sormustin - Banneri

Sormineulonta on helppoa ja koukuttavaa. Siinä muodostuu silmukoita kuten neulonnassakin, mutta nimensä mukaisesti silmukat tehdää sormilla. Opetin ykkösellä oppilailleni sormineulonnan ja sehän vei mukanaan. Nyt kokeilin sormineulontaa omien lasteni kanssa – viisivuotias hoksasi jo idean, kolmevuotias lähinnä nautiskeli ”sormihieronnasta”, kun ähersin hänen sormiensa parissa. Sormineulonnalla syntyi hauskat käärmeet, jotka pääsivät heti leikkeihin.

sormineulotut käärmeet askarteluohje

Sormineulonta tapahtuu näin

Tarvitset

paksua lankaa

Käärmeeseen tarvitset lisäksi huopaa kieltä varten sekä askartelusilmät ja liimaa.

 

Tee aluksi langan päähän aloitussilmukka. Sujauta se lapsen pikkurilliin. Jos on oikeakätinen lapsi kyseessä, kannattaa langat kieputella vasempaan käteen, jolloin oikealla kädellä pääsee auttamaan silmukoiden teossa. Kieritä kahdeksikon tyyliin lankaa ensin nimettömän takaa, keskisormen edestä ja etusormen takaa ja takaisin etusormen edetä, keskisormen takaa ja nimettömän edestä. Näin siis jokaisen sormen ympärillä on sekä edessä että takana lankaa. Tässä on sormineulonnan aloitussilmukat.

sormineulonta aloitus

Sen jälkeen vedä lanka kämmenen ympäri ensin takaa ja sitten eteen takaisin pikkurillin viereen niin, että lanka on kieputettujen lankojen yläpuolella.

sormineulonta ohje

Nosta jokainen sormella oleva silmukka sormien päällä olevan langan yli sormien taakse, sormi kerrallaan. Näin muodostuu silmukkarivi. Näin jatketaan seuraavatkin kerrokset eli vedä lanka kämmenen ympäri ensin takaa ja sitten eteen takaisin pikkurillin viereen. Nosta jokainen sormella oleva silmukka sormien päällä olevan langan yli sormien taakse. Ja tätä toistetaan yhä uudelleen.

sormineulonta silmukat

Vedä välillä sormien taakse tulevaa pötköä niin silmukat asettuvat kohdalleen ja pötkö alkaa muodostua. Kun pötkö on riittävän pitkä, katkaise lanka ja pujota se jokaisen sormella olevan silmukan läpi. Päättele lanka. Päättele myös käärmeen toisessa päässä oleva lanka. Leikkaa huovasta kieli ja liimaa se sekä askartelusilmät.

käärme-askartelu

Sormineulontaan voi ottaa myös peukun mukaan. Tällöin sormineulotusta pötköstä tulee silmukan verran paksumpi. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että lasten on vaikea pitää peukkua mukana muiden sormien vieressä, joten helpompaa sormineulominen on, kun siinä on vain neljä sormea.

Jos kaipaat lisää vinkkejä neulomisen opettamiseen lapselle, niin olen koonnut tänne muutamia vinkkejä neulomisen alkutaipaleelle.

Mukavia askarteluhetkiä!

 

Anni

instagram / facebook

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X