Tulostettava pohja kevään sanapiilo-kortteihin
Keväällä on monenlaisia kortteja tehtävänä – on äitienpäivää, valmistujaisia, lakkiaisia ja toki useat haluavat muistaa myös päiväkodin ja koulun aikuisia pienellä kortilla. Suunnittelin kukkaisan tulostettavan pohjan, johon voi tehdä personoidun sanapiilo-tehtävän kullekin kortin saajalle helposti.
Tulosta ja täytä sanapiilo
Tulostettavassa sanapiilopohjassa on kaksi pohjaa valmiina ja mitäpä muutakaan kuin koristeena kukkia, kun on ihana kevät! Ensin varsinkin lasten kanssa kannattaa suunnitella ensin, millaisia sanoja haluaa sanapiilosta löytyvän. Samalla voi bongailla, löytyisikö samoja kirjaimia, jotta saadaan risteäviä sanoja. Ensin sanat kannattaa hahmotella ruudukkoon lyijykynällä. Kun halutut sanat löytyvät sanapiilosta, voi tyhjät ruudut täyttää erilaisilla kirjaimilla. Tässä toki kannattaa varmistaa, ettei tule kirjottaneeksi vahingossa hassuja epäsanoja tai rivouksia…
Tulosta sanapiilopohja pdf-muodossa
Valmis ystävänpäiväaiheinen sanapiilo löytyy tulostettavana täältä. Kannattaa toki myös tsekata muut suunnittelemani tulostettavat jutut täältä!
Mukavia korttihetkiä!
Anni
Jaa oma kokemuksesi