Hakutulokset

  1. M

    Marraskuiset 2018

    Nadine88: Joo, satakuntalaisia ei niin helposti löydykään. :) Samana vuonna olemme myös syntyneet. Lähetin nyt varmuuden vuoksi muutamalle ihmiselle yksityisviestin, kun odotan niin innoissani sitä, että pääsisin fb-ryhmään. :D Mulle on tehty kaksi sokerirasitustestiä kummassakin raskaudessa...
  2. M

    Marraskuiset 2018

    Nyt sain luettua jonkin verran aiempia viestejä. Uskomaton tuo pampulaxin tapaus! :O Joku kyseli pakastemarjojen syömisestä. Jos on suomalaisia, syön niitä vaikka jäisinä. Ulkomaiset pääsääntöisesti, esim. puolalaiset keitän. Näissä odotusryhmissä on muuten jännä miettiä, että onkohan joukossa...
  3. M

    Marraskuiset 2018

    Hei kaikille! Täällähän onkin jo reippaasti keskustelua! :) Minulla on ilmeisesti nyt meneillään raskausviikko 8+jotain. Katsoin netistä, että laskettu aika menisi marraskuun loppupuolelle. Meillä on 2013 ja 2015 syntyneet pojat, joten kolmas lapsi olisi tulossa. Erona aiempiin raskauksiin...
  4. M

    Älyttömin lahja, jonka olet saanut?

    - Koon 48 huppari, olin itse kokoa 38. - Kissanruokaa, kun meillä ei ollut kissaa, vaan koiria. :D
  5. M

    ~ Lokakuun lapsoset -15 ~ *Tammikuu/Helmikuu*

    Hei! Listaan voisi lisätä seuraavat tiedot: Muftikka, LA 5.10., toinen lapsi, 26 v. Synnytyssairaalaksi VKS tai SATKS. Synnytyssairaala ei ole varma, koska olemme muuttamassa tämän vuoden aikana, mutta ajankohta ei ole vielä selvä.
  6. M

    Te jotka ostatte käytettyjä kestovaippoja

    Mä olen ostanut käytettyjä kestovaippoja vain ennestään tutuilta ihmisiltä. Randomisti en ostaisi kirppikseltä kestovaippoja enkä alusvaatteita. Tutulta voisin ottaa vastaan käytettyjä alusvaatteitakin, en tosin varmaan ostaisi. :) Jotenkin on turvallisempaa ostaa tutulta, vaikka ihan...
  7. M

    Millaista on synnytyskipu?

    On niin mielenkiintoista kuulla ihmisten kokemuksia synnytyksistä, koska niitä on niin paljon erilaisia! Jännää, miten tässä kaikki samaa lajia edustetaan, mutta silti kokemukset voivat olla aivan erilaisia! Vastaan nyt omasta puolestani. A: Avautumisvaiheen kipu tuntui pitkälti siltä kuin...
  8. M

    Raskaana olo ja opiskelu

    Vointi ja jaksaminen raskauden aikana on tosiaan hyvin yksilöllistä. Itse opiskelin ja olin osa-aikatöissä (25 h/vk) raskauden ensimmäiset 5 kuukautta. Sain siinä tehyä kandin ja muutamia kursseja, yhteensä taisi tulla vähän päälle 30 op. Vaikeinta aikaa olivat 2. ja 3. kuukausi, kun väsymys...
  9. M

    Pitääkö teidän mielestä lasten olla kiitollisia?

    Tiiru: olet ilmeisesti kokenut juuri sellaista sekopäistä kiitollisuudella syyllistämistä, jollainen ei ole hyväksi kenellekään. Olen samaa mieltä siitä, että hyvät vanhemmat ansaitsevat lastensa kunnioituksen ja kiitollisuuden ilman mitään pyytelyä ja syyllistämistä. Ei se kunnioituksen ja...
  10. M

    Miehen himokkaat katseet loukkavaat naista

    Silloin kyllä on jo melko häiritsevää tuollainen tuijottelu, jos oma mies on mukana. :) Kyllä joillakin pokkaa riittää! Nuorempana koin tuijottelun imartelevana, nykyään vähän kiusallisena. Musta on tullut varmaan joku hc-mammavaimo.
  11. M

    Pitääkö teidän mielestä lasten olla kiitollisia?

