Hakutulokset

  1. M

    Syyskuiset 2018

    Laitoin viestiä sinulle Tuplama Vertaistuki tulisi tarpeeseen ja fb-ryhmässä olisi helpompi keskustella. La.12.9. Eli nyt 13+2 ja alku on ollut todella haastava.
  2. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Ensimmäisen naaman piti tulla kyllä viestin loppuun vasta...
  3. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Ja vielä Emilialle; meidän nro.3 on joulukuun lapsi ja olin suorastaan hämmentynyt kuinka moni raskaudesta ja lasketusta ajasta kuultuaan voivotteli, että loppuvuonna lapsi syntyy :O La oli puolessa välissä kuuta ja moni jopa ääneen toivoi, että menisi niin reilusti yli, että seuraavan...
  4. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Minä tein eilen haalean plussatestin :heart: Ja selkäkivusta kärsin ja pelkään tietysti. Nyt vain koetan jaksaa valaa uskoa itseeni, että vuoteen ei kiertoni ole ollut näin pitkä, eikä testiin ole ilmestynyt mitään muuta kuin selkeistä selkein nega. Eli yk. 13 on tuottanut tulosta, olen...
  5. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Voi Mymosa sua :hug: Tosta sun selkäkivusta voisin kuitenkin myös yrittää lohduttaa, ettei se aina menkkoja meinaa. Mulla on joka raskaudessa tullut alaselkä törkeän kipeäksi alussa ja olen ollut ihan paniikissa keskenmenoa odottaen. Sitten nro. 2 kohdalla terveydenhoitaja tajusi ääneen...
  6. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Onnea KAS :heart: Ihana uutinen! ja ihana juttu myös tuo Mymosan luomukierto :) Piristit mun päivän, kun luin viestisi kp 1 ja perässä bilettävä pallo :D Mun omat fiilikset kun ei ikinä oo niin huikeet kp 1, mutta toki lähtökohta onkin ihan eri. Kiva kun täällä tapahtuu onnellisia...
  7. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Kiitos kaikille tsemppauksesta tarttua uuteen projektiin :) Tottahan se on, että elämä on tässä ja nyt ja tulevaa ei pitäisi liikaa suunnitella. Projekti vaan on melkoisen sitouttava ja työporukka, jonka kanssa töitä tekisin on niin mahtava, että tuntisin valtavan huonoa omaa tuntoa jos sitten...
  8. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Minäkin olen täällä, hiukan vain ollut viimeviikkoina ylityöllistetty ja kaikki extra-aika kuluu sitten erääseen toiseen projektiin :D Onneksi se on niiiin mukava projekti. Käyn kyllä lukemassa kuulumisianne ja elän hengessä mukana, jännitän ja toivon teille parasta mahdollista tulosta. Ja...
  9. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Kp 1 Eipä tällä kertaa oikein enempää.. :'(
  10. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Ovis tuli ja meni ja nyt vain odotellaan.... Ei minkäänlaisia tuntemuksia suuntaan tai toiseenkaan. Nyt olen jo päättänyt marssivani yksityiselle, ellei odotus muutaman seuraavan yrityskierron aikana ala. Tää on jo yk 12 ja epätoivo iskee. Teillä muillakin oli ilmeisesti runsaasti kokemusta...
  11. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Pitkästä aikaa kotona, on tullut reissattua. Ja mitenkäs muutenkaan, kuin kiertopäivä 4. Höh. Vaikka tuntemuksethan mulla oli just niin enooraskaana, ettei olisi pitänyt unelmoidakaan olevansa. Mutta jotenkin sitä silti aina toivoo ja yrittää ajtella positiivisesti loppuun asti. No, nyt...
  12. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    AAARgghh |O Sellainen olo täällä tänään. Kamalaa. Kaikki ärsyttää ja tullut taas napistua lapsillekin ihan liian pienistä. No, toisaalta kokoperhe on aika lailla sairastanut viime aikoina ja uni on jäänyt hiukka vähäiseksi. Mutta toisaalta mieleen hiipii koko ajan alkava pms-oireilu. Voi...
  13. M

