Minun tarinani 20.12.2022

Maria Perätalo menetti lapsensa, ja nyt hän auttaa saman kokeneita: ”Kaunis enkelipuku on se ele, jonka minä voin surun hetkellä antaa”

Käsityönopettaja Maria Perätalo menetti esikoistyttärensä yllättäen. Kymmenen vuotta myöhemmin hän keksi tavan, jolla auttaa muita surevia vanhempia.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock ja Maria Perätalon kotialbumi

Tammikuun 29. päivänä vuonna 2007 työvuorossa oli kätilö, joka tiesi täsmälleen, miten toimia.

Kätilö leikkasi talteen vauvan hiustupsun ja painoi paperille tämän käden- ja jalanjäljet. Hän lupasi vanhemmille, että he saisivat olla vauvan kanssa niin pitkään kuin olisi tarpeen. Hän muistutti vanhempia ottamaan lapsesta kuvia.

Enempää ei ollut tehtävissä, sillä oululaiset Maria ja Petri Perätalo eivät saisi vauvaansa kotiin. Heidän esikoisensa Ruusu oli äkillisesti menehtynyt synnytyksen käynnistämisen yhteydessä.

Täysiaikaisen vauvan odottamaton kuolema oli vanhemmille järkytys. Raskaus oli sujunut hyvin loppumetrejä lukuun ottamatta.

– Sain raskausmyrkytyksen, joten synnytys päädyttiin käynnistämään. Napanuoraan muodostui kuitenkin veritulppa, ja Ruusu kuoli infarktin kaltaiseen tilaan, Maria kertaa tapahtunutta.

Koska Maria oli tiennyt menevänsä synnyttämään, hän oli ottanut synnytyssairaalaan mukaan vaatteet, jotka oli tarkoitus pukea vauvalle perheen kotiutuessa. Valkoisesta potkupuvusta, nutusta, piposta sekä Marian itse neulomista sukista ja tumpuista tulikin arkkuvaatteita.

Onneksi ne olivat kauniita ja vieläpä valkoisia, Maria on miettinyt jälkikäteen. Vaatteilla on erityinen merkitys silloin, kun vauvansa saa pukea vain kerran.

Ensimmäinen ja viimeinen asu

Vuonna 2017 Maria törmäsi netissä artikkeliin yhdysvaltalaisesta naisesta, joka ompeli harrastuksenaan vanhoista hääpuvuista arkkuvaatteita menehtyneille vauvoille.

Marian lävitse vyöryi tunne siitä, että hän haluaisi ryhtyä samaan. Hän otti yhteyttä artikkelin naiseen ja sai tältä mekkojen kaavoja sähköpostitse.

Pian Maria perusti Facebookiin Enkelipukuja ja muita ompeluksia –ryhmän, joka on edelleen aktiivinen.

Valkoiset arkkuvaatteet muistuttavat kastemekkoja. Ajan saatossa Maria on varioinut yksinkertaisia kaavoja ja tehnyt enkelipukuihin erilaisia koristeita ja yksityiskohtia.

Yhdestä käytetystä häämekosta saa materiaalia noin 10–15 enkelipukuun.

Marialle oli alusta asti selvää, ettei hän ottaisi korvausta tekemistään mekoista. Enkelipuvut valmistuvat pääasiassa lahjoitetuista ja käytetyistä häämekoista, joten materiaalihankintoihin ei kulu rahaa.

Valitettavasti enkelipuvuille on kysyntää vuosittain. Esimerkiksi vuonna 2020 Suomessa syntyi kuolleena 120 vauvaa.

Maria arvioi ommelleensa yhteensä satoja pukuja. Yhdestä häämekosta saa materiaalia noin 10–15 enkelipukuun.

Marialla on tapana tehdä useampi mekko kerralla ja toimittaa niitä sairaaloille. Pienimmät enkelipuvuista ovat aivan pikkiriikkisiä, raskausviikon 20 tietämillä syntyneiden vauvojen asuja.

– Lyhythihaisen häämekon hihasta valmistuu yksi puku, Maria kertoo.

Käsitöiden tekeminen on ollut Marialle eräänlaista surutyötä.

Joskus Maria ompelee pukuja myös mittatilaustöinä, jolloin hän voi huomioida vanhempien toiveet. Hänen mieleensä on jäänyt erityisesti tapaus äidistä, joka tiesi jo ennen synnytystä, ettei lapsi tulisi elämään kohdun ulkopuolella.

– Kyseinen äiti lähetti minulle morsiushuntunsa, josta tein sitten puvun helman. Minusta oli kaunis ajatus, että siten suvun perintö ikään kuin jatkui, vaikka lapsi ei tulisikaan elämään.

