sormustin - Banneri

Tänä kesänä päätimme tehdä pienen miniloman Tampereelle. Tampereen ohi olen poikennut monesti, mutta en ole koskaan siellä viettänyt aikaa tai katsonut kunnolla ympärilleni. Siksipä pyysin insta-stooreissa vinkkejä, missä käsityöihmisen kannattaisi Tampereella piipahtaa. Vinkkejä tuli kahdeksan ja kun julkaisin listauksen, sain vinkkejä vielä ison määrän lisää. Selvisi, että Tampere on aikamoinen aarreaitta käsityöharrastajalle! Tarjontaa on monenlaista ja paljon, paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. En itse ehtinyt käydä kuin muutamassa paikassa, mutta kun on listaus valmiina, voin seuraavalla kerralla ottaa työn alle muutaman muun kohteen.

Tampereen käsityökaupat

Kun lapset on mukana, täytyy olla tehokas

 

Finlayson museo

Finlayson 200 -näyttelystä löytyi ihana ja havainnollinen pienoismalli tehdastyöskentelystä.

Minilomamme ei ollut käsityöloma, vaan koko perheen loma. Siksi käsityöaiheiset paikat tuli tsekattua vaivihkaa, ohimennen ja supernopeasti. Kävimme nuseokeskus Vapriikissa, joka oli lapsille ja aikuisillekin ihana! Ylimmän kerroksen Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi -näyttely oli sitä minun mielenkiinnon aihetta. Mieleen painui erityisesti isokokoinen pienoismalli, jonka ikkunoista pääsi kurkkaamaan entisajan tehtaan vaiheita. Tästä lapsetkin tykkäsivät ja sain itsekin tutkailla hetken rauhassa.

Kangaskauppa Tekstiili Fihl

Kangaskauppa Tekstiili Fihl oli persoonallinen ja sympaattinen kangaskauppa, josta sai hyvää palvelua.

Käsityökaupoiksi, joissa ehdin piipahtaa, valikoitui lankakauppa Nurja, josta ostin yhden vyyhdin lankaa, sekä Kangaskauppa Tekstiili Fihl. Tämä kangaskauppa oli näkemisen arvoinen. Siinä oli sellaista kunnon old school -tunnelmaa. Kangaspakat ulottuivat lattiasta kattoon ja huoneen takakulmasta etukulmaan. Tampereen murteella tapahtuva palvelu oli  äärimmäisen ystävällistä ja sieltä sai kankaiden lisäksi vinkit mukaansa. Ihana, persoonallinen kohde ja mukavaa vaihtelua kangasostoksiin!

Lankakauppa Nurja

Lankakauppa Nurja oli todella iso ja kattava. Tuli valinnanvaikeus.

Mutta sitten niihin saamiini käsityökohde-vinkkeihin!

Tampereen käsityökaupat ja muut kohteet

Nurja. Ilmarinkatu 35

Poppanavakka. Teerivuorenkatu 5

Nextiili. Harjuntausta 3

Ompelijan maailma. Pispalan valtatie 53

Villa Pallo. Saapastie 2, Pirkkala

Lankamaailma. Possijärvenkatu 1

Verkaranta. Vuolteentori 2

Kangaskauppa Tektiili Fihl. Sammonkatu 43

Lankaidea. Otavalankatu 6

Nappipuoti. Näsilinnankatu 21

Hämeen neule- ja ompelukone. Tuomiokirkonkatu 25

Eurokangas. Ratinan kauppakeskus (Vuolteenkatu 1) sekä Possijärvenkatu 1

Teippitarha. Keisarinviitta 24 B 1, Pirkkala

 

Ja muita kohteita, jotka saattaisivat kiinnostaa käsityöihmistä

Vapriikki. Alaverstaanratti 5

Finlaysonin alue

Tallipiha. Kuninkaankatu 4

Milavida-museo. Milavidan rinne 8

Amurin työläismuseokortteli. Satakunnankatu 49

 

Jos joku olennainen käsityökauppa tai -kohde puuttuu, vinkkaa siitä kommenteissa, niin lisään sen listaan!

 

Tampere ihastutti todella! Olin ihan äimänä, miten laaja tarjonta siellä oli käsityökauppojen suhteen, mutta olin myös mykistynyt kaupungin kauneudesta! Ihania vanhoja rakennuksia, kauniita, hyvinhoidettuja puistoja ja soma tunnelma. Tänne on päästävä ehdottomasti uudestaan, ehkä seuraavalla kerralla ilman lapsia, niin käsityökohteille jää enemmän aikaa!

Jos tie vie vaikkapa nyt kesälomien aikana Etelä-Savoon, voit lukea täältä listauksen Etelä-Savon käsityökaupoista.

 

Mukavia käsityöreissuja toivotellen,

Anni

Kommentit (4)

Kiitos kattavasta listauksesta. Mihin kirjonnasta kiinnostuneen kannattaisi erityisesti suunnata?

Kannattaa poiketa joskus Sastamalassa kangaskauppa Nokian kauppahuoneella! Isot vartavasten rakennetut tilat täynnä kankaita ja askartelutarvikkeita!

Kiitos vinkistä! Kuulostaa huipulta!

Kiva, jos listauksesta on iloa! Veikkaan, että kirjonnasta kiinnostuneen kannattaa suunnata mahdollisimman isoihin käsityökauppoihin, jotka ei ole vain yhden tekniikan kauppoja. En valitettavasti osaa sanoa tarkemmin, koska en ole kaikissa näissä käynyt :/

Vastaa käyttäjälle Anni Ignatius Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X