    Kiitollisuus on mielestäni hyvä asia. Kun ihminen tajuaa, mitä kaikkea arvokasta hän on saanut, hän on kiitollinen ja iloitsee siitä. Perusasioistakin kiitolliset ihmiset ovat yleensä onnellisempia kuin muut. Mutta onhan tälläkin asialla varjopuolensa. Jos vanhemmat esim. alkavat syyllistää...
  12. M

    Kokemuksia kaneista tai marsuista?

    Meillä on ollut useampia marsuja omana ja muutama kani pitkäaikaisessa hoidossa (n. 1 v.). Itse pidän enemmän marsuista, ovat sellaisia sympaattisia palleroita. :) Sopivat mielestäni erinomaisesti lapsiperheeseen, koska ne ovat leppoisia ja tykkäävät useimmiten olla sylissä. Kanit ovat...
  13. M

    Eipä olis moni mun miehestä uskonut

    Kyllähän ihmiset voivat muuttua radikaalistikin, mutta muutos on aina itsestä kiinni. Monet naiset kuitenkin kuvittelevat, että he voivat muuttaa miestä. Tällöin on mielestäni ihan hyvä muistuttaa siitä, että toinen ei välttämättä muutu. Jos ihminen ei itse tahdo sydämestään muuttua, ei häntä...
  14. M

    Pojan nimeksi Aatu?

    Kyllä joillekin varmaan tulee Hitler mieleen, mutta toisaalta melkein mistä tahansa nimestä tulee joillekin jotain tyhmää tai outoa mieleen. Ei mielestäni ainakaan liikaa tuo mieleen Hitleriä, Adolf etunimenä olisi jo paljon rankempi. :)
  15. M

    Syyskuun suloisuudet 2013 *kesäkuussa*

    Miltäs teistä on hellepäivät tuntuneet? Itse olen riemuinnut parista sadepäivästä tässä välissä. :) Olen muutenkin sellainen, että minulle tulee kuuma tosi helposti, eikä raskaus noin niin kuin helpotakaan asiaa. Tuntuu, että alasti pitäisi olla koko ajan! Ei saisi valittaa, kun on kaunis ilma...
  16. M

    kevyet herkut pino!

    Vanha ketju, mutta satuinpa päätymään tänne. Päätin vastatakin, sillä aihe on aina ajankohtainen. :) - Stevia! Teelusikallisen kärjellinenkin voi makeuttaa koko taikinan. Ei ole yhtä haitallinen kuin muut makeutusaineet. Steviaahan tosiaan tarvitaan yleensä ihan mielettömän vähän, sitä tulee...
  17. M

    Pissa pois tapetista

    Jännästä otsikosta huolimatta tämä ei ole provo! :D Eli tilanne on se, että neropatit marsumme ovat keksineet pissata tapettiin. En oikein tiedä, miten ne siinä ovat onnistuneet, mutta tapetissa näiden häkin takana on tosiaan pari ihastuttavaa ja näyttävää lattiaan asti ulottuvaa pissavanaa...
  18. M

    Hyviä munaruokia!

    Olin järjetämässä vappubrunssia ja mukaan tuli ylijäämänä viitisentoista keitettyä kananmunaa. Mitäs näistä tekisi? Muutakin kuin munavoita. :)
  19. M

    Syyskuun suloisuudet 2013 *Huhtikuussa*

    Kiva taas pitkästä aikaa lukea kuulumisia! Olen nyt viikolla 18+4 ja luulisin, että tunnen vauvan liikkeitä. En ole varma, kun en ole aiemmin ollut raskaana, enkä näin ollen tiedä, miltä liikkeet tuntuvat. Sellaista möyrintää tuntuu aina välillä. Aluksi mietin, ovatko ne vain pieruja, mutta kun...
  20. M

    No HUH miten on säännöt muuttuneet raskausajan rajoituksista 15 v sisällä.

    Ovat ne kai jonkin verran tiukentuneet. Kysyin neuvolassa lääkäriltä inkiväärin käytön vaaroista lisätietoa, ja hän oli ihan: "Herranen aika, enhän minä edes tiennyt, että inkiväärikin on nykyään kielletty! Olisin voinut suositellakin sitä odottaville, kun terveellistä on." Ja kun kysyin...

Yhteistyössä