Hakutulokset

  1. V

    Syyskuiset 2019

    @Miina- Onko teillä kromosomit katsottu tai triploidian mahdollisuus poissuljettu?
  2. V

    Jyväskylässä hoidoissa?

    Siittiöongelma. Meille on kyllä aiemmassa yrityksessä (3v. sitten) tehty 4 inssiä. Doglady erikoista, että oot saanut luvan ottaa buranaa vaikka tuoresiirto tulossa. Mulle kiellettiin kun voi vaikuttaa limakalvoon ja vaijeuttaa kiinnittymistä.
  3. V

    Azoospermia

    Deleetio y-kromosomissa eli mitkään kaivelut ja muut ei auta. Siittiöitä ei ole ollenkaan missään.
  4. V

    Azoospermia

    Meillä azoospermia myös.
  5. V

    Jyväskylässä hoidoissa?

    Me ollaan Jyväskylässä hoidoissa. Syyskuussa oli ensikäynti/ivfsuunnittelu, lokakuussa ivf ja pas joulukuussa. Siitä km tammikuun alussa ja nyt ootetaan kiertoa alkavaksi seuraavaan siirtoon.
  6. V

    Marraskuun mussukat <3 *toukokuussa*

    Tämä seuraava taitaa olla nyt vain omanapaista urputusta, oon pahoillani, mutten tiedä mihin muuallekaan oikein avautuisin. Olen tosi väsynyt tähän oksenteluun ja pahoinvointiin. Mulla oli yksi päivä viime viikolla jolloin oksensin ainoastaan kahdesti ja sitä seurasi neljä helvetillistä...
  7. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    Zoona, olisiko tädillä ollut vähän termit hukassa? Mulle tosiaan soitettiin myös heti neuvolapäivänä ja kysyttiin tarkennuksia. Minulta kyllä kysyttiin vähän fiksummin, että "Oliko se sinun oma munasolu jota käytettiin". Seulontalaskuri ei päästä läpi ilman tiettyjä tietoja. Minulle sanottiin...
  8. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    Neiti Näpsän äiti, olen niin pahoillani :hug: Samoin norappi ja muut menetyksen kokeneet. :hug: Voimia. Pelkäsin kovasti nt-ultrassa, ollessani Naistenklinikan odotustilassa eilen kuulimme kuinka jossain huoneessa joku itki lohdutonta itkua. Se tuntui kamalalta ja pelkäsin olevani kohta itse...
  9. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    Miten suhtaudutte simaan? Kauppojen simoissahan on 0,5-0,8 % alkoholia ja googlettelun perusteella kotitekoisissa yleensä hieman enemmän, mutta varsinaisesta pitoisuudesta ei tietoa. Periaatteessa jos alkoholia ei saa yhtään käyttää niin simaakaan ei saisi juoda. Joissakin perheissä lapsetkin...
  10. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    Äh juuri taisin eilen miettiä, että olisiko oksentelu helpottanut. Joo ei todellakaan ole :( Tänään sitten vissiin oksennetaan eilisen edestäkin, koska kello on kahdeksan ja olen jo syönyt kolme miniaamupalaa ja oksentanut viidesti. Kuinka paljon sitä sappinestettä oikein riittää...
  11. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    Zoona, teittekö sähköisen asioinnin sopimusta? Mulle sanottiin, että sitä kautta saa parhaiten yhteyden omaan neuvolaan, sinne voi jättää kirjallisena soittopyynnön tai kysymyksen ja siihen vastataan sitten siellä tai soittamalla kun neuvolantädillä on hyvä rako. Sanottiin myös, että siihen...
  12. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    Mua myös Naistenklinikka lähestyi tänään kutsulla :) Aika on ma 4.5 eli neuvolan laskujen mukaan silloin on 13+0, mutta oikeasti 12+3. Hiukan salaa toivoin, että olisi ollut jo ennen vappuviikoloppua, mutta onneksi on heti sen perään kuitenkin. Vajaa kaksi viikkoa odottelua. Ei loppupeleissä...
  13. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    mammma93 Mulla on myös aamu- ja iltapahoinvointia. Iltapahoinvointi alkaa yleensä klo 18 aikaan ja se on ajoittain pahempaa kuin aamunpahoinvointi, mutta oksennus ei ole niin yleinen iltaisin kuin aamuisin. Pahoinvointi ja oksentelut jatkuvat edelleen, samanlaisina kuin viimeiset viisi...
  14. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    Zoona, joo mulle sanottiin, että nyt mielellään ohjataan Naistenklinikalle ultraan Länsi-Helsingistä kun Kättäri on ollut ruuhkainen, mutta riippuen tilanteesta niin myös Kätilöopisto voi kutsua ultraan. Mulla on tänään neuvolasta tasan kaksi viikkoa ja kutsu ei ole vielä saavuttanut minua...
  15. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    Zoona, me olimme myös nyt ensikerralla eri ihmisellä kuin oikealla koska soitin vasta rv 5+4 tms. neuvolaan niin täytyi laittaa toiselle. Minulle sanottiin monivitamiinivalmisteesta (Multivita raskaus&imetys) jo kun varasin aikaa neuvolaan ja uudestaan neuvolakäynnillä. Se lukee...
  16. V

    Marraskuun mussukat <3 *huhtikuussa*

    Zoona, mulle tulee etova olo syömisestä. Tulee myös syömättömyydestä, mutta erityisesti lämmin ateria aiheuttaa etovaa oloa, vaikka olen pienentänyt annoskokoa huomattavasti. Kylmät ateriat aiheuttavat vähemmän pahaa oloa. Aamuisin mulla on siedettävä olo niin kauan kunnes täytyy syödä jotain...
  17. V

    Marraskuun mussukat <3

    Olen lueskellut joka päivä teidän kuulumisia, mutta kommentointi on ollut hankalaa. Ehkä se on ollut omaa alitajuista mielen suojaamista siltä, varalta että kyydissä ei olekaan ketään. Viime viikolla varhaisultrassa 7+5 oli 15 mm alkio sykkeellä vastaten juuri viikkoja 7+5. Toistaiseksi siis...
  18. V

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Nenna: Meille on tehty yksityiselle kaksi kertaa IVF ja molemmilla kerroilla, 3 ultraääniseurantaa, punktio, blastokystiviljely ja alkionsiirto on ollut 2500 euroa. Blastokystiviljely on 300 e, että jos sitä ei ota niin halvempi on toki (2200 e) ja tietty myös jos tulee enemmän ultrakäyntejä...
  19. V

    Alkion siirto, yksi vaiko kaksi?

    Yrittäjä: En usko, että kyse on rahastuksesta vaan siitä, että alkionsiirron onnistunut lopputulos on yksisikiöinen raskaus. Ei haluta lisätä kaksosraskauksien määrää keinotekoisesti kun ovat monin tavoin riskiraskauksia. Olen itseasiassa siinä uskossa/luulossa ihmisten kokemusten perusteella...
  20. V

    Alkion siirto, yksi vaiko kaksi?

    Olen ollut yksityisellä ja heillä on ehdoton sääntö, että ainoastaan yksi alkio siirretään. Kahta ei laitettu edes tapauksessa jossa oli siirtopäivänä kaksi alkiota jäljellä ja toinen ei täyttänyt pakkaskriteerejä (olen kuullut että julkisella on joskus näissä tilanteissa laitettu kaksi).

Yhteistyössä