Hakutulokset

  1. S

    Kesäkuun keijut 2017 huhtikuussa

    Onnittelut Nuutti79 valtuustoon pääsystä! (y) Minäkin mittailin mahan ympärysmittaa ja sain 103cm. Aiemmissa raskauksissa on mitta ollut ennen synnytystä 104cm. Voihan se olla ettei ympärysmitta enää hirveesti muutu, mahan muoto vain muuttuu. Paino on minulla tällä hetkellä sama kuin raskaaksi...
  2. S

    Kesäkuun keijut 2017 huhtikuussa

    Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne. Olen aina käynyt lukemassa mutta aika ei oo riittäny enää kirjoittamiseen. Täällä on ollut ihan ihmeen seesteistä oloa. Olen aihan ihmetellyt missä on harkkasupistukset, yölliset suonenvedot, iskias ja mitä näitä nyt on ollut edellisissä raskauksissa :eek: Nyt...
  3. S

    Kesäkuun keijukaiset maaliskuussa

    Hei kaikille pitkästä aikaa! En ole tänne joutanut kirjoittelemaankaan, nyt laitoin ihan paperille ylös aiheita niin ei unohdu heti mistä piti kirjoittaa. Minä nukun yleensä kyljellään joten siihen ei ole muutoksia tarvinnut tehdä. Maha on ahistanut kyllä jo pitkään eli en voi illalla ennen...
  4. S

    Kesäkuun keijukaiset helmikuussa

    Minulla on jo kestovaipat odottamassa. Kuopuksen kanssa kestoiltiin 8-kuisesta lähtien joten vastasyntyneen vaipatus kestoilla on uutta. Minulla on flanelletteja ja Nalle Nöttösiä sekä äp:n oransseja totsbotseja. Eiköhän niistä löydy toimiva paketti. Minä koin ainakin kantovälineet hyväksi...
  5. S

    Kesäkuun keijukaiset helmikuussa

    Mammamakaroni Meillä oli painoarvio rv 21+5 400g. Minulla lasten syntymäpainot on olleet aika lähellä omaa syntymäpainoa. Emiliaksi MInua kans jänskättä et ai kai joudu sit käynnistykseen. Minullahan on radin takia eka käynti kysissä sit rv 40+5 jos ei sitä ennen ole lähteny syntymään...
  6. S

    Kesäkuun keijukaiset helmikuussa

    Pikkutassu17 Minä just tein Kelaan hakemuksen ja siinä on kohta jossa kysytään et maksaako työnantaja palkkaa äitiysloman ajalta ja siihen laitoin et maksaa siinä alussa (meidän tesissä 56 pv) Työnantaja sit hakee Kelalta korvausta palkanmaksuajalta. Toinen mahdollisuus on se et äitiysraha...
  7. S

    Kesäkuun keijukaiset helmikuussa

    Hei kaikille ja kiitos mammamakaronille uudesta pinosta! Minulla on olo niin seesteinen et ei oo oikein mitään vaivojakaan enää. Välillä mahaa kiristää jos esim. enempi kävelee. Liitoskipujakaan ei ole nyt ollut. Onneksi töissä pystyy hommia vaihtamaan vähän sen mukaan miten raskaita/kevyitä...
  8. S

    Kesäkuun keijukaiset tammikuussa

    Onnea hyvistä ultrakuulumisista :love: Minulla ei ole ruokahalu kasvanut, johtuu varmaan siitäkin kun radin takia yrittänyt pitää ruokarytmin tasaisena ja annokset kohtuullisisna niin ei ole sellasta hirveetä nälkää ehtinyt tulemaankaan. Minä oon ostellu vauvalle jo vaikka mitä :whistle...
  9. S

    Kesäkuun keijukaiset tammikuussa

    Tervetuloa josssunen! Kiva kun uusia vielä tulee mukaan :) Töissä kerroin heti nt-ultran jälkeen. Olikin jo vähän tuskaa pitää omia housuja mutta kun en viitsinyt mammafarkkuihin vaihtaa kun pukuhuoneessa olis kuitenkin työkaverit huomanneet. Pomo ei ollut töissä niinä muutamana päivänä ja...
  10. S

    Kesäkuun keijukaiset tammikuussa

    Tervetuloa Giinamama2be! Meillä oli tänään rakenneultra ja saatiin odotettu poikalupaus :love: Oikeestaan arvasin jo kasvoista pojaks kun katto 4D:nä ja näytti ihan samalta kuin pojat oli, etenkin kuopukselta. Kaikki tuntui olevan kunnossa ja koko vastasi viikkoja. Olen ostanut jo aika paljon...
  11. S

