Hakutulokset

  1. I

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    Kuopukseni syntyi suunnitellulla sektiolla perätilan vuoksi. Olen kokenut myös alatiesynntyksen ja siihen verrattuna sektio oli kivuton ja traumatisoimaton vaihtoehto. Kivut pysyivät täysin hallinnassa lääkkeiden avulla, pääsin kotiin sairaalasta kahden yön jälkeen ja toivuin nopeasti. Sen...
  2. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Pimpula, mielenkiinnosta, kuinka pitkä väli oli kuopuksen jälkeen ennen seuraavan yritystä ja sen huomaamista että solut eivät enää toimi kuten ennen? Mietin asiaa omalla kohdallani, että missäköhän kohtaa parasta ennen päiväys oikein ohitettiin :-D. Tsemppiä hoitoihin, itse en ole saanut...
  3. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Mekään emme kerro kenellekään lahjasolusta, lapselle ehkä mutta vasta aikuisena. Mietin tätä asiaa pitkään ja joka kantilta ja minusta on niin, että lahjasoluraskaudessa on kyse perimästä joka on liian monimutkainen asia lapsen ymmärrettäväksi. Toisekseen harva meistä muistakaan tuntee...
  4. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @Rusakkonen Olen seurannut tätä palstaa ja myös sinun taivaltasi sivusta ja olen ihan valtavan pahoillani puolestanne. Onko sinulla saatavilla ammattitukea tilanteessasi? Jaksamista ja voimia!
  5. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @Pimpula76 meillä sama juttu, pian ryhdytään sisarusta yrittämään. Pakkasessa tosin vain kaksi kolmipäiväistä. Olen miettinyt paljon sitä et mitä tehdään jos ei noilla onnistu - otetaanko uusi lahjoittaja. En tiedä miten kestän jos ei noilla pakastealkioilla onnistu, tämä olemassaoleva lapsi on...
  6. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Musta on väärin että hoidosta pitää maksaa 1600 e jos tuloksena on 0 alkiota. Ne voisivat tasata hinnoittelua niin et silloin ei makseta mitään eli riskin kantaa klinikka, ei asiakas. Joku takuu tuossa pitäisi olla...
  7. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Mäkin vilkaisin kiinnostuksesta Ovumian hinnastoa. Hinnat näyttäisivät nousseen aika hurjasti, kun tuon yhden pakkaseen menevän blastokystin lisäksi lisäalkioista laskutetaan yli 300 e/kpl. Ja jos alkioita ei tule, on kiinteä hinta silti 1600 e. Vai luenko hinnastoa nyt väärin?
  8. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Onko täällä muuten muita, jotka haaveilevat jo toisesta lahjasolulapsesta? Jännä miten sitä pitää taas läpikäydä samat asiat: onnistuisiko vielä omilla soluilla (ja surra vielä kerran sitä että ei), miettiä että miksi ei aloittanut aiemmin raskausyritystä tai mennyt asiantuntevaan hoitoon...
  9. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Geeniasiasta: Perheessä on tosiaan aina läsnä kolmas, ja se on lapsi itse :-). Omasolulapseni esim. näyttää kenties isoisoisoisältäni ja exäni sukulaisilta. Geenit ovat paljon laajempi asia kuin vain kahden kauppaa. Lapselle voi aikuisena sanoa, että lapseni, jos geenit sua kiinnostaa, niin...
  10. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Vielä tuosta genetiikasta ja periytymisestä (tämä ei ole kommentti kenenkään aiempaan viestiin), niin omilla soluilla saatu lapsihan saattaa kantaa ominaisuuksia, jotka periytyvät hyvinkin kaukaa eivätkä ole minussa. Omilla soluilla saatu lapseni ei ole yhtään näköiseni ja luonnekin on toinen...
  11. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Lahjasolulapsihan on nimenomaan biologisesti oma vaikka osa perimästä on muualta. Ja myös miehen perimähän on muuta kuin omaa, eli siinä mielessä lapsi ei ole koskaan täysin oma geneettisesti ;-). Mun mielestä tuo keskustelugenre, johon viittaat, selittyy sillä että nyt kun geeniperimän...
  12. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Tuli tunne että pitää täältä sivusta kommentoida lohdutukseksi niille, jotka perimäasioita pohtivat: Meillä on lahjasolulapsi, minulla on myös yksi lapsi omista soluista. Rakastan kumpaakin yhtä paljon eikä kiintymyssuhteissa tai lapsiarjessa ole muutenkaan eroa. Raskausaika oli lahjasolulla...
  13. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @kirsillevauva Alkion jakautuminen ts. identtiset kaksoset, on hyvin harvinaista. Tsemppiä!
  14. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Ps. Meillä käytettiin aikoinaan miehen pakastettuja siittiöitä ja itse alkiotkin pakastettiin ja sitten tehtiin PAS, plussatuloksella.
  15. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Kiinnostavaa keskustelua kertomisasiasta, kiitos. Kiinnostava myös kuulla miten muut asiaa pohtivat, psykologi”neuvoja” kun antoi ymmärtää, tai jankutti jopa suoraan, että se synnytyssalista asti kertominen on ehdoton normi :-D. Jenkkipalstoilla asiaa pohditaan paljon ja osalle on...
  16. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Juuri niin, mun mielestä se että lahjasolutaustasta pitäisi lukea lapselle kirjoja ja pitää tätä asiaa koko ajan esillä, rakennetaan lapselle identtiteetti, jonka keskeisenä tekijänä on tämä lahjasolualkuisuus. Ja lahjoittajan aseman alleviivaus voi vaikuttaa juuri siten että äidin on vaikeampi...
  17. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Ps. Lakeja säätävät Suomessa poliitikot ja meillä on ollut niin vahva keskustalaisten valta että myös lahjasukusoluja koskevassa laissa näkyy keskustalaisten ja kristillisten näkemysten vaikutus perhemalleineen.
  18. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Terve kaikki! Täältä sivusta seuranneena haluan kommentoida noita psykologeja, joiden lausunto Suomessa tarvitaan lahjamunasoluhoitoa varten. Itselläni on siis lahjamunasolulapsi, mutta hoito tehtiin ulkomailla. Mielestäni psykologin tehtävänä ei ole milloinkaan neuvoa asiakkaalle mitä tehdä...
  19. I

    Äidiksi tulo ahdistaa

    @Myllerrys Mä sain nuorena lapsen, ehkäisystä huolimatta. Koko raskausajan olin todella ahdistunut ja mietin samoja asioita kuin sä nyt. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että pohdinnat ja epävarmuus olivat osa vanhemmuuteen kasvua. Kaikesta selvittiin, ja näin jälkikäteen ihmettelen ja olen...
  20. I

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @nyuu Eikö kaikilla klinikoilla, ainakin Suomessa ja Virossa, ole sääntönä että jos ei yhtään siirtokelpoista alkiota saada niin rahat takaisin? Jos et saa rahojasi takaisin, niin valita asiasta. Ei se noin voi mennä! Mulla on kokemusta Nova Vitasta. Hyvä, korkeatasoinen klinikka. Elitessä PAS...

Yhteistyössä