Uusi tarkoitus olemassaololle

Vielä Ruusun kuoleman jälkeen Maria ja Petri kokivat suuren pettymyksen. Ennen kuin Maria alkoi odottaa poikaansa Kuntoa, hänen kaksosraskautensa päättyi aikaisessa vaiheessa keskenmenoon.

Surullisten kokemusten jälkeen uusi raskaus pelotti Mariaa. Hän tunnusteli suorastaan neuroottisesti vauvan liikkeitä. Myös terveydenhuollossa raskautta seurattiin suurennuslasilla.

Kunto oli kohdussa perätilassa, joten hän syntyi sektiolla kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Pojan syntymään liittyy lämmin muisto kätilöstä, joka oli ollut läsnä myös Ruusun synnytyksessä.

– Ruusun synnyttyä vuonna 2007 kätilö lupasi, että jos vielä jonain päivänä tulemme uudestaan synnyttämään, hän tulee hoitamaan asian.

Kätilö piti sanansa. Hän kiirehti Marian ja Petrin tueksi kesälomaltaan kuultuaan, että he olivat sairaalassa.

Kun Kunto syntyi vuonna 2009, Ruusun kuolemasta oli kulunut kaksi ja puoli vuotta.

– Niin raadollista kuin se olikin, vasta elävä vauva toi minut takaisin elämään ja antoi uuden tarkoituksen koko olemassaololle. En tiedä, miten minun olisi käynyt, jos en olisi enää saanut lasta.

Kaksi vuotta Kunton syntymän jälkeen perhe täydentyi vielä pikkuveljellä, Sisulla.

Surussa konkreettinen tuki on tärkeää

Maria inhoaa sanontaa surusta selviäminen.

– Siihen liittyy ajatus siitä, että tunteesta pitäisi päästä jotenkin eroon tai tapahtunut täytyisi unohtaa. Jo surun alkuaikoina ajattelin, että enhän minä edes halua selvitä tällaisesta.

Sen sijaan suru kehittyy. Alussa kaikki oli synkkää sumua, ja sitä kesti pitkään. Vasta vertaistuen kannattelemana elämä alkoi hiljalleen voittaa.

Ei ainoastaan enkelipukujen tekeminen, vaan kaikenlaisten käsitöiden harrastaminen on ollut Marialle eräänlaista surutyötä.

Ommellessaan enkelipukuja Maria ei kuitenkaan mieti vauvoja tai heidän perheidensä kohtaloa. Mekkoja tehdessä ajatukset pyörivät pitkälti ompeluteknisissä asioissa, hän kertoo.

Ruusu-tytär on Marian mielessä varsinkin elämän taitekohdissa.

Maria tietää, että surun kohdatessa konkreettinen apu ja tuki on tärkeää. Kun Maria ja Petri aikanaan palasivat synnytyssairaalasta kotiin ilman vauvaa, oli kotiinpaluu sanalla sanoen karmea.

Ruusun syntymän aikoihin kiristyi kova pakkanen. Koska Marian ja Petrin koti lämpiää puilla eikä kotona ollut asunut ketään moneen päivään, talo oli jäähtynyt 10-asteiseksi. Jääkaapissakin oli vain valo.

Siinä tilanteessa anopin tuoma lämmin keitto ja muut ruokatarvikkeet olivat sanaton, mutta sitäkin tarpeellisempi tuki.

– Kaunis enkelipuku on se ele, jonka minä voin surun hetkellä antaa vauvansa menettäneelle vanhemmalle.

Rakkaudentäyteinen muisto

Tätä nykyä Kunto ja Sisu ovat 13- ja 11-vuotiaita. Veljekset ovat todistaneet lukuisia kertoja, kun Maria on ommellut keittiönpöydän ääressä enkelipukuja. Äidin harrastus ei kummastuta lapsia.

– Kerran jompikumpi kysyi, että miksi noiden mekkojen pitää olla noin hienoja, kun ei niitä kukaan näe. Vastasin, että vanhemmat näkevät ne, ja siksi se on niin tärkeää.

Kuva on vuodelta 2011.

Ruusu on Marian ajatuksissa etenkin äitienpäivänä ja elämän taitekohdissa: niinä hetkinä, kun tytär aloittaisi ensimmäisen luokan tai menisi rippikouluun.

Kaipuu ei katoa, mutta sen ei tarvitsekaan kadota. Surun pohjattomuudesta ja mustuudesta on muovautunut haikea ja rakkaudentäyteinen muisto.

Siksi Maria ei miellä tammikuun 29. päivää Ruusun kuolinpäivänä. Se on ennen kaikkea päivä, jona hänen rakas tyttärensä syntyi.

Lue myös: Lukijan koskettava tarina: ”Kohtukuoleman vahva koura vei tyttäreni”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X