remontti toi piristystä arkeen!
Kevään korvalla iskee aivan älytön remontti- ja puuhaamis-vimma! Pihan ideat pitää pistää vielä jäihin, koska lumet eivät ole vielä sulaneet. Sisällä tulee jatkuvasti ideoita, mitä voisi uudistaa pienesti ja mitä taas isommin. Eteinen on tuntunut epäkäytännölliseltä viisihenkiselle perheelle jo pitkään. Takeille on ollut pari erilaista naulakkoa, mutta takkeja on ollut niin paljon aina naulassa, että lopulta takitkin jäivät aina keskelle lattiaa. Eteisessä oli pitkään ovelliset kenkäkaapit, johon meidän aikuisten kengät eivät mahtuneet kunnolla ja lasten kengät tippuivat aina kaapin taakse, siksi kengätkin jäivät pääsääntöisesti lattialle kenkäkaapin sijaan. Viime maanantaina meni hermo koko kenkäkaappiin ja heitin kaikki kengät kaapista pois ja siirsimme kenkäkaapit autotalliin odottamaan myyntiä. Eteisen remontti saisi alkaa heti.
Tavoitteena eteinen, josta tulee hyvä mieli
Eteisen ongelmia oli kenkien säilytys sekä lasten takkien säilytys, mutta myös hailakka väri alkoi tympiä. Kaipasin vahvaa väriä eteiseen, sellaista, josta tulisi hyvä mieli. Koska kaikki eri sävyiset pinkit ovat tuntuneen todella voimaannuttavilta, valitsin värisävyksi Tikkurilan sävyn Flamingo K319. En ole koskaan maalannut seiniä räväkän värisiksi – musta kausi minulla tosin on ollut, edellisessä kodissamme maalasimme lautalattian mustaksi, voit lukea siitä täältä. Maalatessa samalla nauratti värin ihanuus ja kirkkaus, mutta samalla kauhistutti, mitä muut sanoisivat. Kunnes tajusin, että itsehän kodissani asun eikä muiden mielipiteillä ole väliä! Kun tulen kotiin, minut vastaanottaa kauniin värinen eteinen ja tulen iloiseksi. Iloisella mielellä saan myös lähteä töihin.
Eteisen kolmella seinällä on muuten tapetti, mutta rohkeasti olemme ennenkin pistäneet maalia tapetin päälle. Ei ole tapetit kupruilleet eikä tippuneet seiniltä, vaikka niitä on maalannut!
DIY kenkähylly eli avohyllyt
Jotta kengät eksyisivät lattialta hyllylle, tulee sen olla helppoa. Siksi päätimme tehdä avohyllyt kengille. Kun hyllyt ovat kiinni seinässä, on lattian siivoaminen helpompaa. Maalasin hyllyt ja kiinnikkeet samalla Flamingo-sävyllä.
Vanhat kenkäkaapit pitivät sisällään paljon kenkiä, joita ei tullut käytettyä. Eteisessä oli aluksi 37 paria kenkiä!! Näistä kaksi paria oli jo roskiskamaa, kahdet pieneksi jääneitä. Kymmenisen paria jäi odottamaan ensi talvea komeroon.
Takkikaaosta selvittämään ostimme kolme naulakkoa, yhden kullekin lapselle – me aikuiset laitamme takit henkariin eteiskäytävän kaappiin. Avainkaappi on isäni muutama vuosi sitten nikkaroima.
Mitä eteisen pieni remontti maksoi?
Olen valtavan tyytyväinen tähän eteisen pieneen pintaremppaan. Listojen peittämisineen ja maalaamisineen aikaa meni n. vuorokausi. Nyt vain koko muu huusholli näyttää valjulta ja tekisi mieli lisätä väriä muuallekin – katsotaan, mitä keksitään tässä kevät-hurmiossa. Toivon, että hylly ja naulakot toimii lasten kanssa – aika näyttää!
Tässä tämän muodonmuutoksen hinta:
Tikkurilan Remontti-ässä maali, 2,7 l, Flamingo 50,90€
Liimapuulevyt 6,19/kpl, yhteensä 18,60€
Puiset hyllyjen kannakkeet 5,90/kpl, yhteensä 35,40€
Naulakot 8,99/kpl, yhteensä 27€
Juuttimatto 80x160cm, 16,95
Lisäksi pensseli, tela, maalarinteippi ja ruuvit omasta takaa
Yhteensä 148,85€
Tämä oli mukava vuorokauden mittainen ehostus-remontti. Edellinen kotimme remontti oli parketin hionta, joka oli vähän isompi juttu. Parketti-remontista voit lukea täältä.
Millaisia kevät-projekteja sinä olet tehnyt tänä keväänä?
Anni
Jaa oma kokemuksesi