Hakutulokset

  1. M

    Maaliskuiset 2018 *maaliskuussa* MEIDÄN KUU!

    Hei! Onnea myös muille vauvan saaneille, ainakin @Hannah4 ja @rosmarin. Paljon on tullut poikavauvoja palstalaisille. Itse kun oli kuukauden odottanut synnytystä käynnistyväksi ja viime perjantaina kuuli painoarvioksi 4,6kg niin sen jälkeen mieli muuttui ja olin todella rauhassa ettei synnytys...
  2. M

    Maaliskuiset 2018 *maaliskuussa* MEIDÄN KUU!

    Hei! Tänään saatiin suunnitellulla sektiolla meidän pikkujätti maailmaan. Painoa miehenalulla oli 4,9kg. Nyt osastolla huilaillaan ja olo on parempi kuin kuukauteen.
  3. M

    Maaliskuiset 2018 *maaliskuussa* MEIDÄN KUU!

    @Hilkku81 kiitos synnytyskertomuksesta. Täällä esikoisen oksennustauti oli onneksi tunnissa ohi. Näin on käyny ennenkin. Kävin äitiyspolilla. Kolmen lääkärin voimin totesivat painoarvioksi 4,6kg. Laskettuun aikaan vielä kuitenkin viikko. Kohdunsuu toki kypsä ja hieman auki. Vauva tosi alhaalla...
  4. M

    Maaliskuiset 2018 *maaliskuussa* MEIDÄN KUU!

    @Villavarvas onnea teidän perheelle! Ihanaa kuulla muiden vauvauutisia. Itsellä ainoastaan hirveä kutina repeilevässä vatsan ihossa. Mahan koko on ylittänyt täysin ihon venymiskyvyn. Viimeksi vatsaan ei tullut raskausarpia, mutta nyt oon kyllä tiikeri. Esikoinen nappasi jostain oksennustaudin...
  5. M

    Maaliskuiset 2018 *maaliskuussa* MEIDÄN KUU!

    Kiva, täällä on alkanut muillakin supistella. Eilen tuli toista tuntia supistuksia minuutin välein heti aamusta, tänään päivällä vähän napakampia 10min välein. Mutta siihen ne sit tyssäskin. Perjantaina aika äitipolille, tekevät vähän kokoarviota. Hyvää tietoa oli erkaumasta, sitä vähän epäilin...
  6. M

    Maaliskuiset 2018 *maaliskuussa* MEIDÄN KUU!

    Kitos uudesta pinosta @Suikku1! Täällä neuvola takana. Sf mitta sama kuin viikot eli 38cm. 3cm kasvu 10 päivän takaiseen. Ei ihme, jos lyhytselkäistä vähän jo ahdistaa... Sain lähetteen äitiyspolille, viikon sisään pitäisi tulla aika. Seuraava neuvola vasta kahden viikon päästä. Toivottavasti...
  7. M

    Maaliskuiset 2018 *helmikuussa*

    @Villavarvas mulla lääkäri sanoi, että lapsivettä on reilusti. Ja silti liikkeet tuntuu tosi hyvin. Istukka on takaseinässä ja tuntuu, että vauvan kantapää tulee ihan just navan kohdalta läpi. @Tuut1kk1 mua ahdisti punnitukset niin paljon, että kieltäydyin niistä kokonaan ja seuraan painon itse...
  8. M

    Maaliskuiset 2018 *helmikuussa*

    @Hilkku81 onnea pienokaisesta! Täällä kaikki olisi valmista pienokaista varten... eilen illalla tuli pari yksittäistä supistusta. Ja nyt en saa nukuttua... josko tämä jo jotain enteilisi.
  9. M

    Maaliskuiset 2018 *helmikuussa*

    @Hilkku81 on siis pääsemässä tositoimiin, tsemppiä! Itsekin toivon joka hetki että jotain alkais tapahtua, mutta ei mitään merkkejä. Litkin varuiksi vadelmanlehtiteetäkin. Lämmittää edes jonkin verran, kun ulkona on niin kylmä. Tekis kovasti mieli kävelemään ulos, mutta en uskalla, kun selkä...
  10. M

    Maaliskuiset 2018 *helmikuussa*

    Kiitos onnitteluista! Mä oon pakannu vauvalle kotiintuloa varten bodyn+housut, puuvillaisen välihaalarin ja sit vielä pienen toppahaalarin. Ostin sen syksyllä Reiman varastontyhjennysmyynnistä, kun en voinut vastustaa. Nyt sille näyttäisi olevan tarvetta myös, kun on kunnon talvi. Omat...
  11. M

