sormustin - Banneri

Tällä viikolla aamulla ovea avatessa kävi sisään hyytävä tuuli. Jotenkin se ilmojen kylmeneminen yllättää aina. Itse osaan kietasta kaulaan neuleen ja jalkoihin villasukat, mutta välillä tuntuu, että osaan pukea lapsille riittävästi vaatetta vasta sitten, kun he ovat tulleet sinisinä sisään muutaman kerran. Ompelukoneen alle piti ottaa pikainen tarveompelus, tuubihuivi kertaa kaksi. Koska kangasvarastoni ovat yllättävänkin tyhjät, mutta tilkkulaarini taas yli äyräiden pursuava, päätin tehdä tuubihuivit tilkuista. Ja koska nopeasti piti saada valmista, syntyivät ne hetkessä ”laiskan ompelijan versiona”.

tuubihuivi tilkuista

Edellinen tilkkulaarin tyhjennysprojekti oli tämä muistojen peitto – lue siitä täältä.

Tuubihuivi tilkuista laiskan ompelijan tapaan

Tilkkutyöt vaativat silitystä, mittaamista, leikkaamista ja tarkkuutta. Ei vahvuusalueitani. Koska tuubihuivi on löysä ja rypyssä muutenkin, en ajatellut satsata tilkkuiluun kauheasti. Aloitin leikkaamalla sopivan kokoisen, nelikulmaisen palan jostain trikoosta. Sitten otin seuraavan tilkun, jossa on kaksi suoraa reunaa, saumuroin ensimmäisen tilkun tuohon isompaan. Sitten leikkasin isompaa tilkkua oikean levyiseksi.

tuubihuivi ohje

Tein n. 52-53 cm leveitä soiroja, jotka ompelin yhteen. Koska käytin joustavia trikookankaita, muutama tilkkukangas on myös leveyssuunnassa. Lopullinen pala oli n. 52 cm leveä ja 55 cm korkea.

tuubihuivi ohje

Toinen huivi syntyi tuurilla oikein ja toista jouduin purkamaan pariin otteeseen, jotta sain huivin oikein päin. Ensimmäisenä nosta alareuna yläreunaa vasten ja ompele putkeksi.

tuubihuivi ohje

Sen jälkeen työnnä toinen reuna putken sisään niin, että reunat ovat kohdakkain ja oikeat puolet vastakkain. Ompele ympäri, muista kuitenkin jättää kääntöaukko. Käännä kappale ja ompele kääntöaukko umpeen. Tosin itsehän en ehtinyt sitäkään tehdä, kun huivit kiskottiin ompelupöydältä heti päälle.

tuubihuivi ohje

Muistojen tilkut käyttöön

Lapset saivat itse valita tilkut huiveihin ja he tykkäsivät aivan todella paljon tekoprosessissa mukana olemisesta. Tilkut myös tuovat mieleen vanhoja vaatteita, joita olen heille ommellut. Tuubihuivi onkin nyt kokoelma muistoja Batman-paidasta, ”niistä” housuista ja ”siitä” haalarista.  Aika ihana!

huivi ompeluohje

 

Ja sitten täytyykin käydä neulomaan sopivia lapasia ja sukkia! Mikä ihana tekosyy tarttua puikkoihin… Puikoilla onkin Ilon pisaroita -sukat, mutta pienemmässä koossa.

 

Anni

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X