Hakutulokset

  1. M

    Tammimasut 2015 *syntyneet*

    Moi, mak85 ehti jo poistua, mä niin toivoin että oltaisiin saatu fb:hen joku ryhmä, kun niiiiiiiin hankala päästä tänne kirjoittamaan (salasana automaattinen vaan tässä koneessa ja tätä ei ehdi avaamaan juuri koskaan). Ois kuitenkin tosi ihanaa kuulla kaikkien tammikuisten kuulumisia...
  2. M

    Keskenmenon jälkeen plussaanneet!

    Meidän tarina meni kuin menikin loppuun asti hyvin eli pieni terve tyttö syntyi viime perjantaina 39+6. Loppua kohden kiihtyi kotidopplerin käyttö kun koko ajan hermoilin liikkeiden tuntumisesta (enkä luottanut vaikka olisin tuntenutkin), istukka edessä, joten vaimensi tuntemuksia, mutta kaikki...
  3. M

    Tammimasut 2015 *syntyneet*

    Kiitos rintakumi-vinkeistä! Otin taas käyttöön ja kipu on enää noin 40 % entisestä. Käytin esikoisenkin kanssa, mutta nyt kun sairaalassa kokeilin, tuntui ettei ollut apua. Vinkkienne jälkeen päätin kokeilla uudelleen ja onhan niistä apua, tottakai edelleen sattuu kun iho ihan rikki, muttei...
  4. M

    Tammimasut 2015 MEIDÄN KUU

    Tietokoneen (ja siis tunnuksien/salasanan) äärellä vihdoinkin. Meille syntyi terve tyttö, 3764 g ja 52 cm, pe 23.1 eli päivää ennen laskettua aikaa. Sain luvan lähteä sairaalaan heti kun aamulla sinne soitin ja onnekseni synnytys oli käynnissä ja niinpä pääsin suoraan saliin. Tuskaa oli...
  5. M

    Tammimasut 2015 MEIDÄN KUU

    Täällä torstai alkoi rusehtavalla limalla, mutta sitä tuli koko ajan vain ihan niukasti. Neuvolantäti neuvoi petipuuhiin miehen kanssa ja mikäs sen romanttisempaa;). No nukkumaan mennessä tuntui, että saattoi olla jo supisteluakin, muttei mitään kunnollista. Nyt puol viiden aikaan yöllä vessassa...
  6. M

    Tammimasut 2015 MEIDÄN KUU

    Onnea taas uusille vauvautuneille ja voimia ainakin Valentine89:lle (ja muillekin jotka tositoimissa). Täällä tosi kadena odotan, että edes JOTAIN tapahtuisi, muttei mitään ja nyt siis 39+4. Huomenna ihan normineuvola... Alkaa niin tämä odottaminen ottamaan pannuun. Kaiken huipuksi on ollut...
  7. M

    Tammimasut 2015 MEIDÄN KUU

    Täällä 38+4 eikä mitään viitteitä synnytyksestä, plääh. Neuvolassa käyty, kaikki hyvin, joskin sain huomenna ajan ultraan, jossa varmistavat, että vauva tosiaan vielä raivotarjonnassa. Tältä siis vaikutti, mutteivat uskaltaneet olla ihan 100% varmoja. Minä myös liittyisin mielelläni...
  8. M

    Keskenmenon jälkeen plussaanneet!

    Moi kaikille, Kiva kun tällainen ketju on taas täällä. MiNalon vauvauduttua ei löytynyt ylläpitäjää edelliselle ketjulle ja kirjoittelu loppui. Itse olen niin saamaton, ettei olisi multa onnistunut. Lisäksi olin vasta ensimmäisellä kolmanneksella, joten en olisi edes uskaltanut (pelko...
  9. M

    Tammimasut 2015 MEIDÄN KUU

    Mak85 täälläkin maha vähän sekaisin ja jotain menkkakivun tapaista, mutta ihan varmaan mitään ei tapahdu ennen la:ta, jos sittenkään, niin mun tuuria. Olen vielä todella kärsimätön luonne, joten tämä odottelu on "todella mukavaa". Limatulppa/a ehkä irtosi sunnuntaina, mutten ole siitäkään varma...
  10. M

    Tammimasut 2015 MEIDÄN KUU

    Sellaista tässä vielä pohdiskelin, että pääseköhän sinne FB:n puolelle vielä ja jos niin miten, käykö esim Eveny vielä täällä lukemassa? Vauvan syntymän jälkeen ois varmasti helpoin tapa kommunikoida, kun veikkaan ettei aikaa ole hirveästi.
  11. M

