sormustin - Banneri
glitter-penaali

Tiesin kyllä, että ihminen muuttuu vanhetessaan, mutta en tiennyt, että se ilmenisi näin. Siis harakkamaisuutena. Ennen koin oloni joulukuuseksi, jos päälläni oli mustien housujen lisäksi harmaa paita. Nyt yhtäkkiä kaikki kiiltävä näyttää tosi kivalta! Vielä kimallus ei ole ulottunut vaatekaappiini, mutta ompeluksiini kyllä. Onneksi on tuo seitsenvuotias, jolle kaikki kiiltävä kelpaa. Inspiroiduin taas kerran pinterestissä, mistä löytyi hieman eri tavoin tehty pussukka. Tämän seurauksena syntyi pussukka täynnä glitteriä ja paljetteja, jotka ovat muhineet askartelulaatikossa vuosia odotellen oikeaa projektia. Haaveilin tekeväni pussukan vanhasta tyynyn muovisesta suojapussista, mutta olinkin käyttänyt sen jo näihin pakastepusseista tehtyihin pussukoihin, joten ostin uutta muovia kangaskaupasta.

glitter penaali

Glitter-pussukka syntyy näin

Tarvitset

Muovia (esim. Zaffiro-suojamuovi Eurokankaassa 3€/m)

Glitteriä ja paljetteja

2 cm leveää nauhaa

20 cm vetoketju

1. Leikkaa muovista kaksi kappaletta 20 cm x 35 cm kappaleet.

2. Aseta muovikappaleet päällekkäin ja kohtele niitä kuin yhtä kappaletta. Ompele vetoketju muovin lyhyisiin reunoihin kiinni. Valitse pistonpituudeksi enemmän kuin tavallisesti, esim. 3,0 – sauma on heikompi, jos sen ompelee kovin pienellä pistonpituudella.

vetoketjun ompelu

3. Asettele muovikappale nurjat puolet vastakkain siten, että vetoketju asettuu nätisti yläreunaan. Ompele toinen sivusauma.

pussukan sivusauma

4. Leikkaa 3 cm pidempi nauha kuin mitä sivusauma on. Aseta nauha sivusauman ympärille niin, että reuna ja sivusauma jää nauhan sisään. Taita nauhan päät ensin muovireunan päälle ja käännä nauha vasta sitten, näin saat pussukan kulmista siistit. Ompele nauha yhdellä ompeleella kiinni.

Sivusauman huolittelu nauhalla

5. Ennen kuin ompelet toisen sivusauman, laita muovikerrosten väliin glitteriä ja paljetteja. Laita niitä pussukan molemmille puolille. Sen jälkeen ompele toinen sivusauma kuten kohdissa 3 ja 4.

glitteriä penaaliin

Näin pussukka on valmis. Tämä pussukka syrjäytti heti tyttären edellisen penaalin! Toivottavasti se tuo ilonpirskahduksia koulunkäyntiin!

pussukka

Iloa ja kimallusta viikonloppuihinne!

 

Anni

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X