Toista lastaan odottava Johanna, 22, Pohjois-Pohjanmaa

”Olen eronnut muutama kuukausi sitten parisuhteesta. Jäin kaksin 1,5-vuotiaan pojan kanssa. Eron jälkeen aloin oksennella ja tikkuun piirtyi ne kaksi vahvaa tummanpunaista viivaa, viikkoja oli jo yli kymmenen. Odotan siis toista lasta ex-miehelleni. Nyt mennään raskauden puolivälissä ja elämä on hetkittäin aika rankkaa. Yksin pienen lapsen kanssa ja raskaana ja käyn töissä 7-16 viitenä päivänä viikossa. Olisi mahtavaa päästä kerran tuntemaan itsensä kauniiksi ja saada päivä itselle tämän kaiken pyörityksen keskellä. Joskus sitä tuntuu, että joillekkin annetaan enemmän kun jaksaa kantaa mutta eiköhän tästäkin selviä!”
Palaa takaisin äänestykseen klikkaamalla tästä.
Kommentit
Jaa oma kokemuksesi