sormustin - Banneri

Tämä talvi on ollut erityisesti keskeneräisten töiden loppuunsaattamisen aikaa. Minua usein vaivaa loputon idearikkaus, joka on ilmennyt uusina käsitöinä ja taas uusina käsitöinä ja tämän seurauksena olleina lukuisina keskeneräisinä käsitöinä. Olen säännöllisesti spurtannut keskeneräisiä töitä ja usein saanutkin niitä valmiiksi. Ja taas olen yrittänyt spurtata. Viime kesänä kaivoin esiin Salainen puutarha-kirjontatyön, että saattaisin sen vihdoin loppuun. Kirjonta on hidasta mutta rauhallisuudessaan hyvin meditatiivista. Kirjonta rauhoitti mieltä hektisen perhe-elämän keskellä ja sain kuin sainkin sen vihdoin valmiiksi.

salainen puutarha -kirjonta

Lue myös: Kissanpäivät -ompelukuvat + tulostettava malli

 

Vuoden kirjonta venyi kolmeen vuoteen

Tiia Erosen suunnittelema Salainen puutarha -yhteiskirjonta oli Taito-lehden vuoden 2018 projekti – löydät ohjeen täältä. Kirjontaohjeita tuli pala palalta vuoden mittaan ja kuvaa kirjottiin yhteiskirjontana eteenpäin. Yhteisöllisyyttä sai työhön myös omasta facebook-ryhmästä. Kirjontamallissa oli monipuolisesti erilaisia pistoja, joten tässä työssä oppi monenlaista uutta!

salainen puutarha -kirjonta

Aloitin työn ajallaan, mutta sitten se jäi. En vaan osannut tarttua työhön enää ja jatkaa. Kirjonta on niin rauhallista, että se vaatii levollisen mielentilan. Kesällä 2020 kuitenkin otin sen esille, kun kesähelteellä ei tehnyt mieli tarttua neule- tai virkkauslankoihin. Rauhallinen silmukka silmukalta valmistuva kesäaurinko tuntui sopivan pysähtyneeseen helletunnelmaan. Viimeiset pistot tein loppuvuodesta 2020. Ensimmäiset pistot tein alkuvuodesta 2018, joten vuoden työstä tulikin lähes kolmen vuoden työ.

salainen puutarha -kirjonta

Lue myös: Kirjotut pääsiäismunat + ohje

Tyynystä taulu

Vaikka Salainen puutarha oli tarkoitettu tyynyksi, en raaskisi niin isoa työtä laittaa sohvalle lasten riepoteltavaksi. Solmin mummin kutomaan pellavakankaaseen kirjotun kirjontatyön pahvin ympärille, kun sopivaa kehystä ei löytynyt, ja nyt Salainen puutarha on tauluna seinällä. Oli se iso työ ja välillä vähän tuskastuttavakin, mutta lopputulos palkitsee. Työ on todella kaunis ja sopii kotiin aivan ihanasti.

salainen puutarha -kirjonta

 

Ikuisuusprojektin loppuun saattaminen tuntuu niin hienolta, että seuraavaksi yritän saada muitakin pitkään roikkuneita töitä tehtyä! Saa nähdä, mikä valmistuu seuraavaksi!

 

 

Anni

 

facebook | instagram

Kommentit (6)

Kaunis, tyylikäs. Mulla on kassi, johon olen aikonut kirjoa jotakian. Edelleen aloittamatta.

Hyvä kun sait valmiiksi ja kaunis työ onkin. Mulla on edelleen kesken, saa nähdä valmistuuko koskaan.

Tää oli yllättävän työläs kirjontatyö – tuntuu, että aika monella muullakin tästä on tullut ikuisuusprojekti… Mutta ihana toki!

Kiitos! Kannattaa vain ryhtyä, se vaan vie mennessään, kunhan vain aloittaa 🙂

Vastaa käyttäjälle Iso gnu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X