sormustin - Banneri

Seppele on kesässäni ehdoton kesäasuste! Seppeleitä on ihana tehdä ja ne valmistuvat vähistäkin tarpeista. Viime vuonna teimme useasti seppeleitä lupiineista. Koska lupiinit eivät vielä kuki, tein kesän ensimmäisen seppeleen syreeneistä.

seppele syreenin kukista

Seppeleen kukat kerätään aamulla

Seppeleen kukat kannattaa poimia aamulla, jolloin kukat ovat vielä yön kosteuden ja viileyden jäljiltä tuoreita ja elinvoimaisia. Illalla poimitut auringon kuivattamat kukat aina nuupahtaa nopeammin. Seppeleen voi tehdä mistä kukista tahansa, mutta eri kukat kestävät eri tavoin seppeleessä.

Pohjaksi käy mikä tahansa kehä

Seppele tehdään kehän malliseen rinkulaan. Seppeleen pohjaksi käy minkälainen rinkula tahansa, vaikka kirjontakehys. Kehän voit tehdä rautalangasta vääntelemällä. Jos rautalanka on liian ohutta, ota kolme pitkää rautalankaa, jonka vaikka letität löyhästi ja lopuksi sidot kehäksi. Itse tykkään tehdä seppeleen pohjan muutamasta oksasta, jotka kiepautan toistensa ympäri kehäksi. Pajun tai koivun oksat ovat tähän tarkoitukseen taipuisuutensa ansiosta passeleita. Muistathan, että oksia ei saa kuitenkaan katkoa puista ilman maanomistajan lupaa.

kukkaseppeleen pohja

Seppele sidotaan langalla

Seppeleen sidontaan voit käyttää melkeinpä mitä tahansa lankaa. Rautalanka on helppo ja pysyy muodossaan. Jos haluat huolitellumman näköisen seppeleen, käytä sidontaan kukkateippiä. Myös mikä tahansa lanka villalangasta ompelulankaan käy. Jos kukat ovat haurasvartisia, ompelulanka ei ole paras vaihtoehto, sillä se voi rikkoa kukan varren. Itse suosin puuvilla- tai pellavalankaa. Lankaa käytettäessä pitää kukkia pidellä sidontavaiheessa tiukemmin toisella kädellä paikoillaan, mutta seppeleen hävittäminen on helppoa. Kun seppeleen tekee oksapohjaan ja sitoo vaikkapa puuvillalangalla, voi seppeleen heittää nuupahtamisen jälkeen vaikka saunan uuniin tai lehtikompostiin. Jos seppeleen sitoo langalla maatumattomaan pohjaan, on kukat helppo irrottaa pohjasta vain saksilla napsimalla ja pohjan voi käyttää uudelleen uuteen seppeleeseen.

syreeni-seppele

Näin teet seppeleen

Tarvitset

  • päähän sopivan kehän seppeleen pohjaksi
  • lankaa
  • kukkia

Voit myös katsoa ohjevideon seppeleen tekoon instagramistani

  1. Poista kukista ylimääräiset lehdet ja leikkaa varret melko lyhyiksi.
  2. Sido lanka kiinni seppeleen pohjaan. Aloita kukkien sitominen pohjaan. Aseta ensimmäinen kukka vinottain vasemmalle ja kiinnitä se pohjaan pyöräyttämällä lankaa kukan ja pohjan ympäri. Aseta seuraava kukka vinottain oikealle ja pyöräytä lanka kukan ja pohjan ympäri. Sido kukkia lomittain sopivan tiheästi koko kehän ympäri. Sido lopuksi lanka kiinni pohjaan.
ohje kukkaseppeleen tekoon

Valmis seppele on ihana ja tuoksu on aivan huumaava! Seppelettä ei pidä säästellä, vaan siitä pitää nauttia heti ja niin kauan kuin se kestää!

syreenistä tehty seppele

Odotan kovasti lupiiniaikaa, koska näyttävä seppele syntyy jo ihan parista kukkaoksasta. Tässä viime kesänä tekemäni lupiiniseppele! Seppeleen voisi sitoa vaikka myös kestokukista, miltähän mahtaisi näyttää näistä vessapaperi-kukista tehty seppele!

juhannusseppele

Ihania seppelehetkiä!

 

Anni

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X