Hakutulokset

  1. O

    Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

    En ole aikoihin täällä käynyt, kun nyt tuntuu siltä, ettei enää hoitoja jatketa omien terveysongelmieni vuoksi :(. Tänään tuli kuitenkin postissa sopimus uusittavaksi, jos uusitaan, alkioiden pakastamisesta. Pakko kai se on nyt sen suhteen luovuttaa, ja kohdata elämän realiteetit. Ihana...
  2. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Iitu, nuo vuodot on kyllä niin kurjia :(. Mullahan oli myös vuotoja raskauden aikana ja ilmeisesti niiden aiheuttamana menikin se lapsivesi aiemmin. Täällä ollaan vielä paussilla, vähän mietin olisiko yrittänyt tähän kiertoon viimeistä passia ja suostutellut lääkärin siirtämään 2 jos kaksi...
  3. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Minulla jäänyt nyt päivitykset väliin, mutta negaa oli lopulta testi :(, eli sen yhden haamuviivasen vain sain. Tänään alkoi sitten menkatkin. Klinikalle pitäisi vielä soitella. Vielä meillä olisi ne 3 alkiota, jos saan miehen suostumaan, niin elokuussa toivoisin siirrettävän 2 alkiota, jos...
  4. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Mun mielestä pakastettiin 3 vrk vanhana, ja sitten sulatettiin, että onko se sitten 4-päiväinen :)? Yksi vaan siirrettiin.
  5. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Haamuhailurainen tänään apteekin omalla pp 8. En tiedä hahmotatteko tästä kuvasta mitään :D testi
  6. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Apteekin omalla testattu nega klo 4 aamuyöllä :D. Olen juossut muutaman yön 3 kertaa vessassa, joten tuli sitten käytettyä tämä herääminen siihen. Tänään pp 7, ja tietty vertaan viime kertaan, jolloin eka haamulainen näkyi pp 5, että eipä tainnut tärpätä tällä kertaa. Tänään on särkenyt...
  7. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    edelleen hiljaiseloa :), ei kauheasti tuntemuksia, jotenkin negafiilis alkaa vallata. pp 6 menossa, täytynee käydä testikaupoilla kun pääsen töistä. Onko passissa ylipäätään myöhemmin testaus? Ääh, ihan ei vielä haluaisi toivoa menettää.
  8. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Pp 5, mennyt rauhaisasti. Tein pc testin, ehkä joku viivanpaikka saattoi näkyä :). Tänään on vihlonut jostain syystä oikealta nivusesta koko päivän. Outoa.
  9. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Varmaan ajoissa :). Ajattelin noilla pc:n halpiksilla aloitella huomenna pp 5. Eipähän putoa sitten korkealta, kun tietää missä mennään... Nyt siis pp 4, vatsassa välillä kiristelee, mutta ei ihmeempiä tuntemuksia muuten. Eilen oli osan päivää vähän sellainen olo että tulee flunssa, vilutti...
  10. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    PP3, nopeasti on päivät menneet. Ei ihmeempää tuntemusta, vähän vatsaa välillä nippailee. Tisseissä ei mitään :D.
  11. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Minäkin aloitin 1 aamulla, 1 illalla, nyt siirrosta lähtien kolminkertainen määrä 5 vrk. Tätä ei ollut edellisessä vaan samalla mentiin :). Kuulemma tällä laitetaan joku immuunivaste alas, niin että kiinnittymismahdollisuudet paranee. No, nyt on nautittu vielä hyvää punkkua ja huomenna vielä...
  12. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Jänniä fiiliksiä vatsassa :). PP1
  13. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Mä en älynnyt edes kysyä mitään :D. Edellinen alkio oli 3 vrk, onko tämä nyt sitten 4 vai 5 vrk kun eilen sulatettiin? Onko teillä muilla ollut kortisoni siirron jälkeen isona annoksena? Mulla nyt 5 vrk 2 tbl x 3.
  14. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    PP 0, yksi kauniisti jakaantunut pikkutyyppi kyydissä, toinen oli hiipunut. Limakalvo 11,9mm, siirto meni hyvin :).
  15. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Onpas paljon plussia, ihanaa <3! Mä oon varmaan se tilastonega :D. Noh, huomenaamulla saa soiton, miten sulattettujen pikkutyyppien on käynyt...toivottavasti iltapäivällä ois siirto
  16. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Piper, plussahoidossa heräsin muistaakseni pp 3 yöllä kummaan jalkakramppiin :) Mummotauti, plussan sain myös pp 5 joten hyvin näkyy :) En tiedä onko blasto :)? Edellinen siirrettiin 3 pv jälkeen ja en yhtään tiedä missä vaiheessa nuo 5 pakastettiin.
  17. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Iitu, voi miten onnellinen sitä voi olla vieraan ihmisen puolesta <3! Ihana uutinen <3 Toivottavasti Tytsy seuraat perässä perjantaina! Mulla alkaa luget perjantaina, vähän jo alkaa jännittää...punaviiniä pitää ehdottomasti nyt hankkia varastoon :D
  18. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Kyllä mulla oli jonkinlaisia tuntemuksia, punaviiniäkin tuli vähän maisteltua piinapäivinä viime siirrossa :)
  19. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Piper ja Mummutauti86, milloin aiotte testailla :)? itse aloitan varmaan hätäisenä taas ajoissa, viimeksi haalea viiva tuli pp5, joten täytynee hankkia halpistestejä vino pino varastoon, toki nyt ensin pitää saada siirto onnistumaan. Iitulle tsemppiä ultraan <3
  20. O

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Piper, tsemppiä piinapäiviin, toivottavasti onni on myötä <3 Eilen ultra kp 10, limis 9mm, siirtopäivä meni 19.5 tiistaille, eli melko pitkälle kun sattui tuo helatorstai välille. Muutoin kaikki näytti hyvälle.

Yhteistyössä