Hakutulokset

  1. M

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    @Ellinoora38 Mulla oli alkuraskaudessa tosi rajuja juilintoja alavatsassa, muistuttivat menkkakipua, mutta olivat muistaakseni lyhytkestoisempia. Myös nännit olivat tosi kipeät. Huomenna tulee 26 viikkoa täyteen! :) Mulla raskaus lähti tuoresiirrosta, ja lääkäri varoitteli, että onnistunut...
  2. M

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    @Rusakkonen En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne, mutta olen välillä lueskellut. Tarinanne kosketti minuakin tosi syvästi, olen niin valtavan pahoillani puolestanne! <3 Ihanaa, että saitte kuitenkin hetken viettää pienen poikanne kanssa. Uskon, että hänellä on siellä jossain kaikki hyvin...
  3. M

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    @Silmu75 Meille lääkäri sanoi, että 6-päiväiset ovat yhtä hyviä kuin 5-päiväiset blastot. Ja löysin tänä vuonna julkaistun tutkimuksen, jonka mukaan 6-päivisistä hieman isompi osa on kromosomeiltaan epänormaaleja (yli 50%, kun 5-päiväisissä oli jotain yli 40%), mutta jos on kyseessä normaali...
  4. M

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    @Rusakkonen Kuulostaa tosiaan aika kohtuuttomalta työtahdilta, teit varmasti oikein päätöksen, kun päätit nyt keventää. First things first! @kirsillevauva Hienoa kuulla, että siellä raskaus sujuu hyvin! Me mentiin lopulta hakemaan hoidot yksityiseltä, julkisella oltaisiin varmasti vieläkin...
  5. M

    Alhainen anti-Muller hormoni ja ivf

    Tulen vähän sivusta kommentoimaan tuota antraalifollikkeleiden määrää. Mulle tehtiin vuosi ennen IVF:ää kaksi kertaa ultraus kahden eri lääkärin toimesta. Ensimmäinen näki mulla lähes 30 antraalifollikkelia, toinen vain 12. Kuitenkin tuossa jälkimmäisessä kierrossa tehtiin myös AMH-mittaus, ja...
  6. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    Ajattelin tulla moikkaamaan teitä pitkän tauon jälkeen, kirjoittelin täällä joskus viime keväänä, ehkä joku mut muistaa. Tulin lopulta raskaaksi 1. ICSI:n tuoresiirrosta. Vika oli siittiöissä, jotka mokomat eivät suvainneet oma-aloitteisesti mennä munasoluun. ICSI:n avulla nyt kuitenkin ollaan...
  7. M

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    Heippa! Kirjoittelin näillä palstoilla viime keväänä, kun lapsettomuushoidot olivat vasta edessäpäin. Meille tehtiin ICSI heinäkuussa ja olen nyt tuoresiirrosta raskaana 10+0. Varhaisultrassa viikolla 7 näkyi vahva syke ja viikkoja vastaava alkio. :) Vika löytyi sitten siittiöistä, jotka eivät...
  8. M

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    @millionnea ja @kirsillevauva Hurjasti onnea plussasta! :love: Saanko kysäistä vielä @millionnea, että kun testasit niitä Ovitrelle-naksuja, niin käytitkö 10 IU vai 25 IU testiä? Mulle tuli 2 vrk viimeisestä Ovitrellesta suht vahva plussa 10 IU testillä, ja vielä seuraavana päivänä tosi hailura...
  9. M

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    @millionnea ja @atvk87, mulla on ollut yksittäisiä naksuja luteaalivaiheen tukena. Laitoin siis yhden naksun eilen ja testasin nyt aamulla. Jenkki-käyttöohjeen tms. mukaan koko piikki aiheuttaisi vereen max. 165 IU/ml, mutta mä laitoin siis 1/25 osaa siitä, eli siitä pitäisi tulla selvästi alle...
  10. M

