Hakutulokset

  1. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Pitkästä aikaa ehdin istahtaa lukemaan ja kirjoittelemaan! Neuvolassa käytiin kohta kolme viikkoa sitten ja rokotteista tuli kuume ja vaivaa muutamaksi päiväksi. Pituutta on tullut ja sen kyllä huomaa vaatteista! Paino edelleen laahaa vähän perässä, mutta omaa linjaansa sekin menee eli ei...
  2. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Arki vie mennessään niin ettei ole ehtinyt kirjoituspuuhiin. Rutiini pyörii mukavasti, mutta mihinkään muuhun ei aika sitten riitäkään. 5kk neuvola on viikon päästä ja veikkaan, että pituutta on tullut reilusti. Paino laahaa perässä, mutta näin on ollut kokoajan. Vaatteissa koko 68 alkaa olla...
  3. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Neljän kuukauden hulina menossa. Kääntyminen pätkittää unia sekä päivällä että yöllä, syömiseen keskittyminen tökkii ja hampaitakin haudotaan eli suussa on jatkuvasti jotain ja kuolaa tulee melkoisen paljon. Jos vatsa toimii normaalisti ja minä pysyttelen kiltisti ruokavaliossa, meillä on vallan...
  4. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Kierukan kanssa tuskaileville toivon pikaista helpotusta! Meillä ehkäisyksi valikoitui lopulta sterilisaatio. Kesälomasuunnitelmat ovat vielä auki, mutta joku reissu tehdään jonnekin kun rehunteko on ohi. Tämä kevät on kyllä ollut niin tuskaisen kylmä, että kaikki peltohommat on myöhässä ja nyt...
  5. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Vihdoin on kesän merkit ilmassa! Pääskyset tekevät pesää, peltohommat käynnissä ja pihakoivuissa näkyy vihreää. Ihanaa! Pikkuihmisen vointi on parantunut mitä kauemmin olen pysytellyt ruokapahiksista erossa. Puklailu on vähentynyt ja köllöttelykin sujui paremmin, kun eväät eivät ole jatkuvasti...
  6. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Mukavaa vappua! Meillä menee vappu rauhallisissa merkeissä kun kaksi neljästä lapsosesta sai nuhakuumeen. Yliherkkyydet näkyvät meillä ilmavaivoina, runsaana pulautteluna, refluksina, vihreänä kakkana ja kipuitkuna. Päätin jättää ensin pois gluteenin, kananmunan ja vähentää maitotuotteita. Olin...
  7. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Kastejuhla takana ja vähitellen alkaa arki olla back. Ts. melkoista kiirettä pukkaa 24/7. Nyt siis vain pikavastaus. Vagabonda söitkö Suomi-reissun aikana jotain tavallisesta poikkeavaa? Itse olen joutunut jättämään ruokalistalta pois mm. kananmunat, gluteenin, perunan ja osittain myös...
  8. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Vagabonda oletteko jo matkanneet Suomeen? Miten lento sujui vauvan kanssa? Lääkärineuvola oli tänään ja vähän reilussa kuukaudessa pikkuihminen on venynyt pituutta 8cm. Syntymäpainoon on tullut vajaa kilo lisää. Kasvu on siis ok painonkin osalta, vaikka pulauttelua on paljon. Saimme lähetteen...
  9. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Vatsavaivoja on edelleen. Ja puklujen määrä on lisääntynyt selvästi. Siksi ei viihdy vaunuissa ja ulkoilut on vähän mitä sun sattuu. Vaunut toimivat alakerrassa sängyn korvikkeena, pääty reilusti korotettuna, sen minkä nyt ylipäätään suostuu nukkumaan muualla kuin liinassa, muuten sylissä tai...
  10. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Voihan mutakelien onni ja autuus! Kolme vanhinta nauttivat lumien sulamisesta ja sisälle kulkeutuu hiekkaa aivanjärkyttävä määrä. Koirat tietysti kuskaavat myös samaa tavaraa ja tuntuu että jatkuvasti saisi olla siivoamassa! Onneksi kohta saa laittaa talvikamat varastoon ja itsekin pääsee...
  11. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Kyllä riittää arjessa hulinaa! Lukemassa ehtii käydä, mutta kirjoittamisessa en monesti ole onnistunut pääsemään alkua pidemmälle. 2vk neuvolassa käytiin ja paino oli noussut pari sataa grammaa syntymäpainon yli. Pituutta 3,5cm ja päänympäryskin on kasvanut ihan mukavaa tahtia. Pulauttelua on...
  12. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017

