Hakutulokset

  1. S

    Miten saada poikavauva?

    Muistaakseni ovulaation aikoihin rakastelu tuotti helpommin niitä poikavauvoja. Tyttöjä tulisi sitten muulloin.
  2. S

    House

    Yhden osan katsoin mutta se ei herättänyt ihmeempää kiinnostusta. En aio katsoa enempää.
  3. S

    Mitä me ollaan?

    Aikuisia naisia nyt ainakin, se on selvää. Ikänainen on minusta paljon vanhempien naisten nimitys. Pitää pistää mietintämyssyn alle jos keksisi kivan nimityksen. :)
  4. S

    miksi täällä jauhetaan aina ...

    Kyllähän sitä ikäänsä rupeaa miettimään kun sitä lisää tulee, ei sille mitään kai voi. Nykyään kun muutenkin painotetaan vain nuoruutta ja myös kauneutta kaikkialla. Ja onhan tässä kuitenkin jo suunnilleen puolessa välissä oletettua elinikäänsä. Ja mikä hassuinta, ei sitä oikeastaan tunne...
  5. S

    Netti sillon joskus

    On todella hyvä ettei meillä silloin ollut nettiyhteyttä kun lapset olivat pieniä. Olisin varmaan vaan roikkunut koneella ja hommat jääneet tekemättä. Se on asia mistä näin jälkikäteen olen usein ollut iloinen. Tähän kun tulee, jää helposti tunniksi jos toiseksikin, eikä edes huomaa ajan kulumista!
  6. S

    Miksi en saa töitä?

    Todella hirveää lukea näitä vastauksia! Miksi ihmeessä työpaikan saaminen voi ollakin näin vaikeaa! Masentavaa ja myös pelottavaa. Mä taidan olla kohtalotoverisi, myös 40 nainen, väärän alan koulutus aikoinaan ja erehdyin hoitamaan lapsianikin pitkään kotona. Sen jälkeen olen saanut vain pieniä...
  7. S

    Pikkusisko/veli

    Jos miehesi suostuu mikä ettei. Ei niistä isoista sisaruksista välttämättä iloa pienimmälle ole.
  8. S

    täytän tänään 40v

    Paljon onnea! :flower: Mäkin täytän kohta.
  9. S

    plussanneet

    Hei täällä myös plussattiin keskiviikkona!
  10. S

    absolutisteja?

    Periaatteessa niin voisi sanoa. Juon niin vähän ja niin harvoin, etten voi itseäni sanoa alkoholin käyttäjäksi lainkaan. Vuoden aikana saatan juoda pari pulloa lonkeroa ja siinä se sitten olikin. En keksi alkoholille mitään käyttöä. Kun en kerran känniäkään kaipaa niin miksi sitä edes joisi...
  11. S

    Ikääntymistä vastaan

    Miten taistella ikääntymistä vastaan? Varsinkin kasvojen ihon hoitoon sopivia vinkkejä vastaanotetaan mieluusti!
  12. S

    astmaatikkoperheessä koira?

    Meillä etsittiin koiralle uusi koti, ei tarvinnut lopettaa vaikka ikää oli jo 12v. Pojalla koira-allergia todettiin joka ajan myötä paheni. Kovin on allergia oireita vieläkin vaikkei ole ollut koiraa yli vuoteen on nuhaa ja toistuvia kurkunpääntulehduksia. Kyllä lapsen terveys menee aina koiran...
  13. S

    2vuotiaan päiväunet

    Jätä päiväunet kokonaan pois. Me jätettiin 2,5v tytöltä, nyt nukkuu noin 12h yö-unet ja illalla menee helposti nukkumaan. Joskus nukkuu päikkärit mutta ei pääsääntöisesti enää.
  14. S

    1v4kk ja kaurajuoma

    Meillä tyttö joi 2,3 vuotiaaksi Soija-tuttelia, josta siirryttiin kaupan kauramaitoon vähin erin. Laitoin aluksi vähän sekaan kauramaitoa ja lopulta puolet ja puolet, tyttö ei paljoa edes huomannut makueroa. Nyt juo täysin ainoastaan kauramaitoa.
  15. S

    Soijamaidosta

    Meillä tyttö juonut aluksi Peptidi-tuttelia 3kk ja 2,5 vuotta Soija-tuttelia, tein aina vrk:n annoksen jääkaappiin josta lämmitin tarvittavan määrän mikrossa. Tyttö on kokoajan ollut täysin terve!!! En usko maidon vanhenevan sen enempää kuin tavallinen avattu maitopurkkikaan, tosin vuorokauden...
  16. S

    2,5v nukkumaan meno, Taistelua!!

    Katsoin joo. Muutama päivä on oltu ilman päiväunia ja näin jatketaan jatkossakin... Nukahtaa ihan itsekseen jo kesken iltasadun. Eli meidän tapauksessa näyttäis siltä ettei päiväunia enää tarvita, ainakaan joka päivä. Silloin nukkuu päiväunet jos ollaan rattailla siihen aikaan liikenteessä...
  17. S

    2,5v nukkumaan meno, Taistelua!!

    Meidän tytön nukkumaanmeno on ollut jo pari kuukautta yhtä taistelua. Alkaa olla hyvät neuvot tarpeen. Alussa meni ihan hyvin sänkyyn ja jäikin sinne joksikin aikaa, jonka jälkeen alkoi rampata takas olohuoneeseen useita kertoja ennenkuin nukahti. Nyt huuto ja taistelu alkaa jo heti kun viedään...
  18. S

    Ikuisuuskysymys: Mitä 3v. lahjaksi?

    mä ehdottaisin jotain kestävempää. kun meillä täytettiin 3v ni toivomus listalla oli legoja, brion junaradan osia yms
  19. S

    Te, kellä v.2002 äitiyspakkaus

    Täältä löytyy..paljonko olisit valmis maksamaan?
  20. S

    pohjois-savolaiset...

    täällä myös kuopiosta

Yhteistyössä