    Tammimasut 2015 MEIDÄN KUU

    Täällä taas vihdoin, joskin lukenut olen kyllä päivittäin, muttei vaan saa aikaiseksi kirjoittaa. Ipadilla kun pitäisi vielä muistaa salasana, liian hankalaa, tässä läppärillä on sentään valmiiksi tallessa. Mutta siis asiaan: Onneksi olkoon synnyttäneille ja hui kamalaa, Tombatar, ei sun...
  12. M

    Tammimasut 2015 *marraskuu*

    Moi, Aika menee niin nopeasti ja sitten ei kuitenkaan (la tuntuu vielä olevan kaukana, mutta tentit lähestyvät liian nopeasti). Olen lueskellut täällä kyllä melko säännöllisesti, mutten ole itse jaksanut kirjoittaa, kun yleensä silloin jo silmät meinanneet mennä kiinni. Mulla siis alkoi nyt...
  13. M

    Tammimasut 2015 *syyskuu*

    Moi taas kaikille pitkästä aikaa. Käyn yhä usein täällä lukemassa, mutta olen todella saamaton kirjoittelija. Luin jostain, että keskiraskaus olisi energistä aikaa. Mut se energia on kyllä täysin passannut välistä. Menin eilen nukkumaan reippaasti ennen kymmentä ja silti on ihan lötköpötkö olo...
  14. M

    Tammimasut 2015 *syyskuu*

    Rakenneultra takana täälläkin. Tällä kertaa jännitti vasta "odotushuoneessa" (kaikki aiemmat ultrat (3) tässä raskaudessa jännittäneet vähintään vuorokauden etukäteen). Kaikki oli onneksi kunnossa (vastasi päivälleen kokoaan) ja uskomatonta kyllä, mun aivan varma poikaolo vaihtui...
  15. M

    Tammimasut 2015 *elokuu*

    Eveny: En ole vielä itse uskaltanut FB:hen liittyä, mutta nyt kiinnostuksesta kurkkasin, että sellainen ryhmä kuin Tammivauvat 2015 sieltä löytyy ja jopa jäsenet ovat näkyvissä vaikka ryhmä on salainen. Onko tämä se "meidän" ryhmä?
  16. M

    Alkuraskaus - neuroottinen oireiden seuraaminen

    Vaikkei oireita olisikaan, raskaus voi edetä täysin normaalisti eli oireettomuus ei ole merkki mistään. Toisaalta myöskään oireet eivät valitettavasti kerro siitä jatkuuko raskaus normaalisti vai ei. Itsellä esim viime syksynä oli ns keskeytynyt keskenmeno, jossa alkio oli kuollut ihan alkuunsa...
  17. M

    hyvät neuvot kelpaisivat. sikiön lisälyönneistä tietävät. kertokaa mulle kaikki pliis! :/

    Tällaisen löysin netistä, toivottavasti on apua: www.duodecimlehti.fi - UUSIN NUMERO
  18. M

    // Helmivauvat 2015 - elokuu //

    Tervehdys, Olen seuraillut tätä ketjua ihan alusta saakka, sillä oma laskettuaikana on ihan tammikuun lopussa (kirjoittelen tammikuisten ketjussa) ja moni on täällä lähempänä omia viikkoja, toivottavasti ette pahastu. Näin tuon hennanennun viestin ja ajattelin, että nyt on hyvä...
  19. M

    Tammimasut 2015 *elokuu*

    Laitan nyt tähän vielä varmuuden vuoksi, että kyllä kotidoppleri on mielestäni ihan hyvä hankinta. Omalla kohdallani vaan olisi kannattanut miettiä vähän pidempää ainakin sen testaamista (pe ilta ei liene paras vaihtoehto kun kaikki lääkärit kiinni), mä kun tosiaan olen tämmöinen 0->100 paniikki...
  20. M

    Tammimasut 2015 *elokuu*

    Ei kannata hankkia kotidoppleria, jos hermot ei ole ihan parhaasta päästä. Tässä meidän pe-la lyhyesti: doppleri saapui viimein kotiin, pakkohan se oli testata. Sydänääniä ei saatu kuuluviin (istukka ja oma sydän kyllä), vaikka 4 eri kertaa yritettiin (ja siis todellakin kaikkialta). Puol...

Yhteistyössä