Hakutulokset

  1. finao

    Maaliskuiset 2018 *syyskuussa*

    Itselläni on paino pudonnut noin 2kg sitten plussauksen. Liikuntaa harrastin ennen raskautta noin 3-4 kertaa viikossa ja nyt tasolla 0, koiran saan lenkitettyä ja portaat kiivettyä kotiin mutta siinäpä se. Pelkäänkin, että painonlaskussa hävinnyt lähinnä lihakset. Vatsaa ei näy ja oireina...
  2. finao

    Maaliskuiset 2018 *syyskuussa*

    Itse pääsin just tänään kehuskelemaan miten oma ärsytys on osunut lähinnä meidän koiran kohtaloksi. Nyt sitten illalla saatiin miehen kanssa hyvä riita aikaiseksi. Meillä on tilanne, että ollaan etsitty uutta asuntoa kohta 2 vuotta, nykyiseen ei haluttaisi jäädä synnytyksen jälkeen. Asutaan...
  3. finao

    Maaliskuiset 2018 *syyskuussa*

    @mekkuli81 Mielenkiintoista! Just juteltiin miten meillä tulee hankaluuksia meidän koiran kanssa (ovelle haukkuminen, telkkarin koirille haukkuminen...) mutta tuo on myös hyvä idea. Meidän koiralla vaan tapana tulla sänkyyn aamusta kun nukutaan, niin on vaikea huomata sitä.
  4. finao

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    @Edith_87 itsellä on ollut kipua jo useamman viikon häntäluussa. Ensin luulin sen johtuvan tuosta sohvalla makaamisesta, mutta hetken googlattuani niin on ilmeisesti ihan yleinenkin raskausajan vaiva? Aiemmin oli myös keskustelua psyykkeen muutoksista. Aika monella on ainakin herkkyyttä, mutta...
  5. finao

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Liityn uutena myös joukkoon. Olen seurannut keskustelua sivusta, mutten ole uskaltanut aiemmin liittyä vielä mukaan. Eilen kävimme ensimmäisessä ultrassa ja kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Olimme ottaneet verikokeet hieman liian ajoissa, joten ne tulee ottaa nyt uudelleen ja tulokset saamme...

Yhteistyössä