    Neljättä kuumeilevat talvella 2013-2014

    Oih ja voih tätä väsymyksen määrää... Takana todella rankka työputki ja vain muutama vapaa ennen uutta liian pitkää rupeamaa. No, toivotaan, että joulun tyävuorolistassa näkyisi kiitos :D Täällä alkaa ovulaatio olla ohi ja nyt vain pitäisi jaksaa pitää positiivinen mieli yllä ja uskoa ja...
  14. M

    Neljättä kuumeilevat syksyllä 2013

    Eli kiertopäivät mulla on siis 9/24-28. Meillä ensimmäistä tosiaan yritettiin piiitkään ja hartaasti, 2,5 vuotta. Jälkeenpäin en halua edes ajatella sitä tuskan määrää mitä siihen aikaan mahtui. Toista lasta sitten ei onneksi tarvinnut yrittää, kuin 2kk. :) Kolmas lapsi oli suunnitelmalla...
  15. M

    Neljättä kuumeilevat syksyllä 2013

    Moi kaikille :) Liittyisin mielelläni ketjuunne, jos sopii. Eli Meemii, 29v. yk11 lapset -07, -09 ja -10 Alan olla epätoivoinen, vaikka tiedänkin, että normaaliahan tämä yrittäminen, ilman heti onnistumista onkin. Esikoista vain yritettiin niin kovin kauan, että ne kamalat...
  16. M

    Vauva haaveissa vuodelle 2014

    Heippa kaikille, ihanan paljon meitä täällä jo :) Meillä on siis sovittu, että yritys aloitetaan toukokuussa ja SE ON IHAN KOHTA! Nyt olenkin huomannut aivan outoja ja uusia ajatuksia. Välillä huomaan nimittäin miettiväni, että nytkö jo? Ensin sitä on odottanut monta kuukautta ja nyt kun...
  17. M

    Vauva haaveissa vuodelle 2014

    Meillä oli lasten välissä ehkäisynä kondomi. Itselleni ei käy mikään hormonaalinen ehkäisy ja kuparikierukka tuntui niin turhalta laitattaa, kun tiedettiin lisää lapsia haluavamme pienellä ikäerolla. Raskaudet eivät ole meillä kovin helposti alkaneet/sujuneet. Esikoista teimme kolme vuotta...
  18. M

    Luonnonmukainen synnytys -kokemuksia?

    Juu, olisi varmasti ollutkin erittäin karsea ja vittumainenkin kommentti ennen ponnistusvaihettani, mutta ponnistusvaiheessa siitä oli oikeasti apua. Kun keskityin ponnistamaan leuka rintaa vasten, huutamatta, oli sillä paljon enemmän tehoa, kuin ponnistaessani samalla kun huusin :D Mutta auta...
  19. M

    Luonnonmukainen synnytys -kokemuksia?

    Jatkan vielä sen verran, että kohdalleni on osunut jokaisessa synytyksessäni sellaisia kätilöitä, jotka ovat kyllä pyrkineet tsemppaamaan ja tarjonneet myös kipulääkitystä, mutta itse olen ollut niin muissa maailmoissa, että en muista noista mitään. Mieheni on kertonut minulle jälkeenpäin...
  20. M

    Luonnonmukainen synnytys -kokemuksia?

    Itse synnyttänyt kolme kertaa luomusti. Tai no, niin luomusti, kuin käynnistetty synnytys voi olla... Kaikki tulivat nopeammin, kuin kukaan osasi odottaa, joten osaksi siksikin lääkkeellistä kivunlievitystä en saanut/ottanut. Ensimmäisen kohdalla olin valmis ja erittäin halukas tietyssä...

Yhteistyössä