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Anteeksi kun huutelen tänne väliin, mutta onko kenelläkään kokemusta, näkyvätkö Ovitrelle-naksaukset raskaustestissä? Tänään aamulla hailura plussa, mutta mietin, johtuuko vaan Ovitrellesta.
  11. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    @Rusakkonen Ihanaa, olet onnesi ansainnut! <3 Meille tosiaan tehtiin yksi inssi, tulos oli nega. :( Olen ollut aika maassa koko homman kanssa, enkä ole kovin aktiivisesti seurannut täälläkään keskustelua. Kai ainakin yksi inssi tehdään vielä, ja sitten mietitään jatkoa. Tiedän, ettei yhden...
  12. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    Tänä aamuna kuvittelin nähneeni aivan äärimmäisen hailuran varjon OneStep-testissä (dpo9). Testipäivä on kyllä sen verran aikainen ja varjo (jos sitä edes oli!) oli niin hiuksenhieno, että en nyt uskalla vetää tuosta mitään johtopäätöksiä. On ihan mahdollista, että Ovitrelle aiheuttaa vielä...
  13. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    Pahoittelut pettymyksistä @Hulbertiina, @Mammakatri ja @Palleroita. :( @Rusakkonen Todellakin nyt olisi teidän vuoro, peukut pystyyn!! :love: @Iid@ Onnea luovuttajan löytymisestä, jännää! :) Mun update: Kohdun limakalvo kunnossa, näköjään progesteronilla yms. saatiin tuloksia. Nyt iloisella...
  14. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    Voi harmi @Mirumarumoru! Olen todella pahoillani puolestanne. :( @Hulbertiina Vahvistumista viivoille ja plussatuulia sinne! Meillä oli inssi tänään! Miehen näyte oli taas vähän alakantissa, mutta sperman pesulla saatiin hyvä tulos aikaan. Nyt jännäillään! :)Toistaiseksi jatketaan inssillä, se...
  15. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    @Helmiina1978 Huippua, onnittelut! :love: @kirsillevauva Paljon voimia kaavinnasta toipumiseen! Toivottavasti pian koittava uusi yritys tuo sulle toivoa ja jaksamista ikävään vaiheeseen. @Rusakkonen Ihanaa, että saat työpaikalta tukea tilanteeseen! Jännittäviä aikoja teilläkin meneillään. :)...
  16. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    Tervetuloa @Hannele80! :) @Mirumarumoru Tsemppiä suuresti ultraan, eiköhän siellä kaikki ole hyvin! @Helmiina1978 Toivottavasti sielläkin olisi tärpännyt! Tämä yritysaika on kyllä piinaa. @kirsillevauva Tylsää, ettei hormoniarvo ole laskenut. Toivottavasti ei tule kaavintaa, mutta selviät...
  17. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    Mahtavaa @Rusakkonen, kohta pääsette tositoimiin! Toivon, että nyt on teidän vuoronne onnistua! :) @kirsillevauva, toivottavasti plussa pian katoaa. Varmasti kummallinen tilanne, kun sitä plussaa on tähän saakka odottanut. Kyllä meille nyt sittenkin taidetaan inseminaatio tehdä. Lääkäri arpoi...
  18. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    Aivan mahtavaa, antaa toivoa meille kaikille! Voi että, onnittelut! Nauti!
  19. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    Se on plussa! Nyt tarrasukkia matkaan! :love: (Minä hölmö katsoin ensin tuota hailuraa alempana olevaa viivaa ja ihan missasin nuo MELKEIN LEFFAVIIVAT!)
  20. M

    40 + so what, wol 14 (2019)

    @Roxanne Upeaa, että saitte alkioita! :) Oliko teillä tuoresiirtoa, vai menivätkö alkiot suoraan pakastimeen? @kirsillevauva Meille lääkäri sanoi yksityisellä, että inseminaatiot on aika turhia, sillä niissä on niin huono onnistumisprosentti (ellei vika sitten ole siittiöissä). Siksi suunta...

Yhteistyössä