Hakutulokset

  1. N

    Anopit.

    On se kyllä, että kokee valtataistelun voittamisen (tilanteessa jossa ei ole edes edellytyksiä peliin) tärkeämmäksi kuin lapsenlapset. Helvetin kiukuttelevat marttyyrit.
  2. N

    Osaako joku suositella kuularataa?

    3v:lle joululahjaksi ajattelin sellaista. Pitäisi olla monipuolinen, kestävä ja mennä pieneen tilaan. Onko HABA:n kuularadat hintansa arvoisia? Mikä rata olisi hyvä ensirata?
  3. N

    Pukylino/wutch?

    Onko kokemuksia noista? Lapsi tuskin tulee olemaan riittävän pitkä tavalliseen potkupyörään ensi kesänä, joten tuollainen on nyt harkinnassa joululahjaksi. Plaston moposta emme ole tykänneet. Sillä ei pysty edes kunnolla pieni potkimaan vauhtia.
  4. N

    Tietääkö kukaan lomapalkan laskennasta?

    Jos henkilö on ollut hoitovapaalla, jolloin tehnyt satunnaista keikkaa ja sitten vanhempainvapaalla. Lasketaanko palkka yksinomaan satunnaisten keikkojen mukaan?
  5. N

    Lapsi tökkäsi ruuvimeisselillä silmäänsä.

    Reilu tunti sitten lähtivät taksilla ensiapuun näyttämään, vielä ei ole mitään kuulunut. Itse en nähnyt siinä silmässä mitään muuta kuin punoitusta, mutta silti aina huolestuu.
  6. N

    Onko Ticketin vauvamallin toppatakit reilua kokoa kuten haalarit?

    Ajattelin tilata viime vuoden kuosia olevan takin tytölle, joka täyttää loppuvuodesta vuoden. Käyttää nyt sisävaatteissa 74 (80) kokoa ja mietin pitäisikö tilata 74 vai 80?
  7. N

    Studio Pellava Tampereella

    Onko kuinka moni tyytyväinen ja kuvat saatu sovitusti?
  8. N

    Talvihaalarimietintää.

    Onko millaisia kokemuksia Mikk-Line-haalareista? Niin ja onkohan kukaan nähnyt tätä haalaria livenä, eli onko paremman näköinen? :rolleyes: Mites Minymo? Ovatko kestäviä myös? Pitäisi kuitenkin mennä vielä seuraavallekin hyvännäköisenä.
  9. N

    Lapset on suurin ympäristörikos

    .. ja voipi olla, että he elävät nähdäkseen elinkelvottoman maapallon. Ilmastotutkija: Jos metaani vapautuu ilmakehään, niin peli on pelattu | Yle Uutiset | yle.fi Pysäyttävä ajatus.
  10. N

    Eroahdistusta 9kk iässä?

    Meillä on nyt kova eroahdistus, vauva ei halua tehdä juuri mitään muuta kuin olla minun kanssani ja mielellään sylissä, edes normaalien arkirutiinien suorittamisesta ei tule mitään vauvan hereillä ollessa. Onko muilla ollut tällaista? Esikoisen kohdalla en itse muista.
  11. N

    Pitäisiköhän alkaa hamstraamaan liberoja?

    Räjähdys japanilaistehtaassa voi johtaa maailmanlaajuiseen vaippapulaan | Ulkomaan uutiset | Iltalehti.fi
  12. N

    Mies, hävettäisikö sinua..

    ..jos lapsesi löytäisi sinut sammuneena kylpyammeesta ja herättyäsi lapsen jutteluun olisit edelleen kännissä?
  13. N

    Hyvä ilmainen kuvankäsittelyohjelma?

    Olisiko antaa vinkkejä? Pitäisi vähän muokata kuvia, häivyttää noloja kohtia ja terävöittää ja vähän parantaa värejä.
  14. N

    Skyr-rahka

    Jessus. Ekan kerran söin, se oli irvokasta ja siitä tuli paha olo. Makeanhimo on tiessään.
  15. N

    Kerrosparvisänky!

    Mistäköhän sellaisen saisi? Sellainen pikkuparven ja kolmikerrossängyn välimuoto, eli siinä olisi 2 sänkyä ylhäällä ja alla olisi ulosvedettävä työpöytä ja säilytystilaa. Mainioita ideoita tulee näin iltasella. :D Tuo olisi aivan täydellinen ratkaisu pieneen huoneeseen.
  16. N

    Jättäisitkö lapset hoitoon ihmiselle johon et luota?

    Jos kyseinen henkilö on tunnetaan valehtelijana ja vehkeilijänä? Tiedät, ettei hän kunnioita kasvatusperiaatteitasi, vaan pitää oikeutenaan tehdä mitä itseänsä huvittaa, kysymättä tai kertomatta siitä. Tiedät, että hän varmasti tulee valehtelemaan kysyttäessä.
  17. N

    Tepsut

    :heart: :heart: Kuva ei ole itseottamani, vaan lainattu satunnaisesta blogista googlen kuvahaun kautta
  18. N

    Onko kenelläkään kokemusta jos ennen maitoaltistusta välttelyaikana on saatu maitoa?

    Meillä mies ei viitsinyt pestä esikoiselta tippuneita maitoja lattialta vaan pyyhki kuivaksi, vauva kävi ryömimässä siinä ja vähän ajan päästä oli urtikariat poskilla¨ Ja tosiaan kymmenen minuutta ennen sitä olin käskenyt pesemään edelliset maitoroiskeet ja selittänyt syyn.
  19. N

    Minkä ikäisellä lapsella teillä on ollut koon 23 jalka?

    Mietin tässä pitäisikö suosiolla pistää kiertoon, vaiko jemmata että voisiko mennä 2 vuotiaalle..
  20. N

    Kokemuksia Molon printiitrikoo vaatteista

    Kestääkö miten hyvin pesua? Katselin, että olis aivan ihania kuoseja tytölle. :)

Yhteistyössä