    Kesäkuun keijukaiset tammikuussa

    Täällä puoliväli poksuu! :) Flunssaan sairastuin viime viikonloppuna, varmaan kun mökillä saunottiin ja vilvoteltiin terassilla. Nyt on sitten nenä verillä kun koko ajan pitää niistää :oops: Särö 20+0
  12. S

    Kesäkuun keijukaiset tammikuussa

    Jotenkin vaan sellanen tunne. Ja onhan se hieman suurempi todennäköisyys saada poika kahden pojan jälkeen. Lisäks meillä yritys natsas aika tarkkaan ovulaation aikaan joten senkin puolesta todennäköisyydet pojan puolella.
  13. S

    Kesäkuun keijukaiset tammikuussa

    Hei kaikille pitkästä aikaa ja tervetuloa uusille! Kiitos Fujin uudesta pinosta! Mulla on alkanu tulemaan kaikkia vaivoja: liitoskipuja, väsymystä/hengästymistä, harkkasupistuksia... Mulla sama homma et saunasta tullessa alkaa helposti huippaamaan. Verenpaineet on paljon normaalia alhaammalla...
  14. S

    Kesäkuun keijut joulukuussa

    Hei kaikille ja tervetuloa uusille! Joulu meni ihan perinteisesti, aatto oltiin kotona ja pukki kävi. Joulupäivinä sit käytiin mummoloissa. Tänään ja huomenna työpäivä, sitten 4 päivää vapaata. Mies lähti lasten kans mummolaan ja lapset jäivät sinne yökylään. Miehen kans siis vapaailta...
  15. S

    Kesäkuun keijut joulukuussa

    Liikkeitä olen tuntenut yksittäisiä rv 14 lähtien. Nyt 17 viikolla on alkanut tuntua päivittäin. Esikoisesta tuntui viikolla 16, kuopuksesta viikolla14. Edellisillä kerroilla ollut istukka edessä, nyt takana. Hiuksia värjään kuuden viikon välein. Värjäytän punaiseksi kasviväreillä, kampaajan...
  16. S

    Kesäkuun keijut joulukuussa

    Minulla oli tänään lääkärineuvola, lääkäri ultrasi ja mittaili vauvan kokoa, vastasi viikkoja 17+2 eli on hieman isompi kuin viikot nyt. Painoarvio oli 188g ja pieni viuhtoi jo kovasti :love: Muuta ei pahemmin tehty, vähän keskusteltiin radista ja minun sokeriarvoista mut muuten aika...
  17. S

    Kesäkuun keijut joulukuussa

    Tervetuloa babyfever87! Mulla aina vähän tökkii tänne kirjautuminen, siks tulee harvemmin tehtyä muuta kuin luettua. Täälläkin mies välillä ottaa aivoon. yks aamu sillä herätti kuuden aikaan puhelin ja hetken päästä vielä torkkukin. Aloin sit jo sitä töniä et meinaako se nousta töihin niin...
  18. S

    Kesäkuun keijut joulukuussa

    Tervetuloa Murunimun! Minulla oli eilen sokerirasitus ja niinhän siinä kävi et kaksi arvoa oli koholla joten raskausdiabetes on tosiasia. Tänään kävin hakemassa neuvolasta mittarin, parina kolmena päivänä viikossa mittaillaan 4-6 kertaa päivässä et ei paha. Ensi perjantaina vuorokauden...
  19. S

    Kesäkuun keijut joulukuussa

    Tervetuloa Minimii10, lisää kyssiläisiä, kiva kiva :D Minulla on myös monet oireista hävinny. Myöskään liikkeitä ei ole nyt tuntunut vaikka viikolla tunsin ihan selvän töytäsyn. Yritän vaan muistutella itselleni et ei aiemmissakaan raskauksissa ole selviä liikkeitä tuntunu kuin jostain 17-18...
  20. S

    Kesäkuun keijut joulukuussa

    Kiitos Fujin uudesta pinosta! Täällä alkaa olot tasottumaan, ei oo enää kun joinakin aamuina öklötystä ja saattaa joutua puklaamaan auton viereen töihin lähtiessä. Pitää vaan muistaa syödä säännöllisesti niin ei tuu paha olo. Myöskään väsymystä ei ole ollut tällä viikolla, saa sitten nähdä...

Yhteistyössä