Hakutulokset

  1. M

    Marraskuun Mussukat 2016 *Huhtikuussa*

    Pitkästä aikaa moi! On ollut ihan kamala kiire ja hulina. Viime viikolla käytiin ultrassa kurkkaamassa pientä, jotta päästään kärryille viikoista. No tyypillä oli jo pienet kädet ja jalat ja siellä se viuhtoi menemään. Vastasi silloin viikkoja 9+3 eli tänään jo pokspoks 10+0! Oli siis paljon...
  2. M

    Marraskuun Mussukat 2016 *Huhtikuussa*

    Mä aloitan ens maanantaina uudessa työpaikassa ja pakko mun on heti kertoo ettei siitä tulis mitään turhia puheita sit myöhemmin. Ja muutenkin tuntuu reilulta sanoa heti.
  3. M

    Marraskuun Mussukat 2016 *Huhtikuussa*

    Mä imetän vielä esikoista, joka nyt 11kk. Yritän nyt vähentää imetyskertoja kun menen töihin viikon päästä. Katsotaan sitten pikkuhiljaa kuinka pitkään aamu- ja iltaimetykset pysyvät mukana. Yritän olla stressaamatta asiaa ja toivon että ajan kanssa homma menee niinkuin on mennäkseen.
  4. M

    Marraskuun Mussukat 2016 *Maaliskuussa*

    Moikka! Täältä tulisi uusi odottaja mukaan. Tänään saatu vähän yllättäväkin plussa testiin, digi näyttää 3+ mutta viikoista ei varmuutta, luultavasti rv5-7 välillä. Esikoinen nyt 10kk ja yhdet epämääräiset menkat ehti tulla, siksi viikoista ei tietoa. Ultraan on tulossa aika niin saadaan tietoa...
  5. M

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *marraskuussa*

    Laitoinpa minäkin nyt terp:ille pyyntöä liittymisestä FB-ryhmään. Ja niin vannoin että sinne en mene. Hehheh, onneksi omat päätökset on tehty tarvittaessa muutettaviksi. Tein viime viikolla 50+ tuntisen työviikon ja kyllä vaan painaa kova väsymys vieläkin. Selkeästi energiaa tarvitaan...
  6. M

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *marraskuussa*

    Tasapaksua odotusta täällä vain. Mä olen käyttänyt mammahousuja jo kuukauden. Nyt muutama ihminen töissäkin on uskaltautunut kysymään että olenko raskaana. Näkyyhän tuo masu jo aika selvästi. Toisaalta kiva ettei tarvitse enää olla kaapissa tämän asian takia. Yksi asia on toden teolla...
  7. M

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *lokakuussa*

    Päänsärky on tuttu vieras täälläkin. Minulle se tulee aina parin päivän jaksoissa eikä oikein mikään auta. ).( Tänään oli neuvolalääkäri. Kaikki hyvin ja ultrallakin vähän kurkattiin pientä, joka siellä käsillä hieroi naamaansa :) Parissa viikossa lähinnä sätkimistä muistuttava liikehdintä...
  8. M

    Alkuraskauden alavatsakivut!

    Heippa! Itselläni oli alkuraskaudessa välillä koviakin kipuja. Viikoilla 6-9 heräsin usein öisin kovaan kramppimaiseen kipuun, joka hellitti 5-10 min kuluessa. Myös tietyissä asennoissa tuntui kovaa repäisevää kipua. Kivut hellittivät viikon 9 jälkeen oikeastaan kokonaan. Nyt meneillään 12+6...
  9. M

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *lokakuussa*

    Sain kerrottua pomolle! Ja hyvinhän se sen tietysti otti ja oli iloinen ja syöksyi halaamaan. Huh, nyt ei enää ole tarvetta töissäkään pukeutua pelkkiin kaapuihin. Ihanaa viikonloppua kaikille!
  10. M

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *lokakuussa*

    Ihania kuulumisia monilla, mahtavaa! Mä olen myös vielä onnistunut pidättäytymään hankinnoista. Vaunuja olen kyllä netissä vertaillut ja suosikiksi ovat valikoituneet Gessleinit. Toistaiseksi ne ovat ainoat sopivan kompaktit jotka olen löytänyt joista löytyvät molemmat itselleni ehdottomat...
  11. M

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *lokakuussa*

    Ajatukset on suru-uutisia saaneiden luona <3 Pakko kommentoida tuota peitonheilutteluaihetta: suunnilleen 9. viikolle asti haaroissa oli kuin saharassa että eipä siitä mitään tullut. Eipä tosin paljon kiinnostanutkaan. Nyt tilanne on normalisoitunut ja kaikki (miehen) onneksi kuten ennen :)...
  12. M

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *lokakuussa*

    Mahtava tsemppi päällä porukalla! Ja kiitos SJ, pitää vain yrittää luottaa että oireettomuus on ihan normaalia. Itse olen pienikokoinen eikä varsinaista laihdutustarvetta ole, mutta pari vinkkiä syömiseen olen keksinyt. Vatsa kun toimii välillä huonosti ja muutenkin pitäisi syödä kasviksia...
  13. M

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *lokakuussa*

    Anime, (Laura) ja HSP79: Mulla on ihan sama tyhjyyden tunne :( Oireet ja se "raskaanaolo" on kadonneet kokonaan. Pelottaa hirveesti ja ihan kauheeta odottaa viikko vielä NT-ultraa. Mieli vaihtelee, välillä tuntuu että hyvin tää menee ja välillä taas että tää oli tässä. Jaksamista kaikille...
  14. M

    Toukokuun tiitiäiset 2015 *lokakuussa*

    Heippa! Saanen vielä liittyä mukaan? Olen kirjoitellut vauva.fi:n puolella mutta siellä ketju lopahti täysin. Täällä sen sijaan näyttää olevan elämää! Tiedot siis: LA 5.5.2015 mimmu222 / 28 / 1. / TAYS Esikoista odotellaan kahden vuoden yrityksen jälkeen. Tammikuusta saakka ollaan...

Yhteistyössä