    Boomkaa kiitos uudesta pinosta! Täällä vauva-arki on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Maidontulo on alkanut tasaantua ja toivottavasti ilmavaivatkin vähitellen vähenisivät. Nyt on iltakiukkua ollut ilmassa ja siinä tulee nopeasti tympeä kierre; vauvalla nälkä, hotkii suihkutisseistä maitoa liian...
  13. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017 *MEIDÄN KUU!!*

    Maria tsemppiä huomiselle! Kohta on odotus takana!:)
  14. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017 *MEIDÄN KUU!!*

    Isän vapaat ovat meillä vieras käsite. Työt on tehtävä ja elukat hoidettava. Toki kun työmaa on vieressä, pystyy myös jeesaamaan jos tarvitsen apua. Isommat lapset ovat mahdollisuuksien mukaan töissä mukana muutenkin. Onneksi oma olo on hyvä ja ei tullut mitään vaurioita synnytyksessä. Tukivyön...
  15. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017 *MEIDÄN KUU!!*

    Joo, ne ikkunanpesuhommat jäi tosiaan myöhemmälle. :ROFLMAO: Maria mahdollisimman stressitöntä viikonloppua! Tulimme tänään päivällä kotiin. Täällä on mahdollista päästä kotiin jo samana päivänä, kunhan tietyt kriteerit täyttyvät. Vaikka en viihdy sairaalassa, päätin olla yhden yön. Muuten...
  16. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017 *MEIDÄN KUU!!*

    Boomkaa onnittelut pojasta!:love: Täällä alkoi supistelu aamuyöllä ja kuuden aikoihin lähdettiin synnärille supistusten tullessa säännöllisesti 8min välein. Pikkuihminen syntyi ennen yhdeksää eli nopea synnytys jälleen kerran. Nyt makoillaan ihokontaktissa ja mitä ilmeisimmin jäädään yhdeksi...
  17. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017 *MEIDÄN KUU!!*

    On tämä odotusaika kyllä melkoista vuoristorataa. Tietyt jutut tapahtuvat sykleissä. Se sairaalakamojen pakkaaminen oli jostain selkärangasta putkahtanut tarve parin napakan supistuksen jälkeen. Vauvan vaatteiden järjestelyn jätin viimetinkaan osin muutpn takia, mutta siihenkin tuli tietyssä...
  18. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017 *MEIDÄN KUU!!*

    Boomkaan limajutut kuulostaa nyt kyllä hyvinkin lupaavilta.(y) Kunhan vaan pysyisit terveenä! Vatsatautia on täälläkin liikkeellä. Eilen hoidossa yksi lapsonen oksensi oikein kunnolla. Vaikka oli haettu heti kotiin ja hoitajat tekevät tietysti parhaansa pöpön leviämisen estämiseksi, hiukan...
  19. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017 *MEIDÄN KUU!!*

    Farnilla onnittelut pikkuisesta tytöstä! <3 Olen pahoillani, ettet saanut parempaa kivunlievitystä ja apua tukalaan oloon sitä tarvitessasi. Jos jaksat ja tunnet aiheelliseksi, anna rohkeasti palautetta sairaalalle. Boomkaa ihanaa kuulla, että olet vihdoin saanut nukuttua! Toivottavasti...
  20. Vuohenkello

    Helmikuun helmet 2017 *MEIDÄN KUU!!*

    Mukla toivottavasti kummiasia ratkeaa helposti! Meillä sitä on pyöritelty jonkin aikaa ja täytyy myöntää, että kokonaisuutena on tuntunut aavistuksen hankalalta jutulta tällä kertaa. Juhlien järjestäminen onkin sitten oma lukunsa; itse pitäisin pienistä juhlista ja rauhallisesta tunnelmasta...

Yhteistyössä