Hakutulokset

  1. magiamilla

    Ihanaa joulua meille!

    Saatiin kaksi 70e lahjakorttia ruokakauppaan, 50e lahjakortti k- kauppoihin ja 100e lahjakortti s- kauppoihin. Viikonloppuna käydään ostelemassa ruokaa!
  2. magiamilla

    Sunnuntaina on 1. adventti

    Saa laitella jouluvalot ja joulua jo esille. Ihanaa. Tulisi vain lumi takaisin, niin olisi enemmän jouluisampi tunnelma. Ei malta odottaa enää jouluntaikaa. Joululauluja on pitänyt kuunnella jo tovi
  3. magiamilla

    Peruimme joulumme

    Tuntuu kyllä helpottavalle kun päätimme, että tänä vuonna ei hankita lahjoja, ei koristella, eikä laiteta jouluruokia. Ollaan niin kuin muinakin päivinä. Nautimme ja olemme lo-mal-la.
  4. magiamilla

    Huomioin tälläisen asian, kun pitkästä aikaa taas tänne tulin

    Että minkä takia jo(t)ku (t) palstalaisista automaattisesti ajattelevat, että kaikki tarkoittavat kommenteillaan heitä ja heidän elämäänsä. Ihan kuin muilla ei voisi olla omaakin elämää, automaattisesti kaikki elävät vain heitä varten. Ja sitten pettymys on suuri kun totuus selviää ja he/hän...
  5. magiamilla

    Pitkästä aikaa! Mitäs tänne?

  6. magiamilla

    Hei! Onko netissä jotain sivustoa

    Missä voi tarkistaa esim. minkä pituisen lenkin on tehnyt? Suunnitella lenkin ja näkee samalla pituuden ilman että tietää tarkkoja osoitteita ym ?
  7. magiamilla

    Leipomis asiaa

    Kuinka valmistatte itse paahtoleipää?
  8. magiamilla

    Hei! Kaikki jotka eivät ole ystäviäni, laittakaa pyyntö!

    Tänne on tullut monia uusia nikkejä, ja porukkaa puuttuu listasta. Kerään tai yritän kerätä kaikki mustatnikit kavereikseni. Miksi? Olen utelias tietämään paljonko heitä on. Yli sata on jo koossa, mutta lisää mahtuu.
  9. magiamilla

    Hei! Mitäs tänne kuuluu?

    Pitkästä aikaa joutaa pyörähtämään. Uusia draamoja? Uusia nikkejä, jotka eivät ole kavereitani? Pyyntöjä reippaasti vain niin saadaan koottua kaikki yhteen!
  10. magiamilla

    Onko täällä muita

    Jotka tekevät vain ja ainoastaan yövuoroa?
  11. magiamilla

    Oletteko tehneet tätä?

    https://www.ps-kustannus.fi/tunnistatemperamentit Itse olen keltainen, ja allekirjoitan täysin tuloksen. Samoin tuttavani ja perheenjäseneni on helppo luokitella oikeisiin väreihin. Kannattaa tehdä!
  12. magiamilla

    Olen saanut ihmetteleviä kysymyksiä

    laittamistani kaveripyynnöistä, että miksi? Kyselin alkuviikosta että onko täällä listaa mustista nikeistä ja päivitettyä ei ole. Ajattelin sitten kokeilla, että kuinka monta saan kerättyä kaveriksi. Laitan siis jokaiselle mustalle jonka huomaan kaveripyynnön ja koetan saada meidät...
  13. magiamilla

    Onko jossakin listaa mustista nikeistä

    Jotka täällä palstailee? Olisi mielenkiintoista nähdä ketä kaikkia ja miten mielikuvituksellisia nikkejä ihmiset ovat keksineet.
  14. magiamilla

    Mitä nuo "siirretty"- ketjut ovat?

    Minne ne siirretään ja miksi?

Yhteistyössä