    Maaliskuiset 2018 *helmikuussa*

    @Hannah4 pikaista paranemista, onneksi ei pahemmin käynyt! Täällä kans eniten jännittää, että mihin esikoinen laitetaan kun lähtö synnyttämään tulee... ensi viikolla olisi hyvä hetki syntyä kun olisi lapsenvahdit hiihtolomalla töistä.. mutta oloja siihen suuntaan ei kyllä vielä ole, vaikka...
  12. M

    Maaliskuiset 2018 *helmikuussa*

    Onpas täällä ollut kivasti keskustelua.. liivinsuojista esikoisen aikaan käytin kertiksiä, niitä on nytkin pari pakettia hommattuna. Sen muistan ainoastaan että yhdet repi rinnanpäät ihan hajalle, kun tarttuivat kiinni... viimeksi maito nousi 4-5 päivää synnytyksestä kun vihdoin päästiin kotiin...
  13. M

    Maaliskuiset 2018 *helmikuussa*

    Hei kaikille pitkästi aikaa! Täällä äitiyslomaa kolme päivää takana. Tekemistä on kyllä riittänyt. Aloitin loman laittamalla vauvan vaatteet valmiiksi. Sairaalakassi on osin pakattuna, mutta listaän tein sentään valmiiksi. :unsure: Vaihdoin neuvolaterkkaria vielä tässä loppumetreillä, helpotti...
  14. M

    Maaliskuiset 2018 *helmikuussa*

    Kiitos @Suikku1 uudesta pinosta! Ajatella, että tässä kuussa voi varmasti jo ensimmäiset pienet syntyä! Kaksi päivää jäljellä äitiyslomaan. Töissä täys loppukiri päällä. Väsyttää kyllä aikalailla jo työpäivien päätteeksi. Oon yrittänyt kotona pahinta pesänrakennusvimmaa hillitä ja säästää...
  15. M

    Maaliskuiset 2018 *tammikuussa*

    @MöhkisPöhkis mahan koon kummastelijoita kyllä riittää. Pari kertaa oon muutamalle töissä todennu, että "mulla tää on onneksi väliaikaista...". Tehnyt myös mieli sanoa, että mulla sentään menee edelleen m-koon työtakit eikä tarvi sinne isompiin kokoihin vilkuilla, mitä suurin osa mahaa...
  16. M

    Maaliskuiset 2018 *tammikuussa*

    Mullekin järkätty viikonloppuna vauvakutsut. Oli pieni yllätys tulla kasvohoidosta kotiin kun talo oli täynnä ystäviä. :love: Eilisen lepäilin enimmäkseen jalat ylhäällä ja sain vihdoin turvotusta vähenemään niin paljon, että nilkat näkyy...:oops: Onko muilla jalat tai kädet turvonneet...
  17. M

    Maaliskuiset 2018 *tammikuussa*

    @Tuut1kk1 kovin samoilla ajatuksilla mennään. Alkaa kans ärsyttää kun kaikki taivastelee miten valtava maha mulla on. Yritin itseäni lohduttaa sillä että viimeks oli 17kg/20kg lähteny jälkitarkastukseen mennessä eli tasan kahdes kuukaudes. Toinen mikä ottaa aivoon on neuvolan terkkari. Seuraava...
  18. M

    Maaliskuiset 2018 *tammikuussa*

    Löysin esikoisen aikaisen neuvolakortin. Aika paljon vähemmillä käynneillä mennään tällä kertaa. Silloin lääkärineuvoloitakin oli kolme. Nyt vähän mietityttänyt kohdunsuun tilanne, kun supistuksia ollut kuitenkin aika paljon. Parin viikon päähän varattiin reissulle yö kylpylähotelliin ja olis...
  19. M

    Maaliskuiset 2018 *tammikuussa*

    Synnytyksestä on ollut täällä puhetta... Itsellä mietityttänyt lähinnä, että pystyykö selkäkivuiltaan ollenkaa ponnistamaan. Nimittäin nenän niistäminenkin on ajoittain aiheuttanu hirveitä hermokipuja. Toisaalta toivon myös, että tällä kertaa ei tarvittaisi käynnistystä, se ei todellakaan ollut...
  20. M

    Maaliskuiset 2018 *tammikuussa*

    Ahkerasti tulee teidän juttuja luettua ja kiva kun täällä on taas vilkkaampaa keskustelua! Välillä kun itsekin muistais kommentoida... Me haettiin kans viime viikolla se babybox, oli ihan kiva sisältö. :love: Liberolaukunkin tilasin.:oops: Teillä tuntuu monella olevan ultrakäyntejä useitakin...

